Kaikki lukemani Laura Gustafssonin teokset ovat tehneet vaikutuksen ja muokanneet kukin tavallaan maailmankuvaani. Huorasadun aikaan en kirjoittanut vielä blogia, mutta Korpisoturin herättämiä ajatuksia kuuden vuoden takaa voi lukea täältä. Tässä välissäkin on ilmestynyt teoksia, jotka varmasti kannattaisi lukea, mutta nyt siis oli vuorossa puheenvuoro eläinteollisuudesta. Jo ensimmäisen luvun otsikko 30 miljardia kanaa, 1,6 miljardia varpusta sävähdytti ja pelkäsin etten pysty ottamaan vastaan kaikkea sitä rehellistä tietoa, jota Gustafsson romaaniinsa lataa eläinteollisuudesta, mutta onneksi pystyin.
Niinhän ihmiset tekevät, satuttavat tietämättömyyttään muita lajeja, niitäkin, joita ajattelevat rakastavansa.
Ammattiaktivisti on tehnyt vuosia töitä paljastaakseen eläinteollisuuden harrastamaa vääryyttä, murskaavia lukuja ja moraalittomuutta. Hän on kuvannut videomateriaalia, sabotoinut turkistarhoja ja valistanut kansaa. Silti lihan kulutus kasvaa, eikä Suomi tee mitään turkistarhaukselle kansainvälisestä painostuksesta huolimatta. Maitoteollisuus kukoistaa, vaikka kasvispohjaistenkin vaihtoehtojen kulutus on kasvanut. Jaksaako aktivisti enää, löytääkö hän enää kipinää työlleen, uskooko hän enää tekevänsä vaikutusta?
Koira valistaa kasvonsa puoleeni. Ruskeat silmät kysyvät koko syvyydellään, mikä suunta valitaan.
Naapurin koira Epikuros siirtyy kuin huomaamatta aktiivistin huolehdittavaksi, sillä tämän on vaikea sulattaa naapurin pitkiä työpäiviä ja koiran heitteillejättöä. Uusi elämänkumppani tuo synkkään elämään valoa ja toveruutta. Samoin käy tuotantoeläinten turvatilalla, jonne aktivisti työkavereineen pestautuu vapaaehtoistöihin. Viikko venähtää suloisen Pentti-possun, kanojen, kukon, lampaiden ja hevosten parissa. Suuren mittakaavan aktivismi vaihtuu pienen mittakaavan avustus- ja hoivatyöksi, joka yllättäen antaa enemmän. Aktivisti huomaa sykkeensä tasaantuvan, mielialan kohenevan ja yöunien parantuvan.
Porsas toimii kuin defibrillaattori, iskee sydämeni käyntiin.
Keski-ikäistynyt aktivisti kärsii pitkään kestäneestä syömishäiriöstä, painontarkkailusta sekä epäsäännöllisestä ruoka- ja vuorokausirytmistä. Gustafsson on luonut hahmon, josta en voi olla ajattelematta, että onkohan hänessä vähän kirjailijaa itseään. Oli tai, ei sillä väliä; päämäärätietoinen, aika sekopäinen ja teräväsanainen nainen ottaa haluamansa, antautuu lajirajat ylittävän kumppanuuden edessä ja jatkaa sitkeästi itsestään välittämättä. Ekologisuuden lisäksi teos on vahvasti feministinen.
Ajattelen maa- ja metsätalousministerin tappamista. Siitä yleensä tiedän, että on PMS.
Gustafssonin tyyli on tallella, se vie mukanaan ihan omanlaiseensa pyörteeseen. Kieli on hurjan anteeksipyytelemätöntä ja rehellistä. Kirjan lukujen otsikot pysäyttävät tietoiskumaisilla faktoilla ja numeroilla. Rujot ja navetalle haisevat hahmot osaavat olla myös seksikkäitä. Gustafsson laittaa aktivistinsa päähän sanoja ja ajatuksia, joille ei voi välillä muuta kuin nauraa ääneen. Ja vaikka näkökulma on ihmislajin, antaa Gustafsson hyvin äänen myös muille lajeille. Eläinteollisuus saattaa olla ylivoimainen vastustaja, mutta romaani ei sorru liialliseen epätoivoon, vaikka siihen todella olisi aihetta.
Luin Gustafssonin romaanin vajaa viikko sitten ja huomaan sen jo hieman vaikuttaneen valintoihini. Samansuuntaisia ajatuksia syömistottumusteni muuttamiseksi minulla on toki ollut aikaisemminkin, mutta tämä antoi lisää vauhtia tekoihin pelkkien ajatusten ja aikomusten sijaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti