Kamila Shamsie: Joka veljeään vihaa

Kamila Shamsie 2017. Englanninkielinen alkuteos Home Fire. Suomentanut Kristiina Drews. Gummerus 2018. 301 sivua. Kirjastosta.

Tässä on nyt sellaista kirjallisuutta, jolle täytyy antaa täydet pisteet. Shamsien tuorein teos toimii kaikilla tasoillaan lähes täydellisesti. Se on erittäin ajankohtainen ja ajattelemaan pakottava, mutta myös hyvin rakennettua draamaa ja jännitystä. Joka veljeään vihaa onkin voittanut vastikään Women's Prize for Fiction -palkinnon. Enpä ihmettele. Nyt tuntuu ihan pöljältä, että jätin jo ensisivuilta kesken Shamsien Kartanpiirtäjän, ihan vain siksi etten pystynyt tihrustamaan pokkarin liian pientä tekstiä. No olisin vaikka lainannut kovakantisen!

Romaanin asetelma on saanut kansiliepeen mukaan inspiraation Sofokleen Antigone-tragediasta, mutta koska en kyseistä tragediaa tunne, ei siitä sen enempää. Joku joka sen tuntee, saisi kirjasta vielä minuakin enemmän irti. Asetelma on kuitenkin sellainen, että Pashan sisarukset ovat kasvaneet kolmestaan sen jälkeen kun heidän äitinsä kuoli ja isänsä hävisi jihadistitaistelijana maailmalle. Sisaruksista vanhin, Isma, on lähtenyt Britanniasta Yhdysvaltoihin jatko-opiskelijaksi. Hän on joutunut nuoresta lähtien huolehtimaan kaksosista, Aneekasta ja Parvaizista. Siskosten välit katkeavat, kun Parvaiz päätyy konfliktialueelle Syyriaan. Mitä pakistanilais- ja muslimitaustainen nuorimies tekee yllättäen sodan keskellä? Onko hän siellä isänsä vai terrorismin vuoksi?

Päivän mittaan hän pysähtyi yhä useammin kesken jonkin vähäpätöisen toimen [---] ja tunsi kaiken vääryyden, oman elämänsä valheellisuuden.

Teos antaa äänen vuorotellen kullekin sisarukselle. Isma on se järkevä huolehtija, joka jää helposti kauniimman pikkusiskonsa varjoon. Niin nytkin, kun Britannian sisäministerin Karamat Lonen poika Eamonn rakastuu Aneekaan. Vasta 19-vuotiaat kaksoset ovat niin ehdottomia kuin nuoret voivat olla ja tiukasti kiinni toisissaan. Omapäinen Aneeka ei kuitenkaan hoksaa, mikä on viemässä hukassa ollutta Parvaizia kohti pelottavaa valintaa. Oman osansa kirjassa saavat sisarusten lisäksi myös Eamonn ja hänen isänsä Karamat, sillä perheiden menneisyydessä on lause, joka yhdistää suvut katkeralla tavalla toisiinsa.

Hän oli käyttänyt muslimitaustaansa hyväksi voittaakseen ja torjunut sen, kun siitä alkoi olla hänelle haittaa.

Shamsien teos herättää tietysti kysymyksen siitä, millä tavalla hallituksen pitäisi suhtautua niihin kansalaisiin jotka lähtevät jihadistisotureiksi, etenkin jos nämä haluavat tulla takaisin. Shamsie rakentaa tapahtumille monisyisen, monikulttuurisen ja eettisesti ajatuksia herättävän taustan. Muslimiväestö siinä missään mikään muukaan väestönosa ei ole homogeeninen massa, jossa kaikki ajattelisivat samoin, kun juuretkaan eivät ole samat. Tämä tulee hyvin esille kirjan eri osissa.

Tämän ajakohtaisen uskonnollis-poliittisen tasapainottelun lisäksi romaanissa on tosiaan myös se draamapuoli, josta mainitsin. Ei niin etteivätkö suru ja huoli Parvaizin lähdöstä ja poliitiisesta valtapelistä jo pelkästään olisi riittävää draamaa! Siihen punoutuu kuitenkin myös vastaleimahtaneita muita tunteita, vanhemmuutta ja puuttuvan isän kaipuuta. Jos jotain pientä miinusta on haettava, täytyy sanoa, että tarinan loppu on ehkä liiankin dramaattinen, mutta tehokas sekin. Shamsien teksti ei itsessään taiteile kauneudella tai taidokkailla koruilla, vaan huokuu älyä ja ilmaisu on tiivistä. Näin tapahtumien dramatiikka on helpompi niellä. Kokonaisuus on tasapainoinen, rikas ja monipuolinen. Sujuvasta kielestä kiitos myös suomentaja Kristiina Drewsille.

Olen aina ihaillut kirjoja, jotka pystyvät imaisemaan itseensä samalla kun opettavat jotain maailmasta. Joka veljeään vihaa on juuri sellainen. Kirjasta myös blogeissa Reader, why did I marry him?, Kulttuuri kukoistaa ja Tarukirja.