"Joskus elämä sulkee enemmän ovia kuin avaa ja sitä on pakko kulkea sieltä, minne näyttää pääsevän. Ja sitten lopulta päätyy sellaiseen huoneeseen, minne ei ollut lainkaan menossa tai jossa ei edes viihdy."
Vielä alkuvuodesta keski-ikäisellä Hannulla on mieleinen työpaikka, ihana vaimo, kaunis tytär ja omakotitalo. Joulukuussa Hannulla ei ole enää mitään, "--- ei yhtään mitään. Kaikki oli otettu pois, viety muualle, kärrätty kaatopaikalle. Toivoin, että joku olisi ymmärtänyt heittää minut kuorman päälle." Sen sijaan hänellä on syyte petoksesta ja pahoinpitelystä, hänen perässään on virkavallan lisäksi moottoripyöräjengi, armoton lehdistö ja vaalivirkailijat.
Miten tähän on päädytty? Hannu istuu auton ratissa, ei elämänsä. Hänen elämäänsä ohjaa persoonan treenaaja Mikko. Kiltti, ystävällinen ja hieman hölmö Hannu on helposti vietävissä, kun idearikas Mikko päättää ottaa tehtäväkseen auttaa Hannua saavuttamaan ikiaikaisen haaveensa: päästä itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Mikon suunnitelmat saavat Hannun pään pyörälle eikä niiden toteuttaminen mene aina taiteen sääntöjen mukaan. "Olin kuin boakäärme, joka on nielaissut siilin ja koettaa nyt sulatella sitä ja vannoo, ettei koskaan enää niele siiliä." Hannu ei kuitenkaan peräänny. Tämä on hänen mahdollisuutensa saada jotain takaisin.
Lipastin tragikoomisessa teoksessa käydään läpi keski-iän suurta kriisiä vetämällä kaikki ihan överiksi. Hannun elämän pyörteen ohessa nauretaan poliitikoille, konsulteille ja systeemille. Pilke silmäkulmassa kritisoidaan maailman menoa. Ymmärrystä saavat pienen ihmisen ajatukset ja ratkaisut, joihin on hyvin helppo samaistua. Lipasti on piilottanut vakavaa asiaa hulvattoman meiningin ja mustan huumorin taakse. Kirjailijan sana on yhtä aikaa kepeä ja painava.
Lipastin riemukas tyyli on minulle aiemmin tuttua lähinnä kolumneista. Olikin jännä seurata, miten pienten tekstien tarkkanäköisyys ja huumori sopivat romaanin mittakaavaan. Hyvin ne sopivat. Kirjan parasta antia ovat mielestäni samat kuin kolumnienkin: arkisen elämän ja absurdin maailman törmääminen. Tosin täytyy sanoa, että romaani meni siinä ehkä hieman liiankin pitkälle!
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! Teoksesta on kirjoittanut ja pitänyt myös Krista Lukutoukan kulttuuriblogissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti