Jouluiloa! & Silja Järventausta: Kaupungin lippuluukulla

Silja Järventausta. Kaupungin lippuluukulla. Teos. 2015. Ulkoasu Camilla Pentti. 75 sivua.

Kaupungin lippuluukulla on proosarunoutta, joka kokoaa yhteen itsenäisiä runo- tai tekstikokoelmia. Järventaustan pienet tekstit liikkuvat jossain runouden ja novellien välimaastossa. Siellähän se aamu on -kokonaisuudessa näkisin jopa pieniä esseitä, tietysti runoilijan vapauksilla höystettynä. Ihan perinteisiä runoja ne eivät missään tapauksessa ole, sillä niiden pituus vaihtelee muutamasta rivistä parin sivun novelleiksi.

Olimme syöneet sen leivokset alta ja päältä. Olimme nuokkuneet sitä vasten illalla, auringon vieraan alapuolella, auringonlaskussa ja -nousussa, seismisillä alueilla, hekotelleet. Olimme liikutelleet sitä, siihen siirtyilevää, kuuluvaa.
Maalla on hiljaista, nytkähtelevää. Matkavalmistelut istuvat keittoluukussa.

Itsenäisyydestään huolimatta teksteillä on kuitenkin kytköksiä toisiinsa kokonaisuuksien ulkopuolellakin: osa niistä jatkaa elämäänsä pienessä palassa toista tekstiä. Muutenkin teosta lukiessa on tunne kuin olisi liikkeessä, ehkä kaupungin kaduilla, asunnoissa tai niiden osissa, ennen tai nyt.

Tekstit ovat havaintoja ja muistiinmerkintöjä. Keskenään epäloogisilta ja jopa absurdeilta vaikuttavista jatkumoista syntyy varsin loogisia kokonaisuuksia. Järventausta yhdistää sisällä olevaa ulkona näkyvään, käsinkosketeltavan näköhavaintoihin ja pienet suuriin. Kun hän puhuu vaikkapa tyynynpäällisten erilaisuudesta, tekee mieli kysyä, saako tämän yleistää. Asioita kuvaillaan monesti näkökulmista, joita ei tule ajatelleeksi, mutta toisaalta - mistä loppujen lopuksi puhutaan: kuvattavasta vai kuvailun välineistä?

Aihepiirit ammentavat kaupungista ja luonnosta, ystävistä, jopa makeisverosta. Teos on eräänlainen

ylistys kaupungille, mutta myös vaikkapa sen varpusille, sillä ovathan nekin erottamattomia. Kaupunki on kuitenkin vain raamit. Tekstien sisältämä yleisinhimillisyys on niin täynnä kaikkea, että sitä on mahdotonta pukea tyhjentävästi kielelliseen ilmaisuun. Siksi on hyvä rikkoa lauserakenteita ja logiikkaa. Kun lause alkaa, lukija ei voi ennustaa sitä, miten se päättyy. Tällaisesta proosarunoudesta, joka ylistää kaunista, ottaa hieman kantaa ja saa ajattelemaan, jää hyvä ja kevyt olo.

Hän seisoo keskellä torilla. On hyvin aukeaa. Hän on sen verran suuri, ettei kojujen luota välttämättä näe. Viereisen kojun pöydällä myydään auringonkukansiemeniä. Siinä myydään muutakin, josta ei tiedä niiden käyttäjää. Siinä myydään korvarenkaita ilman korvia. Myydään korkokenkien äkkirikkaita korkoja. Linnunpelättämiä seisoo sisäsyntyisesti kojupöydän vieressä viisaampina kuin muut, kuin katinkulta korvamerkityssä purkissa, viisaampina kuin hammasraudat, halkeilevat paneelit, rautakauppiaan sylkinäyte, tukipiste 8 e.

En löytänyt muista blogikirjoituksia tästä teoksesta, mutta toivon kovasti, että sitä luetaan. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!