Sirkka-teoksesta on kohkattu nyt niin paljon somen kirjayhteisöissä, että pakostakin heräsi mielenkiinto. Ensin ajattelin kirjan osuvan hyvin Helmetin lukuhaasteen kohtaan 2: Iloinen kirja, mutta ei se siihen asettunutkaan. Sirkka on kyllä paikoitellen hyvinkin hauskaa luettavaa, muttei romaania iloiseksi voi sanoa.
Sirkka ihmettelee ihmisiä, joilla on tarve keksiä jotain uutta ja seikkalla ja vaihtaa. Jos jokin asia toimii ja on hyvä, voidaan todeta, että onpa hyvä.
Sirkka on massaan katoava hahmo, ihminen jota on vaikea muistaa, joka ei pidä ääntä itsestään eikä juurikaan pidä ihmisistä. Sirkka elää omissa uomissaan, tyytyväisenä rutiininomaiseen ja sääntöjä noudattavaan elämäänsä. Vai onko hän kuitenkaan ihan tyytyväinen? Anni Saastamoinen on luonut ensimmäisessä romaanissaan päähenkilön, joka ei yleensä yllä siihen rooliin, vaikka onkin tuttu ja tunnistettava.
Tuskin meistä kellään on elämä mennyt täysin käsikirjoituksen mukaan eikä Sirkkakaan osannut nuorena nähdä, millaista aikuisuutta eläisi. Sirkan instroverttiys, epäsosiaalisuus ja suorasanaisuus - jos hän jotain sanoo - aiheuttavat huvittavia tilanteita. Typerät kanssakäymiset, oman tilan tarve, järjestyksen tarve, kaiken tarkoituksenmukaisuus - siinä Sirkalle tärkeitä ja Sirkkaa kuvaavia ominaisuuksia. Ja koska ihmisillä ei useinkaan ole taipumusta kokea samoin, joutuu Sirkka ottamaan heihin etäisyyttä. Kotona on kaikki hyvin. Silti lähikaupan ilmoitustaululla on pieni ilmoitus, joka ei jätä häntä rauhaan. Ja menneisyydessä ihminen, joka muistuttaa syyllisyydestä.
Sirkka herätti minussa huvittuneisuuden lisäksi myös sääliä, vaikkei hän sitä kaipaakaan. Ensialkuun ajattelin Saastamoisen rakentaneen tarinan, jossa yksin viihtyvä ihminen pelastetaan yksinäisyydeltä, lukija lakkaa säälimästä tätä, ja Sirkasta kasvaa enemmän "normaali". Aloin hieman jopa ärsyyntyä tästä kuvittelemastani kehityskaaresta, mutta sellaista ei onneksi tullutkaan. Kirjailija antoi Sirkan olla oma itsensä ja kokea itsensä täydeksi ilman ympäristön paineita, omalla tavallaan.
Nautin Sirkan osuvasta ja tarkasta ilmaisusta, joka on samalla tavalla lyhytsanaista ja yksioikoista kuin päähenkilönsäkin. Kieli sopii hyvin lyhyeen romaaniin, ja vaikka toistoakin on, se ei ehdi häiritä lyhyessä tarinassa. Piristävän erilainen romaani sekä kielellisesti että tarinaltaan, muttei nouse omassa alkuvuoden lukemistossani niiden suurimpien joukkoon.
Kirjastot ovat Sirkalle rakkaita, kuten raitiovaunut ja viherkasvit. Niinä hetkinä, kun kaikki elämässä tuntuu leviävän käsiin, voi joihinkin asioihin kuitenkin luottaa: kirjastoihin, kaupunkiliikenteeseen ja viherkasveihin. Kun itse toimii kuten on ohjeistettu, asiat toimivat, kuten ne on suunniteltu toimivaksi.
Sirkan ovat lukeneet myös Tuijata, Amman lukuhetki ja Kirjarikas elämäni. Helmetin haasteessa päätin sijoittaa tämän kohtaan 34: Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana. Seinäjoen kaupunginkirjaston aikahaasteessa tämä sopii 2010-luvulla ilmestyneisiin. PopSugar Reading Challenge: A book by or about a journalist (Saastamoinen on toimittaja).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti