15.2.2020

Édouard Louis: Ei enää Eddy

Édouard Louis 2014. Ranskankielinen alkuteos En finir avec Eddy Bellegueule. Suomentanut Lotta Toivanen. Tammi 2019. 184 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Rikollista ei ole se mitä ihminen tekee, vaan se mitä hän on. Ja ennen kaikkea se miltä hän näyttää.

Édouard Louisin omaelämäkerrallinen romaani ja esikoisteos on herättänyt Ranskassa ja varmasti muuallakin yhteiskunnallista keskustelua. Teos läpikäy nuoren Eddyn lapsuutta ja teini-ikää pienellä paikkakunnalla, jossa hänen erilaisuuttaan - neitimäisyyttään - ei suvaita. Eddyn kokema henkinen ja fyysinen väkivalta on järkyttävää, ja vaikka olen itsekin elänyt pienellä paikkakunnalla, jossa erilaiseksi leimautuminen olisi ollut hirvittävää, kyseessä ei ollut 2000-luku. Ahdasmielisyys, henkinen kapeakatseisuus ja konservatiiviset arvot kukoistavat edelleen tietyissä yhteisöissä, tietyillä alueilla. Édouard Louis ilmeisesti selvisi ja pääsi niistä eroon, mutta toisinkin olisi voinut käydä.

Eddyn kotona on äärimmäisen köyhää, eikä perhe todellakaan ole ainoa, joiden arkea leimaa puute ruoasta tai ehjistä vaatteista. Talo natisee liitoksissaan, kostuu vesisateella eikä lasten kerrossänky kestä aikaa. Eddyn vanhemmat elävän saman kaavan mukaan kuin niin moni muukin heidän paikkakunnallaan, eikä Eddyn sisarustenkaan tulevaisuus taida juurikaan poiketa totutusta. Tehdas työllistää ison osan miehistä, mutta työttömyyskin on yleistä. Samoin alkoholismi: Eddyn perheen olohuoneeseen kokoontuu ilta toisensa jälkeen lauma miehiä, jotka tissuttelevat ja puhuvat ronskeja television ääressä.

Meillä päin miesten toilailuista syytettiin usein vaimoja, joilla oli velvollisuus hillitä heitä kuten tappeluissa juhlien jälkeen. Niin justiin, vaimo viis veisasi Sylvainista. Mokoma huora.

Köyhyyttä pahempaa on kuitenkin alueen henkinen ilmapiiri. Miesten pitäisi olla äijiä, mutta Eddy-parka ei kasva oikeanlaiseksi. Hänen tapaansa kävellä, elehtiä ja puhua arvostellaan yhtä lailla kotona kuin koulussakin. Isä varsinkin tölvii ja nälvii poikaa, eikä pysty osoittamaan rakkautta ennen kuin Eddy on oikeasti hakeutumassa lukioon toiselle paikkakunnalle. Vanhemmat eivät näe, miten lasta hakataan koulussa säännöllisesti. Teini-iässä poika yrittää seurustella tyttöjen kanssa, mutta seksuaalisuus ei ole samanlaista kuin naapureiden pojilla. On käsittämätöntä, miten Eddy sinnittelee. Köyhyyden, asenteiden ja kiusaamisen kudelma on niin perinpohjaista ja kaikenkattavaa, ettei lapsi tietenkään tiedä paremmasta eikä osaa haaveilla. Hänen osakseen jää häpeä ja peittely.

Louisin teksti on korutonta ja toteavaa. Kirja alkaa pysäyttävällä ja mieleenpainuvalla lauseella Minulla ei ole lapsuudesta yhtään onnellista muistoa. Tekstiä maustavat hauskalla (elleivät olisi niin ikäviä) tavalla sitaatit etenkin äidin ja isän puheenparresta. Ne tekevät muuten varsin dokumentaarisesta tekstistä eläväistä ja auttavat visualisoimaan tilanteita. Loppua minun oli hieman vaikea tulkita - pääsikö Eddy irti vai jatkuiko kiusaaminen?

Ei enää Eddystä myös näissä blogeissa: Kirsin Book Club, Reader, why did I marry him? ja Oksan hyllyltä. Helmetin lukuhaasteessa kuittaan kohdan 43: Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja (Tammen Keltainen kirjasto), Seinäjoen kaupunginkirjaston aikamatkailussa tämä sopii kohtaan 26: 1990-luvulla julkaistu tai siihen aikaan sijoittuva kirja, ja PopSugar Reading Challenge: A bildungsroman.

9 kommenttia:

  1. Ainakin Eddy pääsi pois paikkakunnalta. Erittäin ahdistava tarina. Ilmeisesti suurin kohu kirjassa on ollut köyhyyden kuvaukset. Kurja kiusattu lapsuus köyhyydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuvittelin tämän välillä jonnekin vuosikymmenien taakse ja piti oikein muistuttaa itseään että se on tapahtunut ihan vähän aikaa sitten.

      Poista
  2. Olen lukenut tästä useammasta blogista enkä saa itseäni innostumaan näin suuren kurjuuden lukemiseen juuri nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, ei se aina onnistu. Jotain ihailtavan sitkeää pojassa kuitenkin on, mikä kannattelee lukijaakin.

      Poista
  3. Tämä on tullut vastaan jo muutaman kerran ja olen ehkä pikkuhiljaa lämmennyt sitä kohtaan. Edelleen olen kyllä iloisemman kirjallisuuden perään. Ehkä äänikirjana jossain välissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloiseksi tätä ei todellakaan voi sanoa, mutta silti usko päähenkilöpojan pärjäämiseen oli vahvasti läsnä.

      Poista
  4. Luin tämän myös äskettäin, en ainakaan ihmetellyt köyhyyttä, ja näin yhtymäkohtia Suomen tilanteen kanssa, vaikka meillä on KELA. Nuoren ihmisen ehdotonta maailmankuvaakin teos peilaa hyvin, jos se olisi keski-ikäisenäkin kirjoittama, ehkä vanhempien mielenmaisema kuvaus olisi vähän armollisempi. Homofobia jäi kirjasta parhaiten mieleen, vaikka ei edes ollut pääteema. Tällaista meininkiä voi kyllä bongailla kaikkialla Euroopassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että tällaista mielenmaisemaa ja köyhyyttä löytyy Euroopasta yllinkyllin. Louisin tarkoitus on ollut varmasti myös shokeerata ja kärjistää, jotta viesti menisi paremmin perille.

      Poista
  5. Tämä on nyt tullut siellä täällä vastaan, mutta tuntuu tosiaan varsin ilottomalta ja ahdistavalta aiheelta. Eipä sillä, etteikö sitä voisi siitä huolimatta, tai juuri siksi, lukea. Juuri nyt ei kuitenkaan ole oikea aika.

    VastaaPoista