En varmaankaan olisi osannut tarttua tähän teokseen ilman Facebookin Kirjallisuuden ystävien vinkkiä. Kyselin PopSugarin haastetta varten kirjaa, jonka nimessä esiintyisi joku sanoista kulta, hopea tai pronssi. Kiitos lukuisista ideoista! Tuotteliaan irlantilaiskirjailijan nimi on tuttu, mutta Hopeahäät on ainoa romaani jonka häneltä olen lukenut. Helmetin lukuhaasteen kohdassa 40 etsitään kirjailijaa, joka on kuollut 2010-luvulla. Maeve Binchy on yksi heistä.
Tunnustan, että suhtauduin teokseen hieman epäluuloisesti. Ajattelin sen olevan (liian) kevyttä hömppää, romantiikkaa tai hassuttelua. Hopeahäät onkin tavallaan kevyttä ja helppoa luettavaa, mutta yllättäen se vei heti mukanaan, eikä se ollut ollenkaan liian heppoisaa. Kerronnassa ja teemoissa on jotain mikä muistuttaa Anne Tylerin tai paikoitellen jopa Alice Munron teoksia. Irlantilaisena se toi mieleen myös Colm Tóibínin tavan kertoa arkisista ihmisistä.
Eletään vuotta 1985 ja Desmond ja Deidre Doylen hätäisestä avioliittoon astumisesta on 25 vuotta. Hopeahääpäivä olisi tapa koota perhe ja ystävät yhteen ja näyttää heille, että liitto on pysynyt vahvana. Sillä näyttämisestä kai juhlissa olisikin ennen kaikkea kyse. Deidre on elänyt elämänsä pitääkseen kulisseja pystyssä ja osoittaakseen, että valitsi oikein ja kasvatti lapsensa oikein.
Romaani koostuu juhliin tulevien vieraiden näkökulmista. Mikä on saanut Deidren uskomaan niin vahvasti, että hänen olisi todistettava jotain muille? Eikö hänen sukunsa olisi hyväksynyt hänen liittoaan? Eikö 1980-luku kestäisi aviottomia suhteita, lapsen irtiottoa vanhemmistaan tai perheenisän irtiottoa menestyvästä yrityksestä? Onko Deidren kuva ympäristön paineista sittenkin täysin hänen itsensä luoma?
Vaikka Hopeahäät on vain 32 vuotta vanha teos, yllätyin miten suuri painoarvo siinä oli monilla sellaisilla teemoilla, joita 2020-luvulla pidämme itsestäänselvinä. Toki romaanin hahmot kantavat mukanaan aikaisempien sukupolvien moraalikäsityksiä, ja moni heistä uskalsi jo niistä irtautuakin, mutta edes niistä keskusteleminen tuntui olevan vielä vaikeaa. Kuten vaikkapa itsellisen naisen äidiksi ryhtyminen, avioliittoa edeltävä yhdessä asuminen, vaimon työssäkäyminen tai oman säädyn sisällä pysyminen.
Maeve Binchy on hyvin tarkkanäköinen asenteiden, oletusten ja tunteiden kuvaaja. Katsaus useamman henkilön näkökulmaan tuo esiin väärinymmärryksiä, vuosikymmenten mukanaan tuomaa vierautta ja juopaa, toisistaan poikkeavia mieltymyksiä, miellyttämisenhalua ja jääräpäisyyttä. Mielenkiintoisia ja samalla naurettaviakin ajatuksia siitä, miten (väärin) tulkitsemme toistemme arvoja ja asenteita. Niin ihanan arkista ja tuttua! Kerronta on lämminhenkistä ja ymmärtävää, ja tekee sen mitä kirjallisuus parhaimmillaan tekee, laajentaa omaa perspektiiviä ja kertoo ajasta. Nopealukuinen kirja sopi hiljaiseen juhannuksenviettoon erinomaisesti. Sen on lukenut myös Leena Lumi.
Minä olen oppinut arvostamaan Maevy Binchyä. Se alkoi kirjasta Ystävyyden piiri, jota nyt saa vain pokkarina . valitettavasti, sillä fontti voi olla pientä tai sitten ei. Nytkin luen yhtä kirjaa pokkarina, koska sitä ei saanut itkemälläkään sidottuna, mutta fontti on normaalikokoista.
VastaaPoistaMuistan, että tämä kirja oli riittävän syvällinen pitääkseen kiinnostusta yllä. Hienoa, että löysit tämän!
♥♥
Tässä oli keveyttä ja syvällisyyttä mukavassa suhteessa :)
PoistaOi, minä olen lukenut kuta kuinkin kaikki Maeve Binchyt <3 Silloin joskus oikein ahmimalla niitä nuorista aikuisista kertovia kirjoja, kuten Ystävyyden piiri ja Tulikärpästen kesä. Sitten tyyli muuttui vähän ja päähenkilöt kävivät aikuisemmiksi, tuli Italian illat ja Talo Dublinissa, mutta tietyllä tapaa nuo kaksi ensiksi mainitsemaani olivat ne rakkaimmat, ajankohta, katolisuus, olin irkkufani jne... Tuo Hopeahäät onkin niitä uusimpia, mille en enää niin syttynyt.
VastaaPoistaArvasinkin, että faneja varmasti löytyy, sen verran tuttu on tämä kirjailija :)
Poista