Maja Lunde: Sininen

Maja Lunde 2017. Norjankielinen alkuteos Blå. Suomentanut Katriina Huttunen. Tammi 2019. 350 s. Lainasin kirjastosta.

Mehiläisten historia on yksi parhaita tänä vuonna lukemistani kirjoista ja aloittaa norjalaisen Maja Lunden ilmastokvartetin. Teos käsittelee mehiläisten katoamista ja tarinat sijoittuvat kolmelle eri vuosisadalle. Sininen on kvartetin toinen osa ja teemana on makean veden puute. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mistä näkökulmasta kolmas ja neljäs teos käsittelevät ilmastonmuutosta.

Sininenkin sijoittuu kolmelle eri aikatasolle. Nykyajassa 67-vuotias Signe jatkaa taistelua luonnon puolesta. Samalla hän muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1970-luvulla, jolloin taistelu Norjan joista ja koskista alkoi toden teolla. Miten huoli luonnosta repi juopaa ensin hänen vanhempiensa, sitten Signen ja poikaystävän välille. Miten Signe jo pienenä tiesi olevansa yhtä tuntureiden, veden ja vuonojen kanssa. Ja millainen ristiriita on yhteiskunnallisen kehityksen ja koskikaran tai jokisimpukan pesinnän välillä. Vaikka Signe seurasi idealistisen isänsä jalanjälkiä, hän jäi taistelussaan yksin. Nyt hän on päättänyt varastaa ne mittaamattoman arvokkaat tunturijäät, jotka on louhittu rikkaille arabeille.

Kaikki eläimet ja kasvit täällä elävät joen ympärillä, Breion ympärillä, ja te luulette että voitte noin vain vallata sen ja tehdä mitä haluatte, täällä on joki, luontoa, lintuja, hyönteisiä, kasveja, mutta kohta on jäljellä vain louhikkoa ja pitkia ja tunneleita, kiveä ja terästä, kiveä ja terästä.

Vuonna 2041 eteläinen Eurooppa on kuivunut asuinkelvottomaksi. Ihmiset pakenevat pohjoista kohti, mutta rajalla on leirejä, eikä eteenpäin pääse. David on paennut pienen tyttärensä kanssa tulipaloa kotikaupungissaan Espanjassa. He pääsevät leirille Ranskan Timbautissa, jossa olosuhteet heikkenevät nopeasti. Isän ja tyttären päiviä täyttävät huoli muista perheenjäsenistä, mutta he saavat hetkittäistä iloa veneestä, jonka he löytävät läheisestä kylästä. Millaista on elämä leirillä, jossa on pula ruokatarvikkeista, hygieniasta ja lopulta myös vedestä.

Romaanin nimi Sininen viittaa teemansa ja kantensa mukaisesti tietysti veteen, mutta se on myös Signen veneen nimi, ja väri joka on taivaalla jonne ei koskaan kerry sadepilviä. Lunde kuvaa toisaalta globaalia ilmastonmuutosta ja sen seurauksia, toisaalta yksittäisiä, ympäri maailman toteutettuja paikallisia päätöksiä, joilla on luonnon monimuotoisuutta heikentäviä vaikutuksia. Kuten vaikkapa koskien valjastaminen sähköntuotannon, teollisuuden ja rakentamisen hyväksi. Norjan tapahtumissa on paljon samaa mitä meilläkin on päätetty ja tehty vuosikymmeniä sitten. Missä vaiheessa makeasta vedestä tulee aarre ja rajat laitetaan kiinni?

... et osaa ajatella että kaikki mitä sinulla on ympärilläsi voi vain kadota. Vaikka kuuletkin että maailman on myllerryksen kourissa. Vaikka näet sen lämpömittarista. Et ajattele sitä ennen kuin yhtenä päivänä et herääkään herätyskellon soimiseen vaan huutoon.

Signe tuo romaaniin intohimoa ja määrätietoisuutta. Hän on asialleen omistautunut, mutta ei voi kuitenkaan olla pohtimatta, olisi jokin voinut pelastaa hänen ja Magnusin rakkauden. Rakkaus luontoa kohtaan oli silti aina suurempaa. Davidin ja pienen Loun kohtalo tekee romaanista riipaisevan ja pelottavan dystopian, tuo maailman pakolaisleirit ja jo jokapäiväisen kuivuuden meitä lähemmäksi. Isien ja tyttärien välinen suhde toistuu molemmilla kertojilla, ja lapsen näkökulma tuo tarinoihin kirkkautta ja selkeyttä.

Upea romaani, josta ovat postanneet myös Kirjakaapin kummitus, Kirjahilla ja Taikakirjaimet. Helmetin lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 28: Tulevaisuudesta kertova kirja. PopSugar Reading Challenge: A book you picked because the title caught your attention.