On helteinen kesä vuonna 1969. Evie Boyd viettää vielä viattoman 14-vuotiaan lomapäiviä parhaan ystävänsä kanssa ja tekee kaikkea mitä tytöt tekevät. Eroperheessä on arki alkanut rakoilla, kun äiti etsii itseään ja jättää tyttärensä yhä useammin itsekseen. Elämä tuntuu tylsältä ja mitättömältä, eikä parhaan ystävän isoveljeltä saa kaivattua huomiota. Sattumalta Evie näkee Suzannen: salaperäisen kauniin, villin ja itsevarman 19-vuotiaan, joka varastaa ruokaa ja elää kommuunissa kaupungin ulkopuolella, vallatulla ranchilla.
Epämääräinen, anarkistinen hippiyhteisö vetää tyttöä puoleensa, vaikka vaatteet haisevat, ruoka on vanhaa ja patjat homeessa. Lapset kulkevat yhteisön laidoilla vaipoissaan, jalkapohjat rakoilla. Suzanne esittelee Evien muille tytöille ja porukan karismaattiselle johtajalla, Russellille. Evie on täysin Suzannen lumoissa ja solahtaa nopeast osaksi Russellin leiriä. Huumeiden käyttö on runsasta ja kaikki kuuluu kaikille, myös seksi ja rakkaus. Tapahtuu asioita, joihin Evie ei tiennyt olevansa valmis, mutta tieto siitä, että se sitoo hänet tiukemmin yhteisöön ja Suzanneen, saa hänet näkemään asiat kuin sumuverhon läpi. Välillä Evie piipahtaa kotonaan ja myöhemmin isänsäkin luona, mutta aina hän palaa takaisin ranchille. Sillä Suzanne on ensimmäinen joka hänet on koskaan nähnyt ja yhteisön tyttöjen keskinäinen side on niin vahva, että se saa Evien kaipaamaan jotain mitä ei ole.
Suostuin iloisesti vääntelemään merkityksiä, lukemaan merkit tieten tahtoen väärin. Tuntui että jos tekisin mitä Suzanne pyysi, se olisi paras lahja mitä koskaan voisin hänelle antaa, se vapauttaisi hänet vastaamaan tunteisiini.
Clinen romaanin taustalla on Charles Mansonin "perhe" ja veriteot, joista tytöt pidätettiin hieman myöhemmin ja Manson itse parin vuoden päästä. Romaanissa ei mainita ketään oikeasti vuonna 1969 mukana olleita henkilöitä eikä uhreja, mutta hahmot ja tapahtumat mukailevat niitä hyvin läheltä. Romaani lähtee liikkeelle aikuisesta Eviestä, joka muistoissaan palaa kesään 1969. Hänen elämästään ei tullut sellaista kuin hän oli kuvitellut. Vaikkei hän ollut mukana hirmuteoissa, osuivat tapahtumat niin lähelle, että häntä on jäänyt kalvamaan ajatus, olisiko hän pystynyt samaan. Kuinka helppoa hänen olisi ollut noudattaa Russellin käskyä? Eikö hän muka ollut nähnyt tarpeeksi merkkejä siitä, mitä oli tulossa ja mihin sellainen miehenpalvonta voisi johtaa?
On totta, että Evie oli tuona kesänä kamalan nuori ja kokematon. Ehkä hän oli tarpeeksi turhautunut ja huomionkipeä, helppo kohde manipuloinnille ja hyväksikäytölle. Liikaa romaani ei kuitenkaan hae syitä, vaikka ainakin aikuisesta lukijasta tuntuu melko uskomattomalta, miten ranchi piti Evietä otteessaan. Toisaalta täytyy sanoa, että Evien teinitavoista, tuntemuksista ja ajatuksista, etenkin ennen Suzannen vaikutuspiiriä, löytyi paljon yhtäläisyyksiä siihen pikkupaikkakunnan 14-vuotiaaseen, joka minäkin joskus olin.
Evie rakentaa kerrontaansa koukuttavalla tavalla. Jo alkumetreillä hän antaa ymmärtää, että jotain tulee tapahtumaan. Tarina etenee päivä päivältä kohti sitä, minkä lukija jo tietää, on ehkä jo lukenut muualta tai vähintäänkin arvaa. Kirjan ehdottomasti parasta antia ovatkin juuri nuo kesän 1969 tapahtumat, nuoren Evien tarve tulla huomatuksi, kapina omaa äitiä kohtaan, jonkin ravisuttavan kaipuu ja halu säikäyttää lähipiiriä. Aikuinen Evie sen sijaan jää melko etäiseksi, joskin hänen ajelehtiva elämänsä tuntuu loogiselta seuraukselta nuoruuden kokemuksille.
Kenties jokiin minussa, jokin pimeään hukkunut kajastus, oli tiennyt, mihin asiat olivat menossa: kenties olin aavistellut tapahtumies mahdollista suuntaa, mutta lähdin mukaan siitä huolimatta. Myöhemmin sinä kesänä ja monta kertaa elämän eri vaiheissa sen jälkeenkin olen seulonut sen illan osasia, tunnustellut niitä sokeana.
Tytöt on virkistävän alkuvoimainen, likainen, jopa ällöttävä ja välinpitämätön. Samaan aikaan se on kamalan söpö, raastava ja vetoaa johonkin, minkä olin jo unohtanut itsessäni. Se nähdyksi tulemisen polte. Kasvavan tytön epävarmuus ja ripustautuminen. Enpä ihmettele, että kirjan oikeuksista on taisteltu ja se on ehditty kääntää kymmenille kielille. Pienistä puutteistaan huolimatta melkoinen esikoisromaani. Lue myös, mitä Krista, Katja, Annika ja Ulla ovat siitä kirjoittaneet.
Tytöt on hieno kirja, ja erityisen vaikuttavaa on se, että se on esikoinen. Huh! Kiinnostavaa lukea aikanaan Clinen seuraava kirja. Säilyykö taso vai tuleeko jotain vielä parempaa? :)
VastaaPoistaNiinpä! Tämä piti kyllä otteessaan!
Poista