Viidentoista vuoden takaisen Sarasvatin hiekkaa -teoksen teemat saavat jatkoa Isomäen tuoreessa jännitysromaanissa, kun tarina vie kaukaisille merialueille, Indus-joen lämpimään suistoon ja Pohjois-Amerikan hyiselle itärannikolle. Teos kulkee kahdessa aikatasossa, vuosissa 6676 eKr. ja meidän ajastamme nelisenkymmentä vuotta myöhemmin. Epilogi sen sijaan sijoittuu reilun neljän tuhannen vuoden päähän.
Isomäki kertoi Helsingin kirjamessujen haastattelussa leikittelevänsä ajatuksella meri-ihmisistä, merenneitomytologialla ja ihmisen menneisyyden vaihtoehtoisella historialla. Itse asiassa Isomäki on tämän aiheen kanssa ihan tosissaan ja perustaa ajatuksensa melko varman tuntuiseen eteläafrikkalaiseen tutkimustietoon - tästä lisää kirjan jälkisanoissa. Vedenpaisumuksen lapsissa rannikolla asuva Manno Ann tapaa viehättävän merinaisen, Ishin, vanhojen ihmisten tarinoissa esiintyvän hahmon, jonka ihmismäisyys hämmästyttää.
Ish liikkuu vedessä kuin kala, mutta näyttää ja kuulostaa ihmiseltä. Manno Annin ja Ishin kohtalot kietoutuvat yhteen, kun valtava tsunami iskee päin Aasian rannikoita ja tuhoaa ison osan siihenastisesta ihmisten rakentamasta kulttuurista. Rakastavaiset lähtevät merimatkalle, jonka aikana Manno Ann tutustuu meri-ihmisten elämään, näiden symbioosiin muiden isojen merinisäkkäiden kanssa, ja joka vie heidät kohti länttä. Näin Isomäki punoo yhteen muinaiset tarinat vedenpaisumuksista ja idästä saapuneista seitsemästä viisaasta, jotka levittivät uusia tekniikoita Lähi-idän alueille.
Vuonna 2066 tapahtuu pohjoisilla jääalueilla se, mitä pelkäämme parhaillaan. Grönlannin jäät lähtevät sulamisvesien myötä liikkeelle ja laittavat alulle nopean ilmastonmuutoksen, joka tuhoaa ihmiskunnan. Tämäkin skenaario pohjautuu vankkaan tutkimustietoon ilmaston lämpenemisen seurauksista. Osin myös Suomen puolelle sijoittuvat tapahtumat nivovat yhteen lähitulevaisuuden dystopian ja keskisen Suomen geologiset yksityiskohdat. Onko mahdollista, että jääkauden aikana Suomessa on tapahtunut jotain sellaista, mikä voisi toistua Grönlannissa ihan pian?
Pohjois-Amerikan rannikolle suuntaava retkikunta hyödyntää maailmaa pelastaessaan ydinvoimatekniikkaa, eikä se ollut ainoa tekninen teema joka minulla meni välillä hieman yli hilseen. Muuten erittäin vetävä ja mielenkiintoinen lukukokemus takelteli teknisten yksityiskohtien kanssa, mutta joku toisenlainen lukija saattaa niistä saada paljonkin irti. Joskus - tai aika usein - olen kritisoinut huvittuneena Isomäen kömpelöä tapaa kuvailla ihmissuhteita tai jopa hahmojen tapaa kommunikoida keskenään. Tässä romaanissa kömpelöyttä oli huomattavasti vähemmän, ja vaikka hahmot ovat hieman kärjistettyjä tai pelkistettyjä, heidän parissaan viihtyi hyvin.
Minulle tämän teoksen parasta antia oli merinaisen ja ihmisen yhteinen tarina, spekulaatio ihmisen taipumuksista ja sen seurauksilla. Kuten yleensä, Isomäen teemat ovat huippukiinnostavia ja ihailen hänen kykyään yhdistää tiedettä, historiallisia löydöksiä ja mytologiaa toisiinsa. Mytologia herää eloon ja saa päälleen uskottavan selityksen, sillä kirjailija ei pelkästään yhdistä aineistoja toisiinsa, vaan tosissaan pyrkii luomaan uusia teorioita. Mielenkiintoisia sellaisia oli runsaasti myös hänen parin vuoden takaisessa teoksessaan Viiden meren kansa.
Vedenpaisumuksen lapset myös blogissa Kulttuuri kukoistaa.
Isomäki osaa asiansa ja ihastuttaa lukijaansa aina uudelleen.
VastaaPoistaJäätikköjen sulamisesta jne. Isomäki luo huiman skenaarion vertaansa vailla olevista, veret seisauttavista seuraamuksista maapallolle ja sen myötä koko ihmiskunnalle.
Oma kysymykseni kuuluukin: entäpä jos ihmiskunta saisi toisen mahdollisuuden? Olisimmeko viisaampia?
Niinpä. Tämä kirjaa pakottaa pohtimaan.
Poista