Colson Whitehead: Maanalainen rautatie

Colson Whitehead 2016. Englanninkielinen alkuteos The Underground Railroad. Suomentanut Markku Päkkilä. Otava 2021. 341 s. Oma ostos. Kuva kustantajan.

Coran isoäiti Ajarry kuljetettiin laivalla Afrikasta Yhdysvaltoihin, kuten miljoonat muutkin orjat, kun taas Cora ja hänen äitinsä Mabel syntyivät orjiksi. Cora on nyt puuvillaplantaasilla yksin, sillä Ajarry on kuollut ja Mabel karannut. Äidin ristiriitainen maine leimaa tytärtä ja niinpä Cora ei ole pelkästään isäntänsä omaisuutta, vaan muidenkin orjien silmissä alhainen. Äidin perintöä on kuitenkin sinnikkyys, jonka avulla Cora selviää kahleista, mielivaltaisista isännistä, yhdeksänhaaraisen ruoskan alla, raiskauksista ja paosta.

Nuoren Ceasarin tausta on ihan toisenlainen, mutta orja hänkin. Ceasar saa ujutettua Coraan ajatuksen paosta ja niin he löytävät maanalaisen rautatien, väylän kohti pohjoista ja vapautta. Matkalla nuoret syyllistyvät pakoakin vakavampaan rikokseen, mutta olosuhteet eivät ole heidän luomiaan. Kuukaudet Etelä-Carolinassa antavat jo makua vapaudesta: Cora käy töissä, kulkee katuja pitkin kuin kuka tahansa ja opettelee lukemaan. Yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuus muistuttaa kuitenkin itsestään ja matka jatkuu. 

Hän päätti pitää ohjenuoranaan orjan valintaa - missä tahansa oli parempi kuin siellä, mistä pako oli alkanut.

Seuraava pysäkki on askel taaksepäin ja erään talon ullakolla piilotellessaan Cora todistaa valkoisen väestön väkivaltaista joukkohurmosta. Hänen perässään on palkkionmetsästäjä, joka ei anna periksi, sillä Coran äiti Mabel pääsi häneltä karkuun. Matka kohti Georgiaa ja kotiplantaasin orjuutta on jo alkamassa, kun Cora saa apua ja päätyy Indianaan suurelle, vapaalle tilalle. Mustien yhteisössä on hetken turvallista ja rauhallista, mutta Indianassakaan valkoiset eivät siedä liian vapaita, liian lukeneita ja liian järjestäytyneitä mustia. 

Plantaasinomistaja viljeli pelloillaan Sea Islandin puuvillaa, mutta kylvi sen siementen mukana väkivaltaa ja kuolemaa, jotka tuottivat satoa nopeasti. Valkoisilla oli syytäkin pelätä. Jonakin päivänä järjestelmä hukkuisi vereen.

Maanalainen rautatie on järkyttävää luettavaa, mutta kuten aikaisemmin lukemani Nickelin pojat, tämäkin vetää mukanaan ja on pakko lukea tarkkaan. Whiteheadin toteava ja tiivis ilmaisu auttaa lukemaan eteenpäin silloinkin kun tapahtumat ja koettelemukset järkyttävät. Ikävään ja suruun ei jäädä missään vaiheessa vellomaan, vaikka siihen olisi mahdollisuus, niin Coralla kuin lukijallakin. Sinnikkyys ei anna tilaa murtua, vaan katse on eteenpäin. Teos koostuu useista luvuista, joissa näkökulma on usein Coran mutta ei aina. Näkökulma vaihtuu välillä niin että lukija saa olosuhteista monitahoisen kuvan. Kaikki ei ole mustavalkoista.

Maanalainen rautatie sijoittuu jonnekin 1800-luvulle. Googlasin, että orjakauppa on lakkautettu 1800-luvun alkuvuosina, joten Coran isoäiti lienee niitä viimeisiä. Yksi karanneita orjia peräänkuuluttavista ilmoituksista, joita Whitehead on ripotellut lukujen väliin ja jotka siis ovat aitoja, on 1830-luvulta. Tapahtumat sijoittuvat joka tapauksessa aikaan ennen Yhdysvaltain sisällissotia. 

Orjuus ja mustien asema on tietysti romaanin teema ja sitä käsitellään niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla. Whitehead esittelee sorron eri muotoja väkivallasta aivopesuun ja sterilisaatioon. Niin sanotuissa edistyksellisissäkin osavaltioissa värilliset karsinoidaan, luokitellaan, heitä ohjataan, huijataan ja seurataan. Etelästä tuleva palkkionmetsästäjä on vahvoilla sielläkin, eikä laki ole vielä täysin vapaankaan värillisen tukena. 

Valkoiset olivat tulleet tähän maahan aloittaakseen alusta, pakoon vallanpitäjien tyraniaa aivan kuten vapautuneet orjat pakenivat isäntiään. Mutta he kielsivät ihanteensa kaikilta muilta. --- hän ymmärsi mitä tarkoitti luotu tasa-arvoisiksi. Julistuksen kirjoittaneet valkoiset miehet eivät ymmärtäneet tekstiä itsekään, jos kaikki ihmiset ei todellisuudessa tarkoittanut kaikkia ihmisiä.

Whitehead muistuttaa, miten valkoiset ovat rakentaneet nykyisen yhteiskunnan intiaaneilta varastetulle maalle, Afrikasta varastettujen ihmisten lihaksilla ja verellä. Pienessä sivujuonteessa pohditaan myös sitä, onko ensimmäisestä maailmansodasta oikein puhua kyseisellä termillä, sillä mitä oli ja on se sota, jota mustat ovat käyneet valkoisia vastaan jo satoja vuosia? Ja vaikka tapahtumista on ainakin 150 vuotta, orjuus on kauan aikaa sitten lakkautettu, ihonväriin perustuva sorto kriminalisoitu, orjuuden jäänteet ovat edelleen olemassa. Maanalainen rautatie on siis paljon muutakin kuin romaani. Myös suomentaja Markku Päkkilälle iso kiitos sujuvasta kielestä!

Upeasta teoksesta myös blogeissa Kirja vieköön!, Eniten minua kiinnostaa tie ja Mummo matkalla. Helmetin haasteessa kuittaan tällä kohdan 41: Kirjassa matkustetaan junalla. Seinäjoen kirjaston haasteen hahmoista kuittaan tummaihoisen. Goodreadsin ATY-haasteessa tämä sopii kohtaan 24: A book about racism or race relations.