Maylis de Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät

Maylis de Kerangal 2016. Ranskankielinen alkuteos Réparer le vivants. Suomentaneet Ville Keynäs ja Anu Partanen. Siltala. 255 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Ihanaa, että olen vihdoin lukenut tämän teoksen! Se on ollut to-be-read-listallani jo vuosia, ja muistan miten kovasti sitä kehuttiin kirjablogeissa aikoinaan. De Kerangalilta on suomennettu tämän lisäksi (Siltalan sivujen mukaan) vain yksi romaani, Maailma käden ulottuvilla (2019). Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät on kuitenkin hänen yhdeksäs romaaninsa ja se on voittanut Ranskassa peräti kymmenen kirjallisuuspalkintoa!

Romaani on jännittävä sekoitus surutarinaa ja lääketiedettä. Teini-ikäinen surffari Simon Limbres joutuu koomaan, kun auto suistuu kotimatkalla onnettomuuteen. Toivoa heräämisestä ei enää ole ja niinpä hänen vanhemmilleen esitetään kysymys, voisiko Simonista tulla elintenluovuttaja. Murheen murtamat vanhemmat antavat siihen luvan, ja niin alkaa prosessi, jonka päätteeksi Simonin terve sydän kiitää Le Havresta Pariisiin pelastaakseen keski-ikäisen Claire Méjeanin.

Hän kiertelee huoneessa. Jos se on lahja, se on kuitenkin aika erikoinen lahja, hän ajattelee. Tässä leikkauksessa ei ole lahjoittajaa, kukaan ei ole aikonut antaa yhtään mitään, eikä edes vastaanottajaa, koska hänellä ei ole mahdollisuutta kieltäytyä elimestä, hänen on otettava se jos haluaa elää, niin että mitä tämä sitten on? Vielä käyttökelpoisen elimen kierrättämistä, elimen joka voisi toimia hänellä pumppuna.

Surusta ja sydänsiirrosta kertova tarina etenee tunti tunnilta yhden vuorokauden ajan. Näkökulma vaihtelee ja esittelee päähenkilöt vuorotellen. Ensin on Simonin hetki aalloilla ennen onnettomuutta, sitten sairaalassa hänestä huolehtivan lääkärin. Kun pojan pelastuminen alkaa näyttää mahdottomalta, kuvaan astuu elinsiirrosta vastaava ammattilainen. Hän välittää tiedon Simonin elimistä eteenpäin, ja niin alkavat tarkkaan etenevät ja huolellisesti suunnitellut prosessit useissa eri sairaaloissa. Simonin sydäntä odottava Claire on odottanut jo pitkään ja on valmis leikkaukseen.

Murheessa palataan välillä Simonin äitiin tai isään, ja jotenkin olin tyytyväinen ettei pikkusiskon tai tyttöystävän suru saa yhtä paljon tilaa. Jotenkin pelkäsin sitä hetkeä, jolloin minun olisi pitänyt lukea heidän surustaan, mutta sitä ei siis tullut. Vanhempien järkytys ja suru tuovat romaanin tunnelatauksen, mutta sydänsiirron lääketieteellinen ja tekninen puoli tasapainottavat sitä. Olin itse asiassa yllättynyt siitä, miten valtava suru onnistuikin pysymään hieman etäällä, ihan kuin se olisi ollut yksi tutkimuksen kohteista lääketieteellisten seikkojen ohella. Yksityiskohtia oli loppuvaiheessa ehkä jopa hitusen liikaakin, mutta pidin kovasti siitä, miten näkökulma vaihtelee ja tekee tarinasta melkeinpä trillerimäisen. Toisistaan hyvinkin poikkeavat näkökulmat ottavat lisäksi toisensa koskettavalla huomioon.

Mukana on myös herkullisia sivuseikkoja, kuten yläluokkaisen perheen lääkäriperinne, Simonin isän kulttuuri, sydänkirurgin suhde omaan vartaloonsa tai Clairen suhde poikiinsa. De Kerangal kirjoittaa hyvin pitkiä virkkeitä, mikä vaati alkuun totuttelua, mutta tyyli toimii hyvin. Se antaa tekstille paikoitellen kiireen tuntua, jota vuorokaudessa toki onkin, mutta toisaalta tekstiin mahtuu runsaasti muistoja, takaumia, historiaa ja yksityiskohtia ihmisten välisistä suhteista tai heidän kunnianhimoistaan. En ihmettele lainkaan kirjan saamaa suosiota ja sen keräämiä palkintoja. Suomentajat ovat tehneet hienoa työtä niin yksityiskohtien, termien kuin tekstin rakenteenkin kanssa. Ehdottomasti mieleenpainuva ja vaikuttava romaani!