Olipa ihanan erilainen, riemastuttavalla tavalla omanlaisensa romaani, jonka lukaisin parissa päivässä. Lainasin kirjan muistaakseni ihan vain kiehtovan nimen perusteella. Kuvittelin sen käsittelevän luontokatoa tai vaihtoehtoisesti sijoittuvan perienglantilaiseen puutarhaan. Kuinka väärässä olinkaan!
Romaani alkaa hurjan dramaattisesta tilanteesta, kun Nelly ja Marnie jäävät yllättäen orvoiksi. Huoli siitä, että sosiaalitoimi sijoittaisi heidät erilleen vieraiden ihmisten hoteisiin saa heidät peittelemään äidin ja isän kuolemaa. Kotona haisee pitkään pahalle ja pihalle täytyy istuttaa kukkasia salaisen haudan peitoksi, mutta neuvokkaat tytöt sinnittelevät pitkään.
Naapurin seitsemääkymmentä ikävuotta lähestyvä Lennie ottaa tytöt avosylin vastaan, kun näillä on kodin, lämpimän aterian, pikkuleipien ja seuran tarve. Lennie on vastikään menettänyt elämänkumppaninsa eikä menneisyyden virheensä vuoksi ole kovin suosittu. Kaksi teini-ikäistä sähikäistä tuo hänen arkeensa vaihtelua ja kaivattua sosiaalisuutta.
Yllättäen kuvioihin ilmestyy myös tyttöjen isoisä, joka haluaisi kovasti luoda uuden suhteen tyttäreensä, mutta tämäpä ei olekaan kotona. Nelly ja Marnie kertovat kaikille vanhempien olevan lomamatkalla Turkissa. Vaikka loma venyy ja venyy, valhe menee läpi, sillä Izzy ja Gene eivät ole koskaan juuri osanneet huolehtia jälkikasvustaan. Juhliminen ja päihteet ovat vieneet suurimman osan ajasta. Tyttöjen on pitänyt pärjätä ja oppia aikuisten asioita pienestä pitäen. Vanhempien kuolema ei siis varsinaisesti järkytä heitä niin paljon kuin luulisi.
Romaanissa on varsin lyhyitä lukuja, joko 15-vuotiaan Marnien, pikkusisko Nellyn tai Lennien kertomana. Tapahtumat etenevät vuoden ajan, jonka aikana tyttöjen elämässä tapahtuu paljon ja tunne-elämä on melkoista vuoristorataa. Pikkuvanhalle, viulua soittavalle Nellylle iskee murrosikä ja hän viihtyy sekä Lennien että isoisänsä hoteissa, vaikka isoisä hieman epäilyttävältä vaikuttaakin. Marnie puolestaan seurustelee ystäviensä kanssa, auttaa miesystävänsä hämärissä bisneksissä ja juo liikaa. O'Donnellin luomat hahmot ovat hauskoja, suloisia ja räävittömiä. Kieli on kirjavaa, rohkeaa ja kerronta napakkaa. Tällaista romaania olisin lukenut enemmänkin, mutta nopealukuinen ja napakka teksti on ihailtavan koossa pysyvä eikä rönsyile mihinkään suuntaan. Siinä mielessä siis juuri oikean pituinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti