Jännä sattuma, että luen jo toista Cristina Sandun suomentamaa romaania peräkkäin. Laadukasta on käännöstyö tässäkin kirjassa, jonka tunnelma on samalla tavalla kevyen uhkaava kuin Clinen kuuluisassa esikoisteoksessa Tytöt.
22-vuotias Alex on asunut New Yorkissa pari vuotta. Hänen taustastaan ei kerrota lukijalle oikeastaan mitään. Hän on elättänyt itsensä kuten moni muukin nuori nainen - tai tyttö oikeastaan - myymällä aikaansa ja seuraansa miehille. Alexista on kehkeytynyt kaupungissa parantumaton varas ja sen vuoksi hän on velkaa Domille, jonka viesteihin ja puheluihin Alex ei enää uskalla vastata. Kaikki on nyt kuitenkin hyvin, sillä Alex viettää loppukesän kauniita päiviä Long Islandilla varakkaan Simonin huvilalla. Päivät kuluvat suloisessa joutilaisuudessa Simon tehdessä töitä. Alexin toimettomuutta värittävät särkylääkkeiden napsiminen, kevyt juopottelu ja uiminen.
Illallisen kuluessa Alex tuudittautui horrosmaiseen tilaan. Tylsyys tuntui melkein päihdyttävältä, sitä vasten saattoi nojautua, sitä saattoi ahnehtia.
Alexilla on mukanaan vain kassillinen omaisuutta ja sillä on pärjättävä, kun Simon käskee seuralaisensa lähtemään. Alex oli käyttäytynyt Simonin juhlissa lapsellisesti ja hänet kuljetetaan junalle. Alexilla ei ole paikkaa minne mennä, joten hän jää uneliaaseen Long Islandiin. Aina löytyy joku mies, jonka seurassa voi viettää päivän tai seuraavan yön, sillä Alex aikoo päästä takaisin Simonin suosioon ja se tapahtuu tämän seuraavissa juhlissa vajaan viikon päästä. Siihen saakka aikaa on vietettävä vieraiden seurassa. Yö komean Nicholaksen kanssa ja pari viimeistä päivää nuoren Jackin kanssa ajavat Alexin kuitenkin umpikujaan. Silti hän uskoo sinnikkäästi pääsevänsä eroon uhkaavasta Domista sekä löytävänsä tiensä takaisin Simonin luo. Onnistuuko se?
Clinen kerronta on uskomattoman vangitsevaa. Teksti antaa keveän vaikutelman, mutta sen tunnelma tummenee vähitellen ja lukija oppii päähenkilöstä koko ajan lisää häiritseviä yksityiskohtia. Clinella on älykäs tapa löytää hahmoistaan piirteitä ja yksityiskohtia, jotka tekevät heistä elokuvamaisen tarkkoja ja eläviä. Kerronta on lähes eleetöntä, vaikka tunteet ovat paikoin hyvinkin vahvoja. Mitä Alex itse tuntee? Häivähdyksen jotain rakkauden tai kiintymyksen kaltaista, joka kuitenkin pakenee. Alakulon tai epätoivon ailahduksia, joille hän ei anna itsensä antautua. Pelkoakin välillä, mutta hän pysyy optimistina loppuun saakka, sillä vaihtoehtoja ei ole.
Vaikka hänen sydämensä jyskyttikin villisti, hän oli rauhallinen, kuvitteli helmiäishehkuisen rivistön mahdollisuuksia, jotka levittäytyivät silmänkantamattomiin. Hän saisi aina sen, mitä tarvitsi. Hän huolehti itsestään, eikö vain? Eikö hän ollutkin onnistunut välttämään paluun kaupunkiin ja edistänyt asioita täällä?
Cline on luonut päähenkilön, jonka neuvokkuus ja taito uida kuin kala vedessä tekevät vaikutuksen. Alex herättää kuitenkin myös hienoista inhoa häikäilemättömyydellään ja sitä hän välillä uskoo itsekin näkevänsä vastaantulijoiden katseissa. Silti naisesta on vaikea saada otetta, ja mielestäni onkin taitava ratkaisu rajata tarina niin tarkasti yhteen viikkoon. Menneisyydellä ei tarvitse aina olla merkitystä, eihän Alex itsekään tiedä valloitustensa menneisyydestä juuri mitään.
Täytyy vielä selvittää onko Cline kirjoittanut tämän romaanin ja Tyttöjen välissä jotain (välissä on peräti seitsemän vuotta). Jos on, laitan heti varaukseen. Tästä teoksesta myös blogeissa Kirjakaapin kummitus ja Savannilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti