7.4.2019

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

Virginia Woolf 1925. Englanninkielinen alkuteos Mrs. Dalloway. Otavan Seven-pokkari 2003. Suomentanut Kyllikki Hämäläinen. 293 s. Lainasin kirjastosta.

Mrs. Dalloway on osa kirjaparia, jonka keksin Helmet-haasteeseen. Sijoitan tämän kohtaan 8: Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäni yleissivistykseen. Pian tämän jälkeen aion lukea toistamiseen Michael Cunninghamin Tunnit, sillä olen nähnyt siitä elokuvan ja voin kuitata sillä Helmetistä kohdan 33. Tunnit olikin aikoinaan teos, joka palautti ihmisten mieleen Mrs. Dallowayn, yhtymäkohtia kun löytyy. Lisää niistä postauksessani Tunneista sitten kun sen kirjoitan.

Mrs. Dalloway sanoi itse ostavansa kukat. Hän on nimittäin päättänyt pitää illalla kutsut. Clarissa Dallowayn yläluokkaisessa lähipiirissä on ketä kutsua, sillä hänen omien tuttaviensa lisäksi arvovieraita löytyy Mr. Richard Dallowayn kontakteista edustajainhuoneessa. Yhdenpäivänromaani alkaa aamusta ja päättyy juhlien iltaan, mutta sen aikana ehditään käydä läpi Clarissan elämää, etenkin nuoruutta ja nuoruuden tunteita, tärkeitä kohtaamisia ja ihmissuhteita.

Virginia Woolfin teksti on melkoista tajunnanvirtaa, jossa kertoja saattaa vaihtua kesken kappaleen, kesken kävelyretken, hetken puistossa tai vieraiden virratessa ovesta sisään. Se alkaa Clarissan ajatuksista, saa välillä päähenkilökseen tämän nuoruudenystävän Peter Walshin, kunnes palaa taas juhlaillan herättämiin muistoihin. Kertojina vierailevat monet hahmot Dallowayn talosta ja lähipiiristä ja joskus on aika vaikeakin muistaa, kehen nyt onkaan palattu tai siirrytty. Henkilögalleria on suuri, mutta vähitellen hahmot alkavat piirtyä esiin yksilöinä. Tajunnanvirtatekniikan rinnalla on hentoja tunteiden kuvauksia - kuin joen rannalla oleva kasvi johon sattuu airon isku veden pintaan: se värähtää. Niin hänkin hätkähti, niin hänkin värähti.

Lääkäri Sir William Bradshaw'n kautta kuvaillaan hetken ajan myös toisenlaista, muuta kuin Westminsterin etuoikeutettua - tylsää? - elämää. Italiasta sotilaan mukana Lontooseen muuttanut nuori vaimo Rezia kamppailee miehensä Septimuksen kanssa, joka on seonnut sotamuistojensa vuoksi. Kuolema on läsnä ajatuksissa ja epätoivossa, mutta myös miesparan ratkaisussa. Ensimmäisen maailmansodan kauhut kummittelevat vielä ihmisten mielissä. Kuolemaan palataan illan juhlissakin, kun Clarissa miettii, milloin nuoruudessa oli se hetki, kun olisi voinut kuolla onnellisena.

Mrs. Dalloway kokee jossain vaiheessa iltaa pysyvänsä ikään kuin käsivarren mitan päässä vieraistaan, ja ihan samaa ajattelin omasta suhteestani Clarissaan. Woolf ei päästä lukijaa kovin lähelle tätä; kyseessä on viehättävä, rauhallinen, elämäänsä varsin tyytyväinen ja älykäs nainen, joka järjestää kutsuja saadakseen hieman säpinää elämäänsä, mutta ovatko ajatukset kuitenkin koko ajan muualla kuin hetkessä? Romaanissa on läsnä eräänlainen melankolia, ei pelkästään Clarissassa. Paikkaansa hakevat monet muutkin. Päivä tuo mukanaan yllättäviä vieraita menneisyydestä ja herättää kysymyksiä niin Clarissan kuin Peterinkin valinnoista ja arvoista, spekulointia ihmisten tekojen tarkoitusperistä, valtasuhteista ja hierarkiasta, rakkaudestakin.

Ja tuossa häliseviä, lörpötteleviä naisia, juopuneita naisia; tuolla taas yksinäinen poliisi ja synkkiä taloja, korkeita taloja, kupolikattoisia taloja, kirkkoja, julkisia rakennuksia, ja laivan sireeniin ulvahdus joelta, ontto käheä huuto. Mutta tämä oli hänen katunsa, Clarissan katu. Vaunut virtasivat nurkan ympäri kuin sillan kaarta kiertävä virran pyörre, ja niitä veti yhteen sama päämäärä, niin Peteristä tuntui. Ne veivät ihmisiä hänen kutsuihinsa, Clarissan kutsuihin.

Mrs. Dalloway on muuten herkullista luettavaa Lontoon ystäville! Läsnä ovat lähes sata vuotta myöhemminkin tutut puistot ja kadunnimet. Teos on muutenkin säilyttänyt tietynlaisen raikkauden ja ikuisuuden. Oliko Virginia Woolf aikaansa edellä (tietysti oli!) tekniikallaan vai onko kerronnasta huokuva hienoinen kritiikki etuoikeutettua elämää kohtaan se, mikä pitää sen lukulistoilla aina vaan?


Romaanista myös blogeissa Luettua elämää, Kaisa Reetta T., Kirjoihin kadunnut ja Lukuisa. Osallistun tällä tietysti myös haasteisiin Joka päivä on naisten päivä sekä Lukemattomat naiset.

8 kommenttia:

  1. Ihanan kirjan olet valinnut. Olen lukenut tämän joskus aikoja sitten ja jokin aika sitten mietinkin, että haluaisin lukea tämän uudelleen. Taidanpa laittaakin kirjan varausjonoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kestää varmasti useammankin lukukerran!

      Poista
  2. Palautit kirjan elävästi mieleeni. Tämä on kyllä hieno, hieno kirja. Minä koin tuon yhteiskunnallisen kritiikin hyvin vahvana. Mrs. Dalloway elää niin täydellisesti omassa hauraassa kuplassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun oli aika vaikea lukea tekstin sävyjä, en tiedä miksi, mutta kuplassa Clarissa todellakin elää.

      Poista
  3. Ei suosikkini enää Woolfilta Vuodet kirjan jälkeen, mutta vahva toka. Tein tämän blogiini aivan alkuaikoina eli noin 10 vuotta sitten, mutta enemmän olen ollut vaikuttunut elokuvasta Tunnit, jossa kaikki kolme suosikkinäyttelijääni. Jollain asteikolla tämä voi olla lukijalle jopa helpoin Woolfin kirjoista, jollain myös kiinnostavin ja ymmärrettävin. Tai sitten vain elokuva hämärtää tajuntaani...By the way, tämä on kuitenkin kirja, jonka löysin vain nidottuna ja olen lukenut kirjan puhki eli aika monta kertaa:)

    Tunnit oli rankka elokuva ainakin, mitä muistan Julianne Mooren kotiäitiroolista ja se jauhosiivilän rapsutus, kun kakkua tehtiin...ja äiti oli aivan muissa maailmoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnit pitäisikin katsoa uudelleen. Pidin kovasti Cunninghamin sen ajan tuotannosta, mutta myöhemmin en sitten enää niinkään...

      Poista
  4. Aluksi en lämmennyt Mrs Dallowaylle niinkään, mutta nyt kun aikaa on kulunut pari kuukautta sen lukemisesta niin teos on lukukokemuksena jotenkin kasvanut mielessäni. Virginia Woolf on kyllä taitava kirjoittaja, niin hyvin näinkin vanha teos sopii nykylukijalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua häiritsi kovasti se tajunnanvirta, mutta kokonaisuus oli kyllä hyvä, eikä tosiaan kulu vaikka aikaa kuluukin!

      Poista