Bryan Washington: Mitä meistä jää

Bryan Washington 2020. Englanninkielinen alkuteos Memorial. Suomentanut Aleksi Milonoff. Otava 2021. 327 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Äiti varmaan otti kuvan, kun olimme Kaliforniassa. En muista kuvaushetkeä. Mutta siitä kai onkin kysymys: kannamme muistojamme kaikkialla mihin menemme, ja ne jotka pysyvät matkassamme, jäävät jäljelle, ja niistä me rakennamme elämän.

Virkistävällä tavalla erilainen ihmissuhderomaani! Houstonissa asuvien Benin ja Miken liitto on jo selvästi rakoilemassa, kun Mike päättää yhtäkkiä lähteä kotimaahansa Japaniin. Miken isä tekee kuolemaa eivätkä isä ja poika ole nähneet toisiaan yli kymmeneen vuoteen. Mike oli ehtinyt kuitenkin jo luvata, että hänen äitinsä Mitsuko voisi tulla lomailemaan Houstoniin, ja käykin niin että Mitsuko viettää lomaviikkonsa Benin ja Miken asunnossa ja tutustuu Beniin.

Romaanissa vuorottelevat kertojanääninä Ben ja Mike. Ben on sekä ihmeissään että raivoissaan Mikelle, joka lähtee ja jättää hänet selviytymään omalaatuisen Mitsukon kanssa. Vähäeleinen ja pidättyväinen nainen lämpenee nuorelle miehelle kuitenkin vähitellen ja etenkin ruoanlaitosta tulee kämppiksille yhteinen juttu. Ben läpikäy mielessään suhdettaan Mikeen, mutta myös suhdettaan omaan perheeseensä, jossa myös kaivataan apua. Siinä missä Miken perhe on ollut Yhdysvaltoihin tultuaan alusta asti vähätuloinen ja kamppaillut toimeentulon kanssa, Benin perheessä on ollut rahaa hyvin. Tuloerot eivät kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, ettei kummankaan vanhemmat ole pysyneet yhdessä ja perheiden sisäinen dynamiikka on haastava.

Ben käy töissä päiväkodissa, jossa hän tapaa Omarin ja miesten välille kehkeytyy jotain suhteentapaista. Samaan aikaan Mike huolehtii Osakassa isästään ja tämän pubista ja sen omalaatuisesta, perheenomaisesta asiakaskunnasta. Viikkojen kuluessa isän ja pojan välit lämpenevät ja Mike oppii ottamaan vastuuta. Isä jättää yrityksensä pojalleen, mutta haluaako Mike jäädä Osakaan? Houstonissa on edelleen Ben, mutta Osakassa on uusia tuttavia ja jatkumo, johon olisi kiehtovaa jäädä mukaan. 

Romaanissa on paljonkin piirteitä, jotka tekevät siitä virkistävällä tavalla erilaisen. Jo se, etten ole lukenut kovinkaan monta romaania, jossa päähenkilöt olisivat miespareja. Silti tuntuu, ettei se ole tässä romaanissa edes mikään teema, vaan - niin kuin kuuluu ollakin - päähenkilöiden ominaisuus ja sivujuonne isompien teemojen seassa. Etenkin Benin, mutta hieman myös Miken kautta avautuu rodullisuuteen liittyvää pohdintaa ja kokemuksia, mutta tässäkin Washington on tehnyt jotain uutta. Hän nimittäin harvoin mainitsee hahmojensa ihonväriä elleivät nämä ole valkoisia. Ihmisten välisissä suhteissa merkitystä on ihan muilla seikoilla.

Virkistävää on myöskin kerronnan tyyli. Teksti koostuu usein melko lyhyistä kappaleista, joiden välinen suhde tuntuu alkuun pirstaleiselta, mutta vähitellen, kun lukija alkaa tuntea hahmoja paremmin, pirstaleisuus asettuu muottiin ja kerronta selkiytyy. Hahmojen välinen vuoropuhelu on täynnä kirpeää sarkasmia ja nappakkaa ärtymystä, ja ihan aiheesta. Perheissä on paljon läpikäymättömiä asioita ja jopa väärinymmärryksiä. Hahmot ovat kukin persoonia ja näkevät yhteisetkin kokemukset omien suodattimiensa läpi. Silti kaiken ärtymyksen, pettymysten tai turhautumisen läpi paistaa huumori, rakkaus ja välittäminen. Perhesiteet saattavat olla niitä, jotka on syntymässä annettu, mutta niitä voi luoda myös itse. Washington on löytänyt romaaniin ihailtavan tasapainon: pistävä dialogi terävöittää ja jopa repii muuten lämminhenkiseksi kääntyvää ihmissuhderomaania juuri oikealla tavalla.

Kirjasta lisää blogissa Kirjaluotsi. Helmetin lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 9: Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön. Seinäjoen kaupunginkirjaston paikoista kuittaan työpaikan. Ja Goodreadsin vuosihaasteessa kohtaan 23: A book that features loving LGBTQIA+ relationship.

Sujata Massey: Rei Shimura ja tappava manga

Sujata Massey 2000. Englanninkielinen alkuteos The Floating Girl. Suomentanut Titta Leppämäki. Gummerus 2003. 368 s. Lainasin kirjastosta.

Kohdalleni on osunut Japaniin sijoittuvaa kirjallisuutta todella vähän. Kyse on varmasti ainakin osittain omista valinnoistani, mutta tuntuu että valinnanvaraa on silti melko vähän. Neljä vuotta sitten osallistuin Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen, jossa kohteena oli itäaasialainen tai alueelle sijoittuva kirjallisuus. Silloin luin Haruki Murakamin novellikokoelman Miehiä ilman naisia. Sen jälkeen olen lukenut Yoko Ogawan romaanin Professori ja taloudenhoitaja sekä Takashi Hiraiden Kissavieraan. Vaikka mikään näistä ei ole noussut lempiteosteni joukkoon, ihan yleissivistyksenkin kannalta olisi tärkeä lukea itäistä kirjallisuutta hieman enemmän.

Helmetin lukuhaasteessa on tänä vuonna kohta 29: Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva. Samoin PopSugarin lukuhaasteessa on kohta: A book set in Japan. Palkittu kirjailija Sujata Massey ei ole japanilainen, mutta hänen luomiensa rikosromaanien maailmaa ja japanilaisen kulttuurin tuntemusta on kehuttu kovasti. Ja siltä minusta tuntuikin, kun sukelsin sarjakuvien, mangan ja nuorisokulttuurin pariin. Tappava manga on Rei Shimura -sarjan neljäs osa, mutta sitä pystyy lukemaan ihan itsenäisenäkin teoksena. Rein aikaisempiin seikkailuihin viitataan vain muutamalla lauseella.

28-vuotias Rei on kasvanut Kaliforniassa, mutta on puoliksi japanilainen antiikkikeräilijä ja harrastelijaetsivä, jonka on vaikea pysytellä erossa haasteista ja vaarallisista tilanteista. Hänen työnantajansa Gaijin Times, englanninkielinen sanomalehti, menettää asiakkaita ja lehden on löydettävä uusi suunta. Teemaksi valitaan manga, joka vetoaa nuorempiin lukijoihin, ja jonka historiasta ja kulttuurista löytyy paljon teemoja tutkittavaksi. Pian Rei on mukana vyyhdissä, johon on sekaantunut taitava mangapiirtäjä, hänen amerikkalainen opiskelukaverinsa, kopioliikkeen tytär - ja kuka tietää, ehkä jopa yakuza, pelätty rikollisorganisaatio.

Tappava manga on hengästyttävää luettavaa ja käänteitä on niin monia, etten ihan aina pysynyt kärryillä. Rei Shimura ajautuu koko ajan kauemmaksi alkuperäisestä toimeksiannostaan, eikä minun ollut kovin helppo ymmärtää, mihin ollaan menossa ja miksi. Energisen naisen tuore suhde hakee vasta paikkaansa, mutta ymmärtäväisen oloinen nuorimies on onneksi kärsivällinen. Varsinaisen juonikuvion sijaan mielenkiintoisempaa ainesta teoksessa ovat mangakulttuurin piirteet, mangataide ja siihen liittyvä vahva fanikulttuuri. Näistä oppii paljon, vaikkei kulttuuria aikaisemmin tuntisikaan.

Toinen, vieläkin mielenkiintoisempi asia, mikä kirjoissa tulee väistämättä esille, on japanilainen tapakulttuuri. Kaikki se kursailu ja mitä saa sanoa, missä tilanteessa ja kenelle. Yhdysvalloissa kasvanut Rei on tietysti välillä liian suorasanainen ja avoin, mikä paljastaa hänen ulkopuolisuutensa, vaikka hän haluaisi kovasti sulautua joukkoon. Lopulta Rein mieltä kaihertavien rikostenkin taustalla on perheen sisäinen häpeä ja moraalikäsitykset, eivätkä syyt ole ollenkaan niin mafiamaisia kuin Rei pitkään uskoo.

Tämän dekkarisarjan parissa tuskin jatkan, mutta oli kiva lukea teos, jossa on ihan eri puoli Japanista esillä kuin noissa aikaisemmin mainitsemissani teoksissa. Ehkä Japanista luen seuraavaksi mangaa! Tästä teoksesta lisää näissä blogeissa: Kirjahullun päiväkirja ja Kirjaimia.

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Yoko Ogawa. 2003. Japaninkielinen alkuteos Hakase no Aishita Sûshiki. Tammi 2016. Suomentanut Antti Valkama. 286 sivua.

Mistähän johtui, että arkisiin sanoihin tuli jotenkin romanttinen sävy, kun ne liitettiin matematiikkaan? Ystävällinen lukupari ja alkulukukaksonen kyllä olivat täsmällisiä ilmaisuja, mutta niissä oli myös häivähdys ujoutta, kuin ne olisivat astuneet ulos keskeltä runoa.

Niitä japanilaisia kirjoja, joita olen lukenut, tuntuu yhdistävän jokin salaperäinen rauha ja vähäeleisyys. Niin on myös Professorin ja taloudenhoitajan laita. Tarinaa kertovalle taloudenhoitajalle ja tämän kymmenvuotiaalle pojalle päivittäiset vierailut muistisairaan professorin luona muodostuvat merkittäviksi ja muuttavat heidän loppuelämäänsä. Yhteiseen puoleen vuoteen mahtuu runsaasti arjen pieniä iloja, hämmästystä ja lämpöä, mutta myös suuria tunteita, kuten surua ja pelkoa. Silti kerronta on niin arkista, eleetöntä ja levollista, että tarinan painoa on vaikea käsittää.

Kertoja on siis välitysfirman kautta saapuva taloudenhoitaja, jonka tehtävänä on laittaa eläkeikäiselle, entiselle matematiikan professorille lounas, käydä kaupassa, huolehtia asunnosta ja tarjoilla vielä illallinen ennen työpäivän päättymistä. Professori on menettänyt onnettomuuden vuoksi muistinsa vuonna 1975, ja joutuu aloittamaan alusta aina 80 minuutin välein. Jo usea taloudenhoitaja on saanut valituksen ja joutunut lähtemään, mutta kertojamme viehättyy vähitellen matematiikkaneron innostuneesta tavasta yhdistellä arjen lukuja ja luennoida niiden taustoista. Kun professori saa tietää, että taloudenhoitajalla on 10-vuotias isätön poika, joka joutuu pärjäämään itsekseen useita tunteja koulupäivän päätteeksi, vaatii hän poikaa taloonsa viettämään nuo iltapäivän hetket.

Kolmikon arki rullaa omassa rauhassaan. Professori auttaa poikaa matematiikan kotitehtävissä ja kannustaa tätä ratkomaan niitä enemmänkin. Sivusta seuraava taloudenhoitaja rakastuu itsekin matematiikan salaperäiseen kauneuteen, sen loputtomalta tuntuviin polkuihin ja vastausten varmuuteen. Professori jumaloi poikaa, jolle hän on antanut nimen Juuri, koska pojan päälaki on kuin neliojuuren merkki, joka ketään syrjimättä sulkee sisäänsä minkä luvun hyvänsä, ja antaa sille selvän hahmon. Vaikka miehen on opeteltava tämäkin seikka aina uudelleen, tuntuu kuin hänen, pojan ja taloudenhoitajan välille syntyisi unohduksen ylittävä side. Kolmikkoa yhdistää rakkaus baseballiin, jota he kuuntelevat radiosta. Siinä missä professori kykenee johdattamaan naisen ja pojan matematiikan runollisuuteen, saa poika elämäänsä aikuisen miehen ja tämän kyseenalaistamattoman rakkauden.

Yhden levollisen sunnuntaipäivän mittainen romaani on pinnalta kevyt ja leppoisa, mutta pinnan alla on voimakkaita tunteita ja vahva virta, jotka pitävät otteessaan. Lempeä ja hieman ehkä surumielinen tarina on täynnä hoksaamisen iloa ja kohteliasta kiitollisuutta. Lukemisen jälkeen on levännyt ja rauhallinen olo, vaikka välillä päähenkilöiden kiinnostus baseballiin häiritsi omaa mielenkiintoani kirjaa kohtaan. Toki sillä oli kokonaisuudelle oma merkityksensä, mutta minulle se jäi etääksi. Toisin oli matematiikan kanssa; en todellakaan ymmärtänyt kaikkia kaavoja ja ratkaisuja, mutta romaani pystyi välittämään niiden kuuluisan kauneuden. Sympaattinen romaani, jonka en kuitenkaan usko jäävän kovin vahvasti mieleeni.

Yoko Ogawa on japanissa arvostettu kirjailija, ja Professori ja taloudenhoitaja hänen tuotannostaan tunnetuin. Sen pohjalta on tehty elokuva, joten kuittaan sillä Helmetin haastekohdan 32: Kirja on inspiroinut muuta taidetta. Lisää kirjasta blogeissa Ullan Luetut kirjat, Lumiomena, Kirsin Book Club ja Kirja vieköön!

Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia

Haruki Murakami. 2014. Japaninkielinen alkuteos Onna No Inai Otokotachi. Tammi 2016. Suomentanut Juha Mylläri. 276 sivua.

Olen lukenut suositun Murakamin teoksista aikaisemmin vain Norwegian Woodin. Se ei ihan ollut makuuni, mutta koska niin kovin moni pitää Murakamista, ajattelin kokeilla rohkeasti lisää. Blogissa Reader, why did I marry him? on meneillään novellihaaste. Murakamin tuorein suomennos sisältää nimenomaan novelleja, joten sain hyvän tekosyyn tarttua kirjaan heti. Samalla saan vielä yhden pisteen haasteeseen Kurjen siivellä, jossa luetaan itäaasialaista kirjallisuutta.

Seitsemässä novellissa on pääosassa miehiä, jotka elävät kukin syystä tai toisesta ilman naista. Osalle naisettomuus on valinta, osa on ajautunut tilaan tahtomattaan, osa kärsii, toiset eivät. Tyylillisesti novellit ovat samoin erilaatuisia. Ensimmäisten kanssa podin hienoista tylsistymistä, kun taas viimeiset tarinat imaisivat otteeseensa. Viimeinen, niminovelli Miehiä ilman naisia, on runollisempi ja filosofisempi kuin muut ja sai minussa pienen kyyneleen silmäkulmaan.

Kyynel johtui jostakin, joka muistutti jostain pienestä mutta merkityksellisestä seikasta kaukaa menneisyydessä. Samaa tapahtuu myös Murakamin miehille. He läpikäyvät menneisyyttään ja pohtivat elämässään niitä ratkaisuja, jotka ovat johtaneet naisen menettämiseen. Ensimmäisen novellin mies muistelee kuollutta vaimoaan, jolla oli useita salarakkaita. Tutustuakseen vaimonsa menneisyyteen hän jopa yrittää ystävystyä yhteen näistä rakastajista. Novellissa Rakastunut Samsa nuori piilossa pidetty mies herää tyhjässä talossa yksinään. Taloon saapuu kyttyräselkäinen lukkoseppätyttö, joka saa Samsan kehon heräämään uudella tavalla. Erään novellin keskiössä on nainen, joka saapuu pari kertaa viikossa kotiarestissa pidetyn miehen luokse tuomaan ostoksia, rakastelemaan ja kertomaan salaperäisiä tarinoita, joiden valtaan mies joutuu. Kino-niminen mies puolestaan perustaa baarin, tapaa seksinnälkäisen naisen, jolla on tupakanpolttamia ihossaan. Hänen on kuitenkin lähdettävä kotikujiltaan kauaksi, jotta hän pääsee käsiksi avioeronsa aiheuttamaan tuskaan. Novelli Itsenäinen elin kertoo vauraasta, kevytkenkäistä elämää viettäneestä kauneuskirurgista, joka 52-vuotiaana rakastuu ja vastarakkauden puutteessa kuihduttaa itsensä kohti kuolemaa.

Novellikokoelma on selkeää ja sanoisinko vaivatonta luettavaa. Välillä kävin niin, että olin päähenkilön kanssa niin eri mieltä asioista, että alkoi hieman ärsyttää, mutta tarinoissa on kaiken kaikkiaan paljon hienoja ajatuksia ja kauneutta. Huolimatta melko alakuloisesta pohjavireestä niistä löytyy myös pilkahduksia terävää huumoria ja hauskoja yksityiskohtia. En ole vielä ihan varma, mikä on Murakamin suosion salaisuus, mutta lukukokemuksena tämä oli jo Norwegian Woodia parempi!

Kirjan ovat lukeneet myös Ulla, Krista ja Arja.

Takashi Hiraide: Kissavieras

Takashi Hiraide. 2001. Japaninkielinen alkuteos Neko no Kyaku. S&S. Suomentanut Raisa Porrasmaa. 152 sivua. Kansi Satu Kontinen.

Pienenpieni Kissavieras oli juuri sopivasti yhden lentomatkan pituinen tarina paluumatkalla Budapestin helteistä kotiin. Paitsi, että kirja on sivumäärältään pieni, ei tarinakaan kovin suuri ole, ennemminkin kaunis muisto pienestä kissasta, joka lyhyen aikaa vieraili erään pariskunnan elämässä.

Miten joku, joka oli käynyt peremmälle sekä taloomme että sydämiimme, saattoi yhä olla vain vierailija?

Kustantamossa työskentelevä pariskunta on juuri muuttanut uuteen asuntoon kauniin rauhalliselle alueelle, kun naapurin pieni kissa päättää tehdä tuttavuutta. Kissa ei päästä ketään lähelleen, mutta asettuu vähitellen osaksi pariskunnan arkea. Suloinen, hieman merkillinen kissa tuo elämään odottamatonta iloa ja kiintymyksen myötä myöhemmin myös surua.

Kissavieras on hento, päähenkilönsä lailla pieni ja hieman merkillinen (japanilainen?) teos. Muistoja ylös kirjoittava mies seuraa kissan liikkeitä, tulemisia ja menemisiä, tutkimusmatkoja ympäri puutarhan, mutta myös kissan vaikutusta etenkin vaimonsa mielialoihin. Teksti on kevyesti filosofista, ja varsinkin luonnon, pihan ja sen elämän kuvaus on yksityiskohdissaan hyvin kaunista. Minimalistinen teos elää hetkissä ja tarttuu kauniisiin kuviin, jotka vilahtavat ohi jokapäiväisessä elämässä, jos vain ymmärtää pysähtyä katsomaan.

Kirjan ovat lukeneet myös mm. Ulla, Krista ja Kaisa. Osallistun tämän kanssa Kurjen siivellä -haasteeseen ja Helmetin haasteeseen saan kuitattua sillä kohdan 10: Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.