Naistenviikko jatkuu! Tänään vuorossa nainen, jolta olen lukenut aikaisemmin yhden romaanin. Se oli niin kutkuttava, että halusin lisää. Ja nyt taidan haluta vielä enemmän!
Leena Parkkinen 2013. Teos. 339 sivua.
83-vuotias Karen on kotoisin syrjäiseltä Fetknoppenin saarelta Galtbystä länteen, pirtun salakuljetuksella ja kaivostoiminnalla pystyssä pysyneestä pienestä yhteisöstä, jossa kaikki tuntevat toisensa ja jossa pärjää, kunhan on tarpeeksi paksunahkainen ja kätevä. Kun Karen aikoinaan pääsi saarelta, hän vannoi ettei palaisi koskaan. Nyt hän on kuitenkin matkalla sinne vuoden -56 Plymouth Furyllaan, mukanaan 17-vuotias raskaana oleva vieras tyttö. Miten hän tähän ajautui? Pelastamaan iranilaistaustaisen tytön huoltoasemaryöstöstä, pakenemaan tämän kanssa saaristoon?
Tämä on Fetknoppen, maksaruohon päällystämä turvasatama, puoli tuntia
Korppoon Galtbystä länteen. Paikka jonne kommunistien valta ei yllä.
Saari jossa ei voi tapahtua mitään pahaa. Jossa mikään ei muutu. Tytöt
eivät katoa.
Lapsena Karenin elämän keskipiste oli hänen isoveljensä Sebastian, pitkäripsinen poika, joka myös kaipasi jonnekin pois. Karenin äiti oli mantereelta ja jaksoi valittaa kohtaloaan koko lyhyen elämänsä. Isästä ei ollut koskaan seuraa, hän pakeni valitusta työhuoneeseensa ja pullon pariin. Saarella kytättiin mitä kukin tekee, mihin ja miten uskoo, millä tavalla pukeutuu. Silti lapsuus oli varsin huoletonta ja kesät suolaisessa merituulessa pitkiä, lapsilla oli kavereita ja tekemistä. Sota varjosti Karenin nuoruutta ja vei Sebastianin pitkäksi aikaa pois. Sodan jälkeen kaikilla oli kova halu aloittaa uudestaan, avioitua, nauttia elämästä. Eräänä kauniina iltana tanssien jälkeen yksi Karenin ystävistä, Kersti, ei palannutkaan kotiin. Viikon päästä hänet löydettiin kuolleena, kuristettuna. Pian vangittiin Sebastian, joka ei jaksanut pitkään vaan tappoi itsensä sellissä. Kuusikymmentäviisi vuotta myöhemmin Karen on päättänyt, että on aika selvittää, kuka murhaaja oikeasti oli, sillä vanha nainen on varma, ettei se ollut hänen veljensä.
Muistoissaan Karen palaa lapsuuteensa saarella, aikaan ennen ja jälkeen sodan. Hänen on muistettava tyttöjen välisiä salaisuuksia, ensisuudelmia poikien kanssa, äitinsä sairastuminen, kaikessa täydellinen veljensä ja kaikki ne kyläläiset, joilla saattoi olla tekemistä tapahtumien kanssa. Välillä äänen saa Sebastian, hieman outona pidetty nuorukainen, joka vietti salaista elämää opiskeluvuosinaan Turussa, ennen kuin palasi saarelle ja Kersti kuoli. Parkkisen kerronta on nautinnollisen aistikasta. Saaren tuoksuilla ja kasveilla, pula-ajan tai sotaa edeltävän ajan ruoilla ja niiden tuoksuilla on merkittävä rooli. Tyttöjen ja naisten elämässä kankaat, vaatteet ja korut heijastavat aikaansa, venymistä sota-ajan vaatimuksiin ja vähitellen sodan jälkeisten vuosien heräävään muotiin. Parkkisen kieli puhaltaa eloa menneisiin vuosiin ja lukijan aistit herkistyvät.
Välillä ollaan tietysti nykyajassa, jossa äänen saa Azar, Karenin mukaansa tempaama teini. Azarin elämä Tampereen Hervannassa on ollut hyvin erilaista. Maahanmuuttajavanhempien lapsella on koti Suomessa, mutta äidinsä kertomasta Iranista hän ei pääse eroon, vaikka kuinka haluaisi olla kuin ystävänsä. Samalla tavalla kuin Parkkinen herättää Fetknoppenin saaren ja 1940-luvun eloon, hän sekoittaa myös iranilaisista tavoista ja ruoista makoisat keitokset. Kuten odottaa saattaa, vanhan naisen ja tytön välille syntyy liitto, josta kumpikin hyötyy. Paetessaan yhdessä tarina alkaa muistuttaa dekkaria kaappauksineen ja kaapin kokoisine ryöstäjineen.
Jotta tarina ei vaan kävisi kuivaksi, on Sebastianilla salaisuuksia, jotka paljastuvat vasta Karenin ja Azarin pakomatkalla. 1940-luku oli nimittäin vielä aikaa, jolloin valtavirrasta poikkeava seksuaalinen suuntautuminen oli rikos. Pienen yhteisön paineessa liian lyhyt hame tai uudet sukkahousut saattoivat aiheuttaa puheita ja paheksuntaa, mutta homoseksuaalisuus oli jotain paljon pahempaa. Niin, Galtbystä länteen ei todellakaan pääse missään vaiheessa kuivaksi, eikä tapahtumaköyhäksi. Romaani pursuaa tarinoita, mielenkiintoisia hahmoja ja kohtaloita, pintaan nousevia muistoja ja salaisuuksia. Kerronta on eläväistä ja nostaa usein hymyn huulille, sillä kirjan hahmot - naiset etenkin - ovat varsin teräviä suustaan. Romaani on toisaalta historiallinen, toisaalta se antaa myös realistisen kuvan nykypäivästä. Samalla se on kahden tytöm kasvukertomus, ja yllättäen myös hieman jännittävä!
Kirjasta on kerrottu myös blogeissa P. S. Rakastan kirjoja, Lumiomena, Kirjakaapin kummitus ja Mari A:n kirjablogi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leena Parkkinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leena Parkkinen. Näytä kaikki tekstit
18.7.2016
Naistenviikko: Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa
Naistenviikolla Blogistaniassa nostetaan esille naisiin liittyvää tai naisten kirjoittamaa kirjallisuutta. Sen kunniaksi julkaisen tällä viikolla postauksia kirjoista, joiden kirjoittajat viettävät naistenviikolla nimipäiväänsä. Leenan päivä on yksi niistä!
Leena Parkkinen. 2016. Säädyllinen ainesosa. Teos. 335 sivua.
Joskus hän ajatteli, että hänen ja maailman välissä oli huurrettu lasi, sen ulkopuolella tapahtui todellinen elämä: suuret tunteet ja tarinat, joista hän oli lukenut vain kirjoista.
Saara haluaisi kovasti olla se kuvalehtien kaltainen onnellinen reipas olento, täydellinen kotirouva. Hänen äidillään oli lahja tehdä kaikki oikein, kaikki haarukat olivat illallispöydässä juuri oikeilla paikoillaan. Miksi Saarasta kuitenkin tuntuu, että hyvästä kasvatuksesta huolimatta hän ei osaa? Miksi hän tarvitsee pieniä sinisiä pillereitä pysyäkseen tuossa muotissa?
Uudessa kodissa Helsingissä Saara opettelee rouvan elämää seuranaan pieni poikansa Elias. Hänen rooliinsa kuuluu huolehtia kodista ja olla kuvalehtien kaltainen ihana olento. Vähitellen Saara ystävystyy samassa rapussa asuvaan Elisabethiin, joka tuntuu olevan kaikkea sitä, mitä Saara ei uskaltaisi, eikä osaisi. Itsenäinen ja ihanasti epäsovinnainen Elisabeth pukeutuu housuihin, tekee ansiotöitä, laittaa uskomattomia ruokia ja pitää juhlia kulttuuriväelle. Elisabethin seurassa Saaran mahanpohjassa läikkyy ja ihoa kihelmöi. Nyt vihdoin vasta on pinnalla ja tuntee kirkkaan hapen repivän keuhkoja.
Saara oppii myös, että Elisabethissa on paljon muutakin kuin mitä hän aluksi paljastaa itsestään. Säädyllinen ainesosa rakentuu Saaran näkökulman lisäksi Elisabethin kirjemuotoisista muistelmista tämän elämästä Ranskassa, Tukholmassa ja Helsingissä. Lukija tietää siis hänen menneisyydestään ja Suomessa olon syistä enemmän kuin Saara. Sota-aika ja 1950-luku ovat tarinan ajalliset raamit ja kirjailija onkin nähnyt vaivaa yksityiskohtien kanssa: ruokapula, rätisevät permanenttikiharat, kellohelmat, miesjohtajat, sisäköt...
Hummeria, korinttikakkua, viiriäisenmunia, leivoksia, tartarpihviä, valkoista kastiketta, lihapullia, rapuja, kyyhkysiä... Ruoalla on aina ollut keskeinen rooli Elisabethin elämässä, ja niin on myös kirjassa. Hauskalla tavalla kirjan luvut on nimetty ruokien mukaan ja perusteellinen keittotaito tuo viehättävän, herkullisen vivahteen tarinalle. Ruoanlaitto merkitsee Elisabethille toisaalta niitä raameja ja sääntöjä, joita hän olisi lapsena kaivannut, toisaalta se on tapa toteuttaa itseään. Ruoka voi välittää myös salaperäisiä viestejä ja sen avulla voi osoittaa yhteiskunnallista luokkaa.
Kirjassa on isoja teemoja: rakkautta, ennen kaikkea naisten välistä ystävyyttä ja seksuaalisuutta, ajalle tyypillistä sukupuoli- ja luokka-ajattelua, sekä hieman poliittista jännitystä. Jännitettä tuo ennen kaikkea normina pidetystä poikkeaminen tai sen ajatteleminen, siitä selviäminen. Kokonaisuutena kirja on täynnä toimivia ainesosia ja monisävyistä tekstiä on nautinto lukea. Vaikka aiheena ovat isot asiat, tekstissä on jotain hurmaavan kepeää. Herkullinen teos!
Kirjan ovat lukeneet myös mm. Sara, Omppu, Katja ja Kaisa Reetta. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Leena Parkkinen. 2016. Säädyllinen ainesosa. Teos. 335 sivua.
Joskus hän ajatteli, että hänen ja maailman välissä oli huurrettu lasi, sen ulkopuolella tapahtui todellinen elämä: suuret tunteet ja tarinat, joista hän oli lukenut vain kirjoista.
Saara haluaisi kovasti olla se kuvalehtien kaltainen onnellinen reipas olento, täydellinen kotirouva. Hänen äidillään oli lahja tehdä kaikki oikein, kaikki haarukat olivat illallispöydässä juuri oikeilla paikoillaan. Miksi Saarasta kuitenkin tuntuu, että hyvästä kasvatuksesta huolimatta hän ei osaa? Miksi hän tarvitsee pieniä sinisiä pillereitä pysyäkseen tuossa muotissa?
Uudessa kodissa Helsingissä Saara opettelee rouvan elämää seuranaan pieni poikansa Elias. Hänen rooliinsa kuuluu huolehtia kodista ja olla kuvalehtien kaltainen ihana olento. Vähitellen Saara ystävystyy samassa rapussa asuvaan Elisabethiin, joka tuntuu olevan kaikkea sitä, mitä Saara ei uskaltaisi, eikä osaisi. Itsenäinen ja ihanasti epäsovinnainen Elisabeth pukeutuu housuihin, tekee ansiotöitä, laittaa uskomattomia ruokia ja pitää juhlia kulttuuriväelle. Elisabethin seurassa Saaran mahanpohjassa läikkyy ja ihoa kihelmöi. Nyt vihdoin vasta on pinnalla ja tuntee kirkkaan hapen repivän keuhkoja.
Saara oppii myös, että Elisabethissa on paljon muutakin kuin mitä hän aluksi paljastaa itsestään. Säädyllinen ainesosa rakentuu Saaran näkökulman lisäksi Elisabethin kirjemuotoisista muistelmista tämän elämästä Ranskassa, Tukholmassa ja Helsingissä. Lukija tietää siis hänen menneisyydestään ja Suomessa olon syistä enemmän kuin Saara. Sota-aika ja 1950-luku ovat tarinan ajalliset raamit ja kirjailija onkin nähnyt vaivaa yksityiskohtien kanssa: ruokapula, rätisevät permanenttikiharat, kellohelmat, miesjohtajat, sisäköt...
Hummeria, korinttikakkua, viiriäisenmunia, leivoksia, tartarpihviä, valkoista kastiketta, lihapullia, rapuja, kyyhkysiä... Ruoalla on aina ollut keskeinen rooli Elisabethin elämässä, ja niin on myös kirjassa. Hauskalla tavalla kirjan luvut on nimetty ruokien mukaan ja perusteellinen keittotaito tuo viehättävän, herkullisen vivahteen tarinalle. Ruoanlaitto merkitsee Elisabethille toisaalta niitä raameja ja sääntöjä, joita hän olisi lapsena kaivannut, toisaalta se on tapa toteuttaa itseään. Ruoka voi välittää myös salaperäisiä viestejä ja sen avulla voi osoittaa yhteiskunnallista luokkaa.
Kirjassa on isoja teemoja: rakkautta, ennen kaikkea naisten välistä ystävyyttä ja seksuaalisuutta, ajalle tyypillistä sukupuoli- ja luokka-ajattelua, sekä hieman poliittista jännitystä. Jännitettä tuo ennen kaikkea normina pidetystä poikkeaminen tai sen ajatteleminen, siitä selviäminen. Kokonaisuutena kirja on täynnä toimivia ainesosia ja monisävyistä tekstiä on nautinto lukea. Vaikka aiheena ovat isot asiat, tekstissä on jotain hurmaavan kepeää. Herkullinen teos!
Kirjan ovat lukeneet myös mm. Sara, Omppu, Katja ja Kaisa Reetta. Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


