Jari Järvelä: Tyttö ja rotta

Jari Järvelä 2015. Tyttö ja rotta. Tammi. 248 sivua.

Tytöstä ja pommista alkaneen trilogian toinen osa lähtee liikkeelle Berliinistä, jonne Kotkasta pakoon lähtenyt Metro on päätynyt vietettyään ensin aikaa Prypjatissa, Tšernobylin posahtaneen ydinvoimalan kupeessa, graffititaiteilijoiden hiljaisessa piilossa. Berliinissä graffitianarkistit majailevat purkukiellon saaneessa kerrostalossa ja piilottelevat kuuluisan Banksyn Jäärotta-teosta, kunnes maa alkaa jälleen polttaa jalkojen alla. Energisyydestään ja yhteiskunnallisesta otteestaan ylistetty ykköosa jatkuu vähintään yhtä kiihkeällä tahdilla.

Berliinissä wraittaajien aate ja vapaus ovat ahtaalla kapitalistisen voitontavoittelun vuoksi. Voiko kehenkään enää luottaa? Kotkassakin piireistä löytyi soluttautujia. Berliinissä Metroa pidättelee hetken kuitenkin isä, jota Metro ei ole nähnyt vuosikausiin, sekä pieni veli, jonka leikkiä sisko jaksaisi katsella pidempäänkin. Kaikki menee tietysti pahasti pieleen. Metro ja Vorkuta päätyvät Jäärotan jäljillä takaisin Kotkaan, rikkaan venäläisen kesähuvilalle. Tällä kertaa vastassa on kaksi suursnautseria ja kolme vartijaa, mutta mikään ei estä kaksikkoa saavuttamasta tavoitettaan. Kosto on tällä kertaa väkevää rikkihappoa.

Tyttö ja rotta on vähintään yhtä vauhdikas kuin edeltäjänsä. Graffitiryhmän perässä on aina joku, tuotokset on saatava valmiiksi vain muutamissa minuuteissa ja usein roikutaan päätähuimaavissa korkeuksissa tai sitten pelätään tukehtumista ahtaissa onkaloissa. Ihmissuhteita leimaa jatkuva luottamuspula ja epäluulo. Elämä yhteiskunnan ulkopuolella on rankkaa, eikä nälkä ole se pahin ongelma. Ystäviä katoaa, heitä tapetaan tai he loikkaavat toiselle puolelle. Siteet perheisiin on katkaistu tai ainakin puheet menneisyydestä on leikattu pois.

Huomasin vasta lukiessani kirjaa, etteivät Järvelän teokset olekaan varsinaisia dekkareita, mutta eipä se mitään haittaa, vaikka dekkariviikolla lukee jännäreitä ylipäätään. Jännitystä ja vauhdikkaita käänteitä tässä Tyttö-sarjassa todellakin on. Ne on kirjoitettu varsin myyvällä kaavalla ja paikoin tuntuvat melko ennalta-arvattavilta. Hahmot ovat niin ikään melko stereotyyppisiä, mutta kokonaisuus toimii hyvin eikä Metron mukana pääse tylsistymään. Silti täytyy vielä todeta, että omaan makuuni meininki on hyvin totista ja hahmojen välistä dialogia leimaa skeptisyys, vihamielisyys ja kauna. Ymmärrettävää tietysti heidän lähtökohdistaan ja vaikea tähän olisi muutakaan kuvitella, mutta minut se jätti hieman kylmäksi.

Kuten edeltäjänsäkin, Tyttö ja rotta ohjaa näkemään kaupunkia ja kiisteltyä taidemuotoa uusin silmin. Samoin sallitun ja kielletyn rajapinta on mielenkiintoinen, suorastaan herkullinen aihe. Kotkalaisia teokset hemmottelevat, sillä pieni kaupunki ympäristöineen kuvaillaan kauniisti. Tämäkin osa loppuu lupaavalla tavalla, eli lukijan mielenkiinto suuntautuu väkisinkin jo kolmanteen osaan. Ehkäpä Metro ehtii tässä välillä hengähtää, parantaa ruhjeensa ja turvonneen nilkkansa ja löytää uusia piilopaikkoja, sillä hänen henkilöllisyytensä taitaa olla nyt vaarallisissa käsissä.

Kirjan ovat lukeneet myös mm. Kirsi, Elina, Marika ja Jonna. Helmetin lukuhaasteessa tämä sopii kohtaan 50: Kirjaston henkilökunnan suosittelema (Tampereen pääkirjaston Metson!).

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

Jari Järvelä. 2014. Tyttö ja pommi. Crime Time. 261 sivua.

Jari Järvelän esikoisjännäri aloittaa trilogian, joka on tänä vuonna tullut päätökseen teoksella Tyttö ja seinä. Tyttö ja pommi esittelee Metron, 19-vuotiaan graffititaiteilijan, joka elää piilossa ja pysyttelee osin yhteiskunnan ulkopuolella omasta vapaasta tahdostaan. Metro elättää itsensä jakamalla lehtiä, mutta elää taiteen vuoksi. Hän on kimpassa toisen graffitimestarin kanssa ja aamuyön hämärissä nuoripari toteuttaa itseään hylätyissä halleissa, hiljaisilla tehdasalueilla ja varikoilla.

Vartiointiliikkeen työntekijät, rotat, ovat sotajalalla näiden töhrijöiden, bakteerien kanssa ja eräänä yönä, kun apuvoimaa on saatu tarpeeksi kasaan, Metro ja Rust saarretaan ja Rust saa surmansa tiputtuaan korkealta katolta. Metrolla ei ole päiväkausiin voimia tehdä mitään, vähiten asettaa vastuuseen niitä vartijoita, joiden hän uskoo aiheuttaneen poikaystävän kuoleman. Onneksi tyttö ei ole ihan yksin. Hän saa apua kokeneelta ystävältä, joka selvittää vastuussa olleet vartijat ja auttaa Metron heidän kimppuunsa.

Kuvaus nuorten graffititaiteilijoiden elämästä yhteiskunnan marginaalissa on rankkaa selviytymistaistelua. Metro joutuu pakenemaan kuin haavoittunut eläin, kun vastassa on järjestäytynyt, yhteiskunnan turvallisuudesta huumaantunut ammattikunta. Tarina on täyttä toimintaa ja pitää otteessaan alusta loppuun. Tyttö ja pommi ottaa voimakkaasti kantaa katu- ja tilataiteen moninaisuuden puolesta ja vertaa Suomen tilannetta ja asenteita esimerkiksi Saksaan, jossa graffiteilla on hyväksytympi rooli. Alan termistö tulee tutuksi ja teos valottaa ongelmallista kenttää usealta kantilta.

Toista näkökulmaa tarinassa edustaa Jere, perheellinen vartija, jonka unelmat uudessa omakotitalolähiössä romuttuvat Metron koston edetessä. Pelistä tulee todella likaista ja lopussa Metrokin joutuu miettimään, onko enää ketään, johon pystyy luottamaan. Kuvio ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan sellainen, jollaiseksi tyttö sen kuvitteli. Kostosta muodostuu vähitellen molemminpuolinen ja jälki on suorastaan kammottavan verinen.

Vuoden 2014 esikoisdekkariksi valittu teos esittelee mielenkiintoisen miljöön ja mielenkiintoisen ryhmän taiteelleen omistautuneita nuoria ja on yhteiskunnallisesti vahva. Muuten hyvän ja pahan asetelma oli mielestäni turhankin tavanomainen ja päähahmot varsin stereotyyppisiä, mikä tavallaan kuuluu genreen, mutta josta voisi irtautuakin. Jostain syystä en saanut Metrosta paljonkaan irti, hän kun tuntui pitävän yhteiskunnan ja äitinsä lisäksi myös lukijan käsivarren mitan päässä itsestään. P. S. Rakastan kirjoja -blogin Sara onkin verrannut Metroa osuvasti Stieg Larssonin Lisbeth Salanderiin.

Lopun käänne toi ajojahtiin pientä kutkua, mutta en tiedä haluanko sanoa onneksi, sillä ajojahti päättyi ehkä liiankin karmealla tavalla. (Mikä minut on näin pahasti pehmentänyt?!) No, paha ei tainnut saada palkkaansa, mikä jätti oven sopivasti auki seuraavaa osaa varten. Vähän olen vielä kahden vaiheilla, että luenko trilogiaa eteenpäin, vaikka sitä on niin kovasti kehuttu. Sen sijaan Jari Järvelän muuhun tuotantoon pitäisi perehtyä! Dekkarista ovat kirjoittaneet myös mm. Kirsi, Elina ja Marika.