Richard Osman: Hutiluoti ja Viimeinen pirulainen

Richard Osman. Englanninkielinen alkuteos The Bullet that missed (2022) ja The Last Devil to Die (2023). Suomentanut Antti Saarilahti. Otava. Luin ja kuuntelin BookBeatista. Kuvat kustantajalta.

Luin lomareissulla Osmanin Torstain murhakerho -sarjan kolmannen osan niin innoissani ja ihastuksissani, että aloitin neljännen osan saman tien. Vuonna 2020 alkanut sarja on täydentynyt tasaista tahtia joka vuosi. Päähenkilöt eli murhakerhon muodostavat neljä eläkeläistä, jotka asuvat Coopers Chasen eläkeläiskylässä Etelä-Englannissa: Joyce, jonka näkökulma tarinoissa on laajin, on entinen sairaanhoitaja, puhelias pieni täti; Ibrahim on komea ja järjestelmällinen, intellektuelli psykiatri; Ron on 1980-luvulla kuuluisaksi noussut ammattiyhdistysaktivisti, oikea äijä, ja Elisabeth MI6:n entinen vakooja, joka tuntee niin aseet kuin Neuvostoliitonkin. Aloitusosasta Torstain murhakerho voit lukea täältä ja kakkososasta eli Mies joka kuoli kahdesti, voit lukea täältä.

Hutiluodissa neuvokas nelikko tutkii vanhaa tapausta, jossa mediamaailman nouseva tähti surmattiin aikoinaan. Joyce pääsee ilokseen tutustumaan julkkiksiin ja Ron esiintymään televisiossa. Sieltä hän löytää itselleen myös uuden mielitietyn. Viimeisessä pirulaisessa murharyhmän huolena on ystävän, antiikkikauppias Sharman kuolema, joka on selvitettävä. Nelikko sekaantuu heroiinikauppaan, mutta kuten aina, Elisabethin verkosto, Ibrahimin puhelahjat, Joycen harmittomuus ja Ronin uskollisuus auttavat pidemmälle kuin mihin paikallispoliisin voimavarat yltävät.

Murharyhmän lisäksi kirjasarjan vakiohahmoja ovat paikallispoliisi Chris, joka seurustelee parinsa Donnan äidin kanssa. Donna puolestaan rakastuu Elisabethia ja tämän dementoituvaa puolisoa Stepheniä auttavaan puolalaiseen, tatuoituun, vähintäänkin epäilyttävään, mutta hyvin lojaaliin Bogdaniin. Nelososassa Stephenin etenevä dementia on suuressa roolissa ja Elisabeth joutuu tekemään raskaan päätöksen puolisonsa vuoksi. Lähestyvää kuolemaa ja pitkäikäisen puolison menettämistä käsitellään paljon, mikä tekee nelososasta surumielisemmän ja raskaamman kuin muut sarjan osat.

Sillä surumielisiä ja raskaita nämä eivät muuten todellakaan ole. Kirjasarjassa on runsaasti pilkettä silmäkulmassa, mustaa huumoria, hauskaa ja nokkelaa sanailua, lämminhenkistä ystävyyttä, rohkeutta ja tomeruutta. Peloton nelikko ottaa tutkittavakseen mitä tahansa, vaikka se uhkaisi heidän omaa turvallisuuttaan. Elämää nähneet sankarit eivät kaihda huumeveikkoja, yhteenottoja, pikkunilkkejä eivätkä varsinkaan keskusrikospoliisia. Kolmososa pysyy hyvin samalla huikealla tasolla kuin ykkönen ja kakkonen, mutta johtuiko sitten loman loppumisesta vai kirjasta itsestään, että nelososa ei niin pitänyt enää otteessaan. Toivon kuitenkin kirjasarjalle vielä jatkoa!

Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti

Richard Osman 2021. Englanninkielinen alkuteos The Man Who Died Twice. Suomentanut Antti Saarilahti. Otava 2022. 413 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Täsmälukeminen jatkuu. Goodreadsin vuosihaasteeseen piti valita kirja Best Books of the Month -listalta, josta mielelläni valitsin jo tutuksi tulleen Torstain murhakerhon mysteerin. Sarjan ensimmäisen osan postaus täällä. Osmanin teokset ovat vallanneet maailmaa lempeällä huumorillaan ja nokkeluudellaan. Samalla reseptillä jatketaan tässä toisessakin teoksessa, jossa seniorikylä Coopers Chasen vanhukset ottavat selvittääkseen 20 miljoonan punnan arvoisten timanttien sijainnin.

76-vuotiaan Elizabethin, entisen MI6:n vakoojan, entinen aviomies ilmestyy yllättäen Coopers Chaseen ja pian käy ilmi, että tämä piilottelee niin mafialta, salaiselta poliisilta kuin huumekauppiailtakin. Elizabeth ei malta olla sekaantumatta tapaukseen, jonka tutkimiseen hän saa apua ystäviltään Joycelta, Ronilta ja Ibrahimilta. Samalla täytyy saada vastuuseen nuori hulttio, joka pahoinpitelee 80-vuotiaan Ibrahimin sairaalakuntoon.

Täytyy myöntää että jälkeenpäin on melkein mahdotonta kuvailla sarjan juonta, sillä käänteitä on useita ja osapuolia hieman liiankin monta. Se ei kuitenkaan latista romaanin tunnelmaa, joka on jälleen kerran ihastuttavan nokkela, rakastettava ja ovela. Elämänkokemuksellaan ja tarkkanäköisyydellään Elizabeth kumppaneineen taltuttaa nuoremman polven agentit, nousussa olevan paikallisen huumekauppiaan, pikkunilkin sekä mafioson pelätyn jälkeläisen. Ja auttavat tietysti paikallispoliiseja yksityiselämän saralla.

Ja silti tämä nelikko on ihanan arkinen ja tavallinen kolotuksineen, huolineen ja haaveineen. Elizabethin miehen alkava dementia ei estä tätä pelaamasta shakkia, mutta muisti ei yllä kokonaisen päivän yli. Joyce neuloo ystävärannekkeita hyväntekeväisyyttä varten ja aiheuttaa mummomaisuudellaan kömpelöitä tilanteita. Isokokoinen Ron on syvästi huolissaan Ibrahimista, joka ei sairaalasta kotiuduttuaan halua enää lähteä ulkomaailmaan. Mukana ovat myös ensimmäisestä osasta tutut paikallispoliisit, Chris, joka suhde Donnan äitiin syvenee sekä Donna itse, joka suree pitkittynyttä sinkkuelämäänsä. Taustalla auttaa myös Bogdan, salaperäinen puolalainen, joka pystyy kaikkeen eikä nuku koskaan. Henkilökaarti on siis vertaansa vailla.

Osmanin dekkareissa ei tietystikään kaahailla eikä ajeta pahiksia takaa, vaikka ruumiita kyllä syntyy. Tapausta tutkitaan junalla tai linja-autolla kulkien ja timantit piilotetaan mikroaaltouuniin, ei mihinkään kassakaappiin. Elizabethin menneisyys agenttina on täynnä herkullisia yksityiskohtia ja nelikon epätodennäköinen ystävyys on suorastaan opettavaista. Entisen agentin ystävinä sairaanhoitaja, psykiatri ja vasemmistoöykkäri ovat kokonaisuuden saumattomia osia, eikä vastakkainasettelusta ole tietoakaan. Coopers Chasen maailmassa olisi ihana elää.

Richard Osman: Torstain murhakerho

Richard Osman 2020. Englanninkielinen alkuteos The Thursday Murder Club. Suomentanut Arto Schroderus. Otava 2021. 400 s. Kuva kustantajan.

Helmetin haastekohtaan 25 pitää lukea kirja, jonka nimessä on viikonpäivä tai kuukausi. Facebookin vertaisryhmään on koottu hyviä vinkkejä, joista poimin tämän leppoisan dekkarin. Osman on Britanniassa ilmeisen kuuluisa tv-persoona ja somessa hänellä on hurjasti seuraajia. Tällä teoksella hän on vallannut faneja myös kirjallisuuden puolelta, sillä teos ja sen seuraajatkin ovat olleet myyntimenestyksiä.

Coopers Chase on viehättävä eläkeläisille rakennettu yhteisö Kentin kauniissa maalaismaisemissa, entisen luostarin mailla. Siellä kokoontuu salaa torstaisin neljän vanhuksen ryhmä, jotka selvittävät jo unohdettuja murhatapauksia. Hurmaavan monipuolinen poppoo huolehtii toisistaan, ystävistään ja salaisuuksistaan. Moni on kuvitellut muuton senioriyhteisöön olevan elämän viimeinen väistämätön murhe, mutta ainakin näille neljälle on käynyt päinvastoin. He ovat löytäneet viimeisille vuosilleen tarkoituksen ja innostuksen.

Coopers Chasen häikäilemättömän omistajan Ian Venthamin bisneskumppani Tony Curran kuolee yllättäen, ja koska tapaus liippaa läheltä Ronia, yhtä Murhakerhon jäsentä, alkaa ryhmä selvittää johtolankoja yhdessä paikallisen poliisin kanssa. Ryhmässä etenkin Elizabeth, ilmeisesti entinen agentti, on korvaamaton. Hän keksii keinot löytää kadonneiksi luultuja ihmisiä, hänellä on vanhoja kontakteja ympäri Euroopan ja vainu, jota poliisi ei voi kuin kadehtia. Hänen ystävänsä Joyce kirjoittaa päiväkirjaa, jonka otteet vievät tarinaa eteenpäin muun kerronnan ohella.

Liittyykö Curranin kuolema luostarin kauniisiin ja monille arvokkaisiin maihin, vai löytyykö miehen menneisyydestä aaveita, jotka ovat saapuneet kostamaan? Kierrokset kiihtyvät, kun myös Ventham kuolee hautausmaan porteilla vanhusten järjestämän mielenosoituksen tuoksinassa. Paikallinen rikoskomisario, ylipainostaan ja yksinäisyydestään huolestunut Chris Hudson, saa avukseen innokkaan Donna de Freitasin, jolla on ollut omat syystä muuttaa Lontoosta maaseudulle. Murharyhmä ja poliisit tekevät yhteistyötä, mutta kenen ansiosta päästään lopulta syyllisten jäljille?

Richard Osmanin dekkarista löytyy jotain samaa kuin Minna Lidgrenin Ehtoolehto-sarjasta. Eläkeläiset ovat ihanan teräviä, salaperäisiä ja neuvokkaita. Monin paikoin hymyilyttää, kun he vetävät mutkat suoriksi tai harhautuvat tarkoituksellisesti aiheesta. Heillä on omat konstinsa saada ihmiset puolelleen ja paljastamaan salaisuuksia, he eivät pelkää kaivaa luita esiin tai penkoa talousrikollisten papereita. Ennen kaikkea he pitävät ystävien ja hyvien tyyppien puolta hämärissäkin olosuhteissa. Sillä kannattaako viimeisiä vuosia käyttää murehtimiseen tai syyttämiseen, kun voi pelata yhdessä shakkia ja juoda hyvää punaviiniä?

Tätä kirjaa on vaikea laskea käsistään, sillä se on nokkela yhdistelmä lempeyttä, huumoria, kimuranttia juonta ja käänteitä juuri oikeissa kohdin. Cozy crimea parhaimmillaan! En ottanut selvää, jatkavatko samat hahmot Osmanin seuraavissa teoksissa, mutta ellei ikä tule vastaan, näillä harmaahapsilla olisi siihen hyvät edellytykset. Samoin uskon että miellyttävän inhimillisessä poliisikaksikossa on aineksia jatko-osiin. Kirjasta myös blogeissa Luetut, Kirsin Book Club ja Kirsin kirjanurkka.