Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

Kazuo Ishiguro 2021. Englanninkielinen alkuteos Klara and the Sun. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2021. Pokkarissa 371 s. Oma ostos. Kuva kustantajan.

Yöpöydän lukupinossa jo jonkin aikaa vuoroaan odottanut Nobel-voittajan teos pääsi lukupiirimme seuraavaksi kirjaksi. Ehdotin sitä juuri tähän rakoon, sillä se sopii Helmetin haastekohtaan 21: Kirja on scifiä. Luin jostakin, että teosta on rinnastettu Ishiguron rakastettuun romaaniin Ole luonani aina. Tiettyä samankaltaisuutta teoksissa onkin, mutta pidin Klarasta enemmän.

Klara on keinoystävä, joka on myynnissä. Hän ei ole enää viimeisintä mallia, mutta liikkeen johtajatar pitää häntä poikkeuksellisena ja haluaa tämän löytävän hyvän kodin. Keinoystäviä ostetaan yleensä teini-ikäisille kasvua ja tunne-elämää tukemaan, estämään yksinäisyyttä ja auttamaan oppimisessa. Klaran valitsee Josie, muunneltu tyttö, joka sairastelee usein. Tyttöjen välille syntyy nopeasti hyvä yhteys, Klara oppii nuorestaan paljon ja tulee hyvin toimeen myös Josielle tärkeiden ihmisten kanssa.

Keinoystävät käyvät aurinkoenergialla ja Klaralle on tärkeää seurata auringonvalon kulkua eri olosuhteissa. Vaikka kehittynyt onkin, Klara näkee maailman eri tavalla kuin ihmiset, ja saa päähänsä, että auringon kanssa voisi tehdä sopimuksen Josien parantamiseksi. Omituinen taikausko tuntuu erikoiselta muuten niin loogisesti toimivan Klaran päätelmissä, mutta sillä on keskeinen rooli Josien tulevaisuuden kannalta. Sitä ennen tytön äiti ehtii tuttavansa kanssa suunnitella pelottavalta kuulostavan vaihtoehdon, jossa Klaralla olisi vielä merkittävämpi rooli, siltä varalta ettei Josie parantuisikaan.

Josielle on äidin lisäksi läheinen naapurissa asuva Rick, joka vierailee lähes päivittäin ja jonka kanssa Josiella on sopimus tulevaisuudesta. Nuoret kuitenkin kasvavat ja suunnitelmat horjuvat. Heitä havainnoidessaan Klara oppii paljon ihmisyydestä, tunteista ja vastavuoroisuudesta. Hänen kauttaan on mielenkiintoista havainnoida ihmisten välistä kommunikointia, sen tapoja, sen aiheuttamia väärinymmärryksiä ja muita vivahteita, sillä Klara ei koneena lähde tunteisiin juurikaan mukaan. Hän havainnoi ne ja toimii niiden perusteella järkevällä tavalla, mutta ei lähde draamaan mukaan. Se tekee lukukokemuksesta etäännyttävän, mutta samaan aikaan hyvin mielenkiintoisen. Minulla ei nimittäin syntynyt teoksen ihmisiin minkäänlaista tunnesidettä, vaan pystyin hyvin tarkkailemaan heitä Klaran tavoin ikään kuin ulkopuolisena.

Romaanissa ei kerrota, mitä aikaa eletään, eikä kovin pian paljastu sekään, missä eletään. Maailma on kuitenkin vähintään yhden sukupolven edellä meidän aikaamme, sillä vanhoihin tapoihin ja tunteisiin viitataan välillä ikään kuin Josien äidin sukupolven ominaisuuksina. Sitäkään ei paljasteta, mikä on se geneettinen muunnos, joka lapsiin on riskien uhallakin tehty - ei kaikkiin kuitenkaan, ja sekin aiheuttaa skismaa ihmisten välille. 

Klara ja aurinko oli vetävää luettavaa, suorastaan ahmaisin sen alkukankeuden jälkeen, mutta en kuitenkaan usko sen nousevan lempikirjojeni joukkoon. Ehkäpä juuri siksi, että se jätti aika kylmäksi, vaikka joku voisi lukea sitä päinvästoin hyvinkin kylmäävin tuntein eli varoituksena potentiaalisesta lähitulevaisuudesta. Kuka tietää, miten pitkälle tekoälyn kanssa mennään! Romaanista myös blogeissa Tuijata, Tähtivaeltajablogi ja Risingshadow.

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

Kazuo Ishiguro 2015. Englanninkielinen alkuteos The Buried Giant. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2016. Pokkarissa 378 s. Ostin omaksi. Kuva kustantajan.

Olipas erikoinen romaani! Etsin lomamatkaa varten jotain kevyttä kannettavaa ja kirjakaupan tarjouksesta poimin sitten tämän. Olen aikaisemmin lukenut Ishigurolta ainoastaan teoksen Ole luonani aina, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Fantasia ei ole lempilukemistoani, eikä tämäkään kirja heti imaissut mukaansa. Jotain sympaattista tarinassa kuitenkin oli, sillä en halunnut jättää sitä keskenkään.

Iäkäs kelttipariskunta, Beatrice ja Axl, suuntaavat kotikylästään kohti kauan sitten lähteneen poikansa perään. Heitä on jostain syystä kohdeltu kotikylässä huonosti, mutta he eivät muista syytä, kuten eivät muista paljon muutakaan. Unohduksen sumu on langennut maan ylle ja sen vuoksi kelttien ja saksien on mahdollista elää sovussa rinta rinnan. Kuningas Arthurin aloittamasta rauhanajasta on jo pari sukupolvea, ja jos unohduksen sumu hellittäisi, kansat saattaisivat muistaa kostonhimoisen vihanpitonsa ja kaunat syttyisivät uudelleen.

Tapahtumarikkaalla, vaivalloisella matkallaan Beatrice ja Axl tapaavat taitavan mestari Wistanin, ritarin, jonka tehtävänä on surmata naaraslohikäärme. Lohikäärmeen uskotaan olevan syyllinen sumuun. Wistan puolestaan uskoo tunteneensa Axlin kaukaa menneisyydestään, mutta vanhus ei itse muista mitään. Matkan kokemukset avaavat unohduksen sumua kuitenkin hieman, ja miehen on pakko myöntää, että hänkin on ollut osallisena Arthurin aikaisissa sodissa. Kuninkaan vanha sukulaispoika on edelleen elossa, Sir Gawain, johon matkalaiset myös törmäävät, ja jonka rooli muuttuu yllättäen ihan romaanin lopussa.

Sympaattista romaanissa on vanhusten välinen kiintymys ja rakkaus. Puolisot kohtelevat toisiaan mitä hellimmin ja saavat toisistaan voimaa jatkaa pitkää matkaa. Kuoleman läheisyyttä on käsitelty samoin hyvin hellällä tavalla. On rannassa työskentelevä soutaja ja mystinen venematka saareen, josta ei enää palata takaisin. Kylien asukkailla on paljon uskomuksia ja myytit pysyvät vahvasti elossa sumusta huolimatta.

Ishiguro on valinnut teokseensa erikoisella tavalla hyvin kirjallisen kielen, joka ensi alkuun tuntui jäykältä ja vanhanaikaiselta, mutta johon tottui pian. Se myös loi osaltaan erikoista tunnelmaa. Kiitos siitä myös suomentajalle! Tarinan henkilöiden välillä on muutenkin ritarillisuutta, kohteliaisuutta ja tapoja, jotka korostavat tarinan fiktiivisyyttä, kuin sadussa ikään. Toisaalta väkivallaltakaan ei vältytä, kun vanhukset joutuvat pakenemaan petollisia munkkeja ja ritareiden on miteltävä toistensa kanssa.

Fantasiaa ja tarunhohtoisuutta tuovat soutajan lisäksi myös keijut, jättiläisten pelko sekä tietysti itse lohikäärme. Kuningas Arthurin luoma valtakunta alkaa olla raunioina ja kelttejä uhkaa saksien väkivaltainen laajeneminen. Tämä onkin ainoa historiaan viittava tapahtuma, jonka perusteella voi päätellä jotain aikakaudesta. Sitä tärkeämpää on kuitenkin se, ovatko päähenkilöt valmiita sitoutumaan toisiinsa senkin jälkeen, kun sumu hellittää, ja he pystyvät taas muistamaan menneisyyden arvet ja pahat päivät? Viittaako haudattu jättiläinen naaraslohikäärmeeseen vai menneisyyteen?

Teoksesta myös blogeissa Kirja vieköön!, Kirjoihin kadonnut ja Tähtivaeltajablogi. Helmetin lukuhaastessa laitan tämän kohtaan 40: Kirja sijoittuu maahan, jota ei enää ole (tavallaan ei enää ole). Goodreadsin haastekohdista kuittaan kohdan 49: Book connected to phrase "Here (There) Be Dragons."

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Kazuo Ishiguro 2005. Englanninkielinen alkuteos Never Let Me Go. Suomentanut Helene Bützow. Tammen keltainen pokkari. 394 s. Lainasin kirjastosta.

Paljastetaan nyt heti alkuun, että Ole luonani aina on ensimmäinen Nobel-voittaja Ishigurolta lukemani teos. Lukulistallani on myös Pitkän päivän ilta, jota on lähipiirissäni kehuttu. Ole luonani aina on ilmestynyt myös elokuvana, jonka kuvia lukemani pokkarikin hyödyntää. Valitsin tämän romaanin kahdesta syystä, joista valitettavasti kumpikaan ei liity varsinaisesti kirjailijaan itseensä, vaan lukuhaasteisiin. Sain nimittäin vinkin, että romaani sopisi Helmetin haastekohtaan 6: Rakkausromaani. Luin myös, että se sopii mainiosti Scifi-haasteeseen.

Romaanin kertojanääni kuuluu tytölle ja nuorella naiselle, Kathylle, joka viettää lapsuutensa Hailshamin sisäoppilaitoksessa jossain päin Englannin maaseutua. Kathy on asunut Hailshamissa aina, niin kauan kuin muistaa, ja hänen tietonsa ympäröivästä maailmasta rajoittuu kasvattajien, kuten Emily-neidin, kertomaan. Kathyn läheisimpiin ystäviin kuuluvat Ruth ja Tommy, joiden mukana hän siirtyy Hailshamista pariksi vuodeksi Mökkeihin asumaan ja itsenäistymään, ennen kuin nuoret siirretään sieltä eteenpäin, ensin valvojiksi, sitten luovuttajiksi. Kathyn, Ruthin ja Tommyn välinen side säilyy melkein katkeamattomana loppuun saakka. Näkökulma kaikkeen on kuitenkin Kathyn, kun tämä muistelee lapsuuttaan, Hailshamia ja Mökkejä, ja Ruthin ja Tommyn vaiheita luovuttajina, nuorten välisiä keskusteluja, muita ihmissuhteita ja salaisuuksia, joita he pyrkivät myöhemmin selvittämään. Ihan ensisijaisesti en pitäisi tätä teosta rakkausromaanina, vaikka vahvana teemana rakkauskin tavallaan kulkee läpi kirjan, etenkin sen jälkimmäisissä osissa.

Teidät on saatettu tähän maailmaan tiettyä tarkoitusta varten, ja kaikkien tulevaisuus on lyöty lukkoon.

Ishiguron romaanin tunnelmaa ja Kathyn kertomaa verhoaa salaisuus, tai selitys, joka paljastuu lukijalle ja ehkä myös nuorillekin vähitellen romaanin edetessä. Nuoret eivät nimittäin ole ihan tavallisia kansalaisia, ja siihen on syynsä, että heidät on kasvatettu muista erillään. Enempää en siitä teemasta kerro, etten paljasta liikaa - jos joku ei tätä ole vielä nähnyt elokuvissa tai lukenut. Tämä teema oli minulle teoksessa rakkautta vahvempi ja merkityksellisempi, sillä se on suorastaan kammottava uhkakuva.

Ihan sinne lempiteosteni joukkoon tämä kirja ei nyt yltänyt. Kerronta on minun makuuni hyvin yksityiskohtaista (jopa tylsää?), ja kuten muistot tekevät, sekin poukkoilee ja palailee takaisin, eikä tietenkään etene suoraviivaisesti. Muistoista rakentuu - tai niiden seasta erottuu - kuitenkin vähitellen selkeä punainen lanka, ja mielenkiinto pysyy varmasti yllä. Vaikka kyseessä on kolmen nuoren elämä ja kohtalo järkyttävän roolin vankina, kerronta ei nosta kovinkaan paljon tunteita pintaan. Kathy pohtii paljon, ei pelkästään sitä mitä tapahtui, vaan ennen kaikkea tapahtumien ja kohtaamisten merkitystä. Silti minä ainakin jäin lukijana melko etäälle romaanista tunnetasolla. Toisaalta olen kokenut samaa dystopioiden kohdalla ennenkin. Ehkä onkin niin että etäännytän itse itseni, jottain kestäisin niiden rankat teemat. Mieleen ne jäävät joka tapauksessa ja tämäkin romaani onnistuu vähäeleisyydellään herättämään paljon ajatuksia. Olen siis erittäin tyytyväinen, että valitsin luettavakseni juuri tämän. Erinomainen teos!

Kirjasta lisää vaikkapa näistä blogeista: Kirja vieköön!, Lumiomena, Jokken kirjanurkka ja Kirjasähkökäyrä. Kirjankansibingossa kuittaan tällä kohdan "ruutuja" ja saan samalla bingon! :)