Lahirin aikaisemmat teokset Tämä siunattu koti, Kaima, Tuore maa ja Tulvaniitty tekivät minuun suuren vaikutuksen ja uskallan sanoa, että ne muovasivat lukemistoani ja tietysti sitä kautta maailmankuvaani. Lahirin sukujuuret ovat Intian Bengalissa, mutta hän on kasvanut Yhdysvalloissa. Maahanmuuttajaperheen ja nuoren naisen kokemuksia ruotivat teokset ovat olleet avartavaa lukemista. Missä milloinkin on kuitenkin hyvin erilainen ja olen siitä hieman hämmentynyt.
Italiaan vuonna 2013 muuttanut Lahiri on opiskellut rakastamansa kielen ja kirjoittaa nyt ensimmäistä kertaa italiaksi. Samalla kerronta on muuttunut ilmavammaksi ja terävämmäksi. Sivuja on vähän ja ne on täytetty väljästi. Poissa ovat bengalilaiset mausteet, esiäitien arvomaailma ja uuden maailman konfliktit. Kuin lukisin ihan eri kirjailijan teosta!
Nimensä mukaan romaani koostuu katkelmista mistä milloinkin. Omaa elämäänsä pohtiva nimetön päähenkilö on milloin kotonaan, kahvilassa, kadulla, piazzalla, milloin illallisella tai yksikseen. Näistä tuokiokuvista koostuvat romaanin pienet luvut. Niitä yhdistää arkinen toiminta, arkiset havainnot ja usein toistuvat kontaktit. Tunnelmaltaan luvut ovat hieman melankolisia, sillä päähenkilö kokee olevansa melko yksinäinen. Välillä hän pohtii suhdetta vanhempiinsa ja sitä, mitä he ovat hänelle jättäneet, miten hänen elämänsä eroaa heidän elämästään ja arvoistaan. Mukana - ainakin ajatuksissa - on myös mies, ystävä, mahdollinen rakastaja.
Sillä loppujen lopuksi ympäristöllä ei ole mitään merkitystä: tilalla, valolla, seinillä. Ei ole väliä, olenko aurinkoisen vai sateisen taivaan alla, vai kesällä kirkkaassa vedessä. Junassa vai autossa, lentokoneessa pilvien keskellä, jotka ovat hajallaan kuin meduusaparvi. En pysy paikoillani vaan olen alituisessa liikkeessä, odottamassa perillepääsyä, palaamista, pois lähtemistä.
Pienistä katkelmista piirtyy herkkä kokonaisuus ja kuva minäkertojan elämästä. Liike on tärkeää, kertoja on jatkuvasti siirtymässä paikasta toiseen, mutta kiire hänellä ei kuitenkaan ole. Kotona on askeettisempaa. Kotikortteleissa on paljon toisteisuutta ja tuttuja kasvoja, ja muuallakin voi törmätä ystävällisiin ihmisiin ja mielekkäisiin yksityiskohtiin. Kirjoitin muutama vuosi sitten Lahirin tekstistä (Tuore maa) näin: Lahirin näennäisen rauhallisen kerronnan alla piilee väkeviä tunteita ja
draamaa. Samalla ne ovat jykevästi kiinni arjessa ja elämän valinnoissa.
Jotain samaa löysin tästä uudestakin romaanista: rauhallisuutta, pinnanalaista liikettä ja arjen valintoja. Miniromaania oli mukava lukea, mutta en silti pysty nostamaan sitä Lahirin aikaisemman tuotannon tasolle. Ihailtavaa on kuitenkin sekä se, että hän on rohkeasti kirjoittanut hyvin erilaisen romaanin että se, että hän on kirjoittanut sen vieraalla kielellä. Ja tietysti ymmärrän uudistumistarpeen, onhan sekin liikettä.
Teoksesta myös näissä blogeissa: Kirjaluotsi, Kirsin Book Club, Tuijata ja Kirja vieköön!
