Jhumpa Lahiri: Tuore maa

Jhumpa Lahiri 2008. Englanninkielinen alkuteos Unaccustomed Earth. Suomentanut Kersti Juva. Tammi 2008. 434 sivua.

Lahirin tuotanto on minulle tuttua jo ajalta ennen blogia. Hänen novellikokoelma Tämä siunattu koti teki suuren vaikutuksen, ja romaani Kaima on niin ikään jäänyt hyvin mieleeni. Lahirin teokset ovatkin kahmineet melkoisen määrän palkintoja Atlantin tuolla puolen. Parin vuoden tauon jälkeen on hyvä palata Lahirin tuotantoon jo senkin vuoksi, että Helmetin haasteeseen piti lukea Intiasta kertova teos ja teokset sopivat mainiosti myös Muuttoliikkeessä-haasteeseen.

Lahirin tuotannossa keskiössä ovat Intian bengalilainen väestö, joita on muuttanut koulutuksen ja paremman elintason perässä Yhdysvaltoihin varsin runsaasti. Lahirin bengalilaiset ovat yleensä koulutettuja, jo kotimaassaan parempaa keskiluokkaa, eivätkä elä Yhdysvalloissakaan mitenkään vaatimattomasti. He tekevät kuitenkin ahkerasti töitä elintasonsa eteen eikä mikään tule ilmaiseksi. Vanhemmat odottavat lastensa saavuttavan vähintään ylemmän korkeakoulututkinnon ja arvostetun paikan työelämässä. Samalla bengalilainen yhteisö pitää kiinni perinteistään, vaikuttaa jopa vanhanaikaiselta ja aiheuttaakin paljon sukupolvien välisiä kahnauksia. Ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajista kertovassa kirjallisuudessa rinnastakin Jhumpa Lahirin tuotannon usein Chimamanda Ngozi Adichien teoksiin. Niissä on paljon samaa, yleismaailmallista juurtumiseen liittyvää problematiikkaa ja tarkkanäköistä perheiden ja ihmissuhteiden kuvausta.

Tuoreen maan kahdeksan novellia ovat jouhevaa luettavaa. Lahirin näennäisen rauhallisen kerronnan alla piilee väkeviä tunteita ja draamaa. Samalla ne ovat jykevästi kiinni arjessa ja elämän valinnoissa. Arjen pienet kysymykset kohtaavat suuren mittakaavan herkullisella tavalla. Menneisyys vaikuttaa nykyisyyteen ja vaikka nuoremmalla polvella olisi jo tarve luoda uutta ja elää nykypäivää, ilman juuria eivät hekään pärjää. Usein nuorempi polvi ymmärtää vanhempiensa ajatusmaailman ja valinnat, mutta heidän väliinsä jää kielten ja kulttuurien yhteentörmäyksen synnyttämä juopa ja kommunikointi on haastavaa. Ulkopuolisuuden tunne on jatkuvasti läsnä ja tuo koomisella tavalla esiin amerikkalaisen/länsimaisen kulttuurin itsestäänselvyytenä pidettyjä piirteitää.

Sukupolvien yhteentörmäysten lisäksi novelleissa tarkastellaan myös parisuhdetta, yhteenkasvamista ja opettelua, tunteiden väljähtämistä ja avioliittoon kuuluvia velvollisuuksia. Tuoretta maata on helppo lukea novelli kerrallaan, vaikka silloin tällöin, enkä minäkään lukenut teosta yhteen soittoon. Lahirin kerronta on hienovaraista ja vaikka teemat ovat melko suuria, niin kieli kuin tunnelma pysyttelee tiukasti kiinni maanpinnalla. Lahirin kieli on rikasta, mutta hän ei kikkaile eikä koruile. Päinvastoin, hänellä on uskomaton kyky sanoa paljon hyvin vähäeleisellä tavalla. Siinä ehkä yksi syy, miksi tarinat kestävät ja jopa vaativat hidasta luentaa.

Tuoreesta maasta on kirjoitettu myös blogeissa Sallan lukupäiväkirja, Lumiomena ja Kirjakaapin kummitus.

Jayne Anne Phillips: Suojelus

Jayne Anne Phillips 1994. Englanninkielinen alkuteos Shelter. Suojelus. Tammi 1995. Keltainen kirjasto. Suomentanut Kersti Juva. 372 sivua.

"On levottomuutta herättäviä tosiasioita jotka pysyvät salassa."

En tiedä, miksi muistilistassani luki Jayne Anne Phillips - kuka siitä oli vinkannut, mistä romaanista oli kyse - mutta tällainen keltainen kirja lähti mukaani divarin hyllystä.

Suojelus on tiivistunnelmainen romaani nuorista tytöistä, jotka viettävät kesäleiriä uneliaan pikkupaikkakunnan laitamilla keskellä metsää, rauhallisesti virtaavan mutajoen läheisyydessä. 1960-luvun Amerikassa pelätään kommunismia ja kylmän sodan varjo heijastuu leirille saakka. Teini-ikäiset tytöt, Lenny ja Cap, ovat kuitenkin siinä iässä, jolloin maailma pyörii omien tuntemusten, ystävyyden ja vartaloiden ympärillä. He kokevat sekä tuttua ja turvallista, mutta myös uudenlaista, unenomaista läheisyyttä, seksuaalista kutinaa. Lennyn nuorempi sisar, Alma, huolehtii leirille mukaan päässeestä ystävästään Deliasta ja maailmasta muutenkin. Alman taakkana on äiti, jonka valituksista ja juoruista tyttö ei haluaisi tietää puoliakaan. Kaikilla tytöillä on salaisuuksia, joista he eivät puhu edes keskenään.

Tyttöjen lisäksi leirin keskeisiä hahmoja on pieni Buddy, keittäjän poika, joka viettää kesänsä leirin laitamilla, vankilasta palannutta isäänsä vältellen. Buddy tarkkailee väkivaltaisen isänsä mielialoja, äitinsä turvallisen pulleaa olemusta sekä tyttöjen eksoottisia tuoksuja ja ääniä. Buddy on kuin pieni peikko: hän juoksentelee läpikotaisin tuntemassaan metsässä kuin olisi sulautunut osaksi sitä. Vankilasta on vapautunut Buddyn isän lisäksi myös Pastori, "olentona erilainen", joka tuntee, kuinka paha liikkuu "kuin aurinko puiden läpi, palasina, täplinä ja kuvioina."

Tarinassa on alusta lähtien voimakas, käsinkosketeltava jännite, joka syntyy sekoituksesta vehreän kuumaa luontoa, lapsen leikkejä, pahaenteisiä miehiä, yhteislaulujen hyminää, teinityttöjen vartaloita sekä kotona kutakin odottavaa painolastia. Tämä jännite pysyy ja pysyy ja saa lukijan odottamaan, milloin joku tai jokin rikkoo hiljaisuuden. On kuin odottaisi myrskyä pitkän hellepäivän päätteeksi. Kun myrsky lopulta puhkeaa, leimahdus ei tule yllätyksenä. Se missä muodossa se tapahtuu, oli kuitenkin minulle yllätys. Kaikki pahaksi olettamani ei ollutkaan sitä, eikä uhriksi joutunut se kenen puolesta eniten pelkäsin. "[K]irkas riemu käy hänen lävitseen; maailma on käännähtänyt ympäri ja tehnyt totta tarinasta joka on niin yllättävä ettei kukaan ole osannut sellaista uneksia". Minäkin olin helpottunut.

Vaikka tarinassa kuvataan viattomuuden menetystä, voi kysyä onko sitä koskaan ollutkaan. Taustalla väijyvä väkivalta uhkaa, ja läsnä on koko ajan se, mitä voi mahdollisesti tapahtua. Phillipsin romaani on ajoittain ahdistava, mutta varsinkin loppu on kaunis: tytöistä ja pienestä pojasta tulee läheisiä sekä toisilleen että lukijalle. Huojentavan lopun myötä herää toivo - kaikesta sattuneesta huolimatta - että ehkä heidän elämässään viattomuuden aika ei olekaan vielä ohi.

Tiiviiseen tunnelmaan sopiva kerronta on sekin erittäin tiheää ja yksityiskohtaista, mikä pakottaa hidastamaan lukemista ja keskittymään sanoihin. Sanoihin, jotka heijastavat välillä todellista, välillä jotain unenomaista ja mystistä. Tapahtumat kuvataan mielikuvien, tuoksujen, esineiden ja paikkojen kautta. Tyttöjen terävien aistien vastapainona Buddyn ja Pastorin muistikuvat ovat välillä hataria ja unenomaisia. Samalla Phillips maalaa heinäsirkkojen, likaisten paitojen, astioiden kilinän ja ikuisten juorujen myötä tarkan kuvan pienestä paikasta, joka hädintuskin näkyy kartalla, mutta joka on hyvinkin todellinen.

Suojelus ei ole helppo romaani, mutta se jättää kaipuun täyteläiseen tekstiin ja perusteelliseen kerrontaan. Phillipsiä täytyy saada lisää. Sen runsaudesta tuli lukiessani usein mieleen John Irvingin teokset ja huomasin, että saman oli pannut merkille myös Leena, jonka lisäksi Suojeluksesta ovat kirjoittaneet ainakin Katja, Minna ja Liisa.