Sofie Sarenbrant: Kuoleman kintereillä

Sofie Sarenbrant 2013. Ruotsinkielinen alkuteos Andra Andningen. Suomentanut Leena Virtanen. WSOY 2022. 348 s. Luin BookBeatista. Kuva kustantajan.

Tämänkin teoksen latasin lomareissua varten ja löysin sen, kun huomasin Facebookissa jonkun Helmet-haasteeseen osallistujan ehdottavan tätä kohtaan 24: Kirja kertoo urheilijasta. Eletään jo sitä aikaa vuodesta, kun haasteita varten pitää alkaa taktikoida - mikä tahansa lukemani kirja ei sovikaan enää välttämättä juuri niihin haastekohtiin, jotka ovat vielä suorittamatta. 

Mutta eipä mitään, olen lukenut Sofie Sarenbrantilta dekkarin aikaisemminkin - Syntipukki, joka edustaa Emma Sköld -sarjaa vähän edempää. Kuoleman kintereillä on sarjan toinen osa, eikä näköjään haitannut lainkaan, etten ole lukenut niitä järjestyksessä. Ne toimivat ihan itsenäisinäkin teoksina. Tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat Tukholman maratonille, jota varten nuorten lahjakkaiden juoksijoiden Mission-joukko on harjoitellut. Heistä yksi on kuollut tapaturmaisesti  vuotta aikaisemmin. 18-vuotiaan Wilman isä Johan ei usko tyttärensä hypänneen jyrkänteeltä itse, eikä suostu hyväksymään sitä että poliisi on lopettanut tutkinnan. Niinpä Johan alkaa selvittää tapausta itse. 

Raivoisa tuuli piiskaa kasvoja, ja sadepisarat porautuvat takin läpi. Kun vetta noruu pitkin kaulaa rintaa kohti, minua hytisyttää. Tämän täytyy olla kaikkien aikojen kylmin Tukholman maraton: vain neljä plusastetta, vaikka kesäkuussa pitäisi olla mukavan lämmintä. 

Nykyhetkessä ollaan kuitenkin siis jo maratonilla, jonka aikana löytyy kahden kilpailijan ruumiit. Kun Emma Sköld ymmärtää heidän molempien liittyneen Missioniin, hän alkaa tonkia myös Wilman kuolemaan johtaneita hetkiä. Maratoniin osallistuu myös hänen siskonsa Josefin, joka on sattumalta Wilman isän Johanin personal trainer. Johan ja Josefin juoksevat yhdessä, mutta kuka on se haamukisaaja, jonka ajannäyttö sekoittaa poliisityön?

Tarina etenee siis kahdessa aikatasossa. Lukija seuraa miten Johan taistelee surutyön, epäuskon ja epätoivoisten tutkimustensa kanssa, ja alkaa treenata Josefinin kanssa. Välillä palataan nykyhetkeen, jossa poliisit yrittävät juosta aikaa vastaan, kun mahdollinen murhaaja on saatava kiinni ennen maratonin päättymistä. Ensimmäinen surmatuista on Missionin vetäjä, nuorten tyttöjen ihailema valmentaja, jonka syyllisyydestä Johan on lähes varma. Maratonin päätteeksi syyllinen selviää kyllä, mutta selviääkö samalla Wilman kohtalo?

Emman ja Josefinin henkilökohtaisen elämän kuviot pyörivät tietysti myös taustalla. Emma on vastarakastuneen huumassa, kun taas Josefin kaipaa perhearkeensa jotain omaa ja kutkuttavaa. En enää muista millainen heidän elämäntilanteensa on muutaman kirjan jälkeen, mutta eipä se haittaa. Ehkä joskus myöhemmin lisää. Ihan sinne lempidekkareitteni tasolle nämä eivät yllä, sillä niiden henkilökuvaus on malkoisen kömpelöä ja lapsekasta, mutta muuten kyllä yllättävän vetävä teos tämä oli aurinkopedillä maatessa. Teoksesta lisää blogeissa Kirjasähkökäyrä ja Ankin kirjablogi.

Anne Holt: Kuolematon kunnia

Anne Holt 2018. Norjankielinen alkuteos En grav for to. Suomentanut Outi Menna. Gummerus 2020. 499 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Tämä kirja valikoitui luettavaksi kahden eri haastekohdan vuoksi. Etsin urheilijahahmoa Seinäjoen kirjaston haasteeseen ja sateenkaariperhettä Helmetin haasteeseen. Urheilijat ovat tässä dekkarissa keskiössä, mutta sateenkaariperhe jää hyvin pieneen osaan - ehkä se ei kuitenkaan haittaa. Olen lukenut Anne Holtia aikaisemminkin ja peräti kuuden vuoden tauon jälkeen kokemus oli oikein hyvä. Holtilla on useampaa kirjasarjaa ja Kuolematon kunnia ymmärtääkseni aloittaa Selma Falck -sarjan.

Maastohiihto on norjalaisille osa kansallista identiteettiä, osa heidän imagoaan ja perimäänsä. He ovat hiihdossa ylivoimaisia, mutta hekään eivät ole välttyneet dopingkohuilta. Viisikymppisen asianajaja Selma Falckin entisen asiakkaan tytär on maastohiihdon menestyksen huipulla, mutta kärähtää dopingista vain kaksi kuukautta ennen talviolympialaisia. Hiihtäjän isä Jan Morell palkkaa Selman selvittämään tapauksen, eikä Selmalla ole vaihtoehtoja. Hän on syyllistynyt petokseen, josta vain Morell voi hänet pelastaa. Tytär Hege Chin Morell on tietysti omasta mielestään syytön.

Skandaali paisuu, kun toinen nuori hiihtäjä löytyy kuolleena, hänkin Selman lähipiiriin kuuluva. Selma kääntyy vanhan ystävänsä, kodittoman Einarin puoleen ja saa kullanarvoisia näkemyksiä. Sen sijaan että keskittyisi nuorten syyllisyyteen, pitäisi miettiä kenen peloista on kyse, ja kuka skandaalista eniten hyötyy. Selman tutkimukset pysyttelevätkin suhteellisen pienissä piireissä. Hiihtoliitossa tuntuu olevan useampikin kritiikin kohteeksi joutunut pitkän linjan tekijä, jonka roolia liitossa on syytä kyseenalaistaa.

Selmalla on henkilökohtaisessa elämässään sukset ristissä sekä perheen että työn kanssa. Hän on itsekin entinen maajoukkuetason urheilija, kuuluisuus ja menestynyt työssään, mutta peliriippuvuus on vienyt häneltä kaiken. Selma saa Morellilta toisen mahdollisuuden ja ponnistaa sen avulla pohjalta takaisin kohti vapautta. Lukijalle jää kuitenkin - ilmeisesti ihan tarkoituksella - auki ja epäselväksi, miten Selma aikoo saada välit perheenjäseniinsä kuntoon. Tässä teoksessa hän sulkee kipeän aiheen täysin mielestään. Muut asiat on tärkeämpää saada ensin tasapainoon. Perheestä ehkä lisää seuraavissa sarjan kirjoissa.

Tutkimukset junnaavat välillä paikallaan ja kirjassa on mielestäni hieman toistoa, mutta on siinä paljon hyvääkin. Anne Holtin tyyli ja kirjoitustaito eivät petä vuosien jälkeenkään. Juoni vetää ja maastohiihtoliiton kuviot ovat - yllättävää kyllä! - melkoisen kiehtovia. Siltikään tämä ei ole varsinainen urheilusta kertova romaani, sillä urheilijanuorten kurinalaiseen, harjoittelun täyteiseen elämään ei juurikaan mennä mukaan. Rikosten kannalta keskeisemmät kuviot löytyvät lajia pyörittävien miesten hyväveliverkostoista ja heidän välisistään vanhoista kaunoista.

Jälleen kerran Outi Mennalle suurkiitos loistavasta käännöstyöstä! Kirja on luettu myös blogeissa Kirsin Book Club, Kirjasähkökäyrä ja Kirjarouvan elämää.

Inga Magga: Varjonyrkkeilijä

Inga Magga 2020. Like. 351 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Kaksi nuorta naista kohtaa toisensa grafiikankurssilla. Taiteen lisäksi heitä yhdistää nyrkkeily, laji jonka molemmat ovat aloittaneet hyvin nuorena, saman miehen valmennuksessa. Toinen naisista on valmentajan tytär, Rebekka. Vasta kun grafiikanlehdet on pystytetty näyttelyksi, saa Rebekka kuulla opettajansa Lolan menneisyydestä ja tämän yhteydestä kylään jossa molemmat ovat kasvaneet.

Barre suoristi selkänsä. Hän oli yhtäkkiä kuin lasinen pilvenpiirtäjä, jota katsoessa ylimmät kerrokset tuntuivat lähestyvän ja horjuttavan tasapainoa. Barre astui ihan lähelle, reviirilleni. Jääkylmät silmät tuijottivat musertavasti, ja minä näin kuinka nuori tyttö peilautui hänen katseestaan, pirstaloitui kyyneleideni läpi. --- - Teen mitä vaan, jos saan jatkaa.

Lolan vuoden nyrkkeilyharrastuksen parissa olivat rajuja, täynnä ristiriitaisia tunteita valmentajaa ja tämän metodeja kohtaan. Hän sai syyn olla poissa kotoa, kehittyi nopeasti, mutta sai haavoja joiden työstäminen ja hyväksyminen kestää pitkään. Rebekka on sen sijaan saanut isältään kaiken, mutta isän menneisyydessä on tekoja, jotka eivät kestä päivänvaloa, ovat tuhonneet Rebekan äidin ja monen muun. Rebekka haluaisi itselleen kaiken, urheilun, taiteen ja poikaystävän, isää menettämättä. Mutta onko se mahdollista? 

Inga Maggan esikoisromaanissa on hänen oma lajinsa suuressa roolissa. Nyrkkeily on laji, joka voi nostaa pohjalta, opettaa kuria ja kykyä arvostaa omaa vartaloaan. Tie kehään vaatii kuitenkin paljon, jos sinne saakka on kykyjä. Ja molemmat tytöt haluavat ja pystyvät. Ruumiillisuus on romaanissa vahvasti läsnä, niin hyvässä kuin pahassakin, kauniina ja arkana, katseilta suojassa tai himon kohteena, tatuoituna ja arpisena. Taiteen maisteri on kirjoittanut myös grafiikkaharrastuksen kivasti osaksi Rebekan kunnianhimoa. Tekniikkaa kuvataan kauniin tarkasti yksityiskohtia myöten. Taiteen kautta piirtyy niin armottomuus kuin armeliaisuuskin itseä kohtaan. 

Hyvistä, mielenkiintoisista ja raastavista aiheista huolimatta Maggan kerronnassa ja dialogeissa on jotain hieman kömpelöä, mikä välillä laski lukuvirettä. Romaanin alkupuolella metaforien runsas määrä häiritsi, mutta loppua kohden tarina veti paremmin ja ihan viime sivuilla jo hengästytti. Teos jakaantuu kahteen osaan, Lolan ja Rebekan. Lolan tarina on traagisempi, se herätti myötätuntoa ja järkytystä, kun taas Rebekan osuus tuo kokonaisuuteen hieman jännitystä. Kritiikistä huolimatta koin kuitenkin, että kokonaisuus on hallittu ja tasapainoinen. Bonusta Tampereesta näyttämönä!

Tuore romaani on mainittu myös näissä blogeissa: Kirsin kirjanurkka ja Annelin lukuvinkit. Helmetin haasteessa tämä kuittaa toiseksi viimeiseksi jääneen kohdan 5: Saamelaisen kirjailijan teos. Ainakin kirjailijan sukunimi on saamelainen!