Tässä teos, joka on rikkonut maailmanennätyksen, sillä sen kustannusoikeudet on myyty yli 40 maahan jo ennen sen julkaisua. Voisi siis olettaa, että kyseessä on mestarillinen trilleri, page turner, joka pesee aikaisemmat myyntimenestykset. Ja näin kirjan kansissakin luvataankin.
Hiljainen potilas on todellakin vetävä, ja luin sen niin nopeasti kuin minulla vain oli aikaa. Samalla se aukaisi hienoista lukujumia, jota pitkäveteisempi romaani on viime viikkoina aiheuttanut. Koukuttava, mutta muuten en voi sanoa pitäväni teosta mitenkään erityisen mestarillisena tai kekseliäänä. Pieni päännyrjäytys tapahtuu kirjan loppupäässä, mutta sehän kuuluu asiaan. Ja tällä kertaa osasin sitä odottaakin. Olen lukenut menestystrillereitä, jotka ovat yllättäneet minut ihan kympillä - tämä ei siihen pystynyt.
No, mistä tämä trilleri kertoo? Muutama vuotta aikaisemmin taidemaalari Alicia Berenson pääsee lehtiotsikoihin ampumalla tuoliin sidottua aviomiestään viidesti kasvoihin. Alician istuessa tuomiotaan oikeuspsykiatrisessa laitoksessa hänen tapauksestaan alkaa kiinnostua psykoterapeutti Theo Faber. Alicia ei ole puhunut tappoyön jälkeen sanaakaan, mutta Theo on vakuuttunut, että hänen hoitokeinonsa auttavat naista puhumaan ja kertomaan, mitä oikeasti tapahtui.
Tapauksen taustalla on kaksi parisuhdetta, syvää rakkautta ja intohimoa, mutta valitettavasti myös petosta ja valheita. Romaanin psykologinen ote ei ole pelkästään jännitystä, vaan niin Alicia kuin Theokin läpikäyvät menneisyyttään, lapsuuttaan ja parisuhteitaan perusteellisesti läpi: miten menetykset ja hylkäämiset ovat vaikuttaneet aikuisuuden tekoihin. Tässä romaanissa tapauksia eivät tutki poliisit, vaan sinnikäs, petoksen sumentama terapeutti, jonka menetelmät ovat vähintäänkin epäuskottavia.
Michaelidesin kerronta on sekoitus onnistuneita tunteiden, aikatasojen ja syy-seuraussuhteiden sekoituksia - eli lukijan harhauttamista, pisteet siitä. Kerronnassa on kuitenkin myös jotain hieman kömpelöä, eivätkä hahmojen minä-muotoiset äänet eronneet toisistaan tarpeeksi. Toisaalta sen voi myös tulkita tahalliseksi, sillä - kuten ainakin Theon käyttämään terapiamuotoon kuuluu - potilaan ja kuuntelijan tunteet voivat todellakin kietoutua toisiinsa.
Virkistävä lukukokemus kuitenkin, pienestä narinasta huolimatta! Lukujonossa on toinenkin tuore trilleri, mutta ehkä keskityn nyt taas muutaman päivän siihen hitaammin etenevään, paksuun romaaniin. Tästä kirjasta lisää blogeissa Kirja vieköön!, Luetut, Kirjakaapin kummitus ja Leena Lumi.
