Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Camilla Grebe 2017. Ruotsinkielinen alkuteos Älskaren från huvudkontoret. Suomentanut Sari Kumpulainen. Gummerus 2017. Kirjassa 507 s. Luin BookBeatista. Kuvakaappaus BookBeatista.

Emma työskentelee vaateliikeketjussa, jonka toimitusjohtajan Jesperin kanssa hänellä on suhde. Jesper haluaa etteivät toimittajat saisi vihiä suhteesta ja siksi se pidetään salassa. Eräänä iltana, kun pariskunnan olisi tarkoitus juhlia kihlautumista, Jesper ei tulekaan, eikä Emma saa tähän yhteyttä enää lainkaan. Naisen elämä lähtee luisumaan alamäkea, hänen omaisuutensa ja lopulta kissakin katoaa, ja hän menettää työpaikkansa.

Poliisit saavat tutkiakseen Jesper Orren kotoa löytyneen nuoren naisen murhan. Tapaus muistuttaa kymmenen vuotta aikaisemmin selvittämättä jäänyttä murhaa, mutta mitään muuta yhteyttä ei löydy. Tutkimusryhmä pyytää avukseen käyttäytymispsykologin, Hannen, joka tarttuu tapaukseen hanakasti. Hän on juuri jättänyt kontrolloivan aviomiehensä ja pohtii murhan lisäksi omaa tulevaisuuttaan. Hänellä on diagnosoitu varhainen dementia ja unohdus nakertaa jo itsevarmuutta. Selviääkö Hanne enää työstään?

Murharyhmässä työskentelevän Peterin ja Hannen välillä on tapahtunut jotain kaunista menneisyydessä, mutta onko heistä kumpikaan siinä kunnossa, että pystyy kohtaamaan toisen ja tunnustamaan ikävänsä. Menneisyyttään käy läpi myös Emma, samalla kun yrittää saada yhteyden Jesperiin. Emman lapsuus alkoholismin varjossa on ollut rankka, eivätkä hänen välinsä vasta kuolleeseen äitiin olleet hyvät. Teinivuosina tapahtui jotain, mistä hän ei selvästikään ole päässyt yli.

Olen lukenut Greben teoksia sekalaisessa järjestyksessä ja nyt, tästä tavallaan sarjan ensimmäisestä osasta, oli kiva lukea taustoja mm. Hannelle, jonka muistan jostakin jälkimmäisestä kirjasta. Samoin pukeutumiseen panostava Manfred tutkii jotain myöhemmin kirjoitetun kirjan tapausta, mutta täysin itsenäisiä teokset silti ovat, eikä sekalainen lukujärjestys ole haitannut millään tavalla.

Kun Hanne tulee mukaan tutkimuksiin, niin rikoksen kuin teoksen muutkin psykologiset tekijät nousevat pintaan. Emman ja Jesperin omalaatuisen suhteen, luonteenpiirteiden ja käyttäytymisen lisäksi mielenkiintoinen ilmiö on Hannen ja hänen aviomiehensä välinen suhde. Vallankäyttöä, heikomman hyväksikäyttöä ja kontrollointia molemmissa tapauksissa. Valitettavasti niin Hanne kuin Emmakin joutuvat kamppailemaan myös muistinsa kanssa. Onko siihen luottamista?

Olen kovasti pitänyt näistä Greben dekkareista, joissa on hyvin rakennettu henkilökaarti ja psykologisella tavalla jännittävät juonikuviot. Syyllinen löytyy useimmin sieltä mistä sitä vähiten odottaisi. Tapaukset ovat rankkoja, jopa raakoja, mutta rikosten vastapainoksi on paljon menneisyyden tapahtumia, jotka tuovat tarinoihin runsaasti inhimillistä syvyyttä.

Linkkejä muihin blogipostauksiin: Kirsin Book Club, Kirsin kirjanurkka ja Kirja vieköön! Helmetin lukuhaasteessa tämä menee kohtaan 11: Tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä (ei ihan). Goodreadsin haasteessa tämä sopii kohtaan 2: A book connected to a book you read in 2021. 

Camilla Grebe: Varjokuvat

Camilla Grebe 2019. Ruotsinkielinen alkuteos Skuggjägaren. Suomentaja Sari Kumpulainen. Luin BookBeatista, josta kuva. 279 s. Gummerus 2020.

Ruotsin parhaaksi ja Pohjoismaiden parhaaksi rikosromaaniksi valittu - enkä ihmettele. Aloitin Greben jännärisarjan syksyllä sen toisesta osasta, Lemmikki, ja luin pian sen perään Horroksen. Uudenvuoden minireissua varten halusin junaan kätevää lukemista, joten päädyin BookBeatiin ja sieltä valitsin sarjan neljännen osan, Varjokuvat. Enää on siis lukematta aloitusosa, Kun jää pettää alta. Teokset ovat hyvin itsenäisiä, joten en usko, että ensimmäisen lukeminen tässä vaiheessa on mikään ongelma. Päinvastoin, on ihanaa, kun tietää että erinomaista luettavaa on tiedossa lisää!

Hyviä dekkarisarjoja ja -kirjailijoita on paljon, mutta Greben tuotannossa on jotain, mikä erottaa sen massasta. Niitä ei voi kutsua cozy crimeksi (jota nykyisin luen aika paljon), sillä tapaukset ovat varsin karmeita, eivätkä kuolemantapaukset jää yhteen. Poliisikunta kokee kovia, sillä murhien ratkominen liippaa heidän henkilökohtaistakin elämää läheltä. Varjokuvat rakentuu kiehtovalla tavalla: tarina alkaa vuodesta 1944 ja etenee vuoteen 2019, jolloin vihdoin ja viimein löytyy ratkaisu ja kytkös Ruotsia 1970- ja 1980-luvuilla ravistaneisiin rikoksiin.

Vuonna 1944 Elsie Svenss on rohkea nuori nainen, joka rikkoo normeja ja ryhtyy poliisiksi. Kovin kauan hän ei työtä pääse tekemään, sillä hän saa surmansa, kun köyhälistökorttelista löytyy lattiaan käsistä naulatun naisen ruumis. Elsien tytär saa kuulla biologisen äitinsä tarinan, ja opiskelee myös poliisiksi. Britt-Marie joutuu sovinistisen työyhteisön kampoihin 1970-luvulla, mutta ei anna periksi, vaan selvittää, onko Hornan murhaaja iskenyt uudestaan. Östertunan kaupungista löytyy nimittäin samalla tavalla surmattuja naisia. 

Britt-Marie katoaa, eivätkä tutkimukset etene. 1980-luvulla etsivien avuksi saapuu nuori profiloija Hanne Lagerlind-Schön (jonka tapaamme sarjan muissakin osissa). Kaunis Hannekaan ei ole miesten ennakkoluulojen ulottumattomissa, mutta koska Ruotsin pääministeri Palme murhataan pian naisten jälkeen, eivät poliisien resurssit riitä pitkään, ja tapaukset unohtuvat jälleen kansioihin. Hannen apua kaivataan, kun Malin Brundin tovereineen ottaa tapaukset käsittelyyn vuonna 2019. 

Vuosikymmenestä toiseen nuoret naiset saavat kokea työyhteisön paineen harteillaan. Heidän on todistettava, että ovat yhtä päteviä kuin miehet, ja että pystyvät samalla kasvattamaan perhettä ja hoitamaan kodin. Britt-Marie taistelee työtovereidensa lisäksi kotonaan epäluotettavan miehenhulttion kanssa, mutta onko Malinkaan vuonna 2019 täysin naisiin kohdistuvan epätasa-arvon ulottumattomissa? Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat jo pitkällä, mutta onko se kaikkien mieleen? Ovatko kaikki miehet hyväksyneet vahvojen naisten työn meidän kaikkien hyväksi?

Ajassa eteenpäin kulkemisessa ei sinänsä ole tietenkään mitään uutta, mutta Grebe puhaltaa rakenteeseen jotain raikasta ja toimivaa. Vuosikymmenten väliset kytkökset ovat liima, joka pitää tarinan kasassa ja uskottavana. Naisten kokema paine töissä ja kotona on kirjoitettu luontevalla tavalla, heistä jokaiseen on helppo samaistua. Ja vaikka kyseessä on kirjasarja, sen osat ovat hienolla tavalla kaikki omanlaisiaan ja toimivat täysin itsenäisinä, kuten alussa totesin. Sen sijaan että lukijaa puuduttaisi, teokset vain paranevat yksi toisensa jälkeen.

Myös näissä blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Tuijata ja Leena Lumi. Helmetin haasteessa vuoden ensimmäinen kirja menee kohtaan 1: Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa. Goodreadsin ATY-haasteessa se sopii kohtaan 27: A book with a charaster that can be found in the deck of cards. Erinomainen kirja myös Vahvat naiset -lukuhaasteeseen Instan puolella!

Camilla Grebe: Horros

Camilla Grebe 2018. Ruotsinkielinen alkuteos Dvalan. Suomentanut Sari Kumpulainen. Gummerus 2019. 589 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

18-vuotiaan Samuelin elämä on ollut haastavaa, eikä vähiten hänen yksinhuoltajaäitinsä Pernillan mielestä. Nuorukainen on ajautunut huonoon seuraan, ja kun Pernilla löytää hänen repustaan pieniä jauhopusseja, poika joutuu karmivalle pakomatkalle. Samaan aikaan poliisit saavat tietää nuorten miesten ruumiista, joita ajautuu eteläisen Ruotsin rannikolle. Onko Samuelin pelkäämä Igor murhien takana ja mitä ihmettä tapahtuu sosiaalisessa mediassa?

Rikostutkija Manfredin pieni tytär joutuu onnettomuuteen, joka muuttaa perheen elämän totaalisesti. Sairaalasängyn vieressä päivystävä vaimo löytää tukea ja turvaa blogeista ja Facebookista, kun taas Manfred yrittää surunsa keskellä selvittää, mihin Samuel on kadonnut. Pysyäkseen Igorilta piilossa Samuel on ottanut vastaan työpaikan kauniilta saarelta samanikäisen Joonaksen hoitajana. Samuelilla on taka-ajatuksensa, vaikka sairaan pojan kaunis äiti Rakel saakin pään pyörälle. Mutta miksi Rakelilla on ollut jo useampi apulainen? Onko Joonas oikeasti niin vihannes kuin Samuelin annetaan ymmärtää?

Greben jännärissä ei alkuun ollut sellaista intensiteettiä kuin mitä odotin Lemmikin jälkeen. Vähitellen kerronta kuitenkin kiihtyy ja kuvio muuttuu mielenkiintoiseksi. Lukija on askeleen Samuelia, tämän äitiä ja poliisia edellä, mutta saa silti yllättyä. Tarina muuttuu vähitellen myös melko karmivaksi, vaikkei se varsinainen trilleri olekaan. Huumekiemurainen alku väistyy psykologisen painajaisen tieltä helteisessä kalastajakylässä.

Grebe jatkaa osin samoilla poliiseilla kuin Lemmikissä. Tällä kertaa päähenkilönä heistä on Manfred, jonka oma suru vie voimia, mutta linkittyy jännittävällä tavalla kyseiseen murhatutkintaan. Vanhemmuutta ja jatkuvaa syyllisyyttä pohtii tahollaan myös Samuelin äiti, jonka on aika irtautua dominoivasta kirkosta ja isänsä opeista. Vanhemmuutta ja hoivaviettiä on kirjassa monenlaista: sairasta ja huomiohakuista, sinnikästä ja epäitsekästä.

Tiivistyvään tunnelmaan sopii loistavasti helteinen kesä, ja nykyaikaan tarinan ankkuroivat sosiaalisen median rooli ja kännykkäriippuvuus. En tiedä, onko Grebellä tarkoitus myllertää jokaisen poliisin yksityiselämää vuorollaan, mutta ainakin Malin ja Manfred ovat nyt saaneet osansa. Poliisit ovat mielestäni hyvin rakennettuja hahmoja, mikä siis tarkoittaa sitä, että liioilta stereotypioilta on vältytty, eikä heissä oikeastaan ärsytä mikään. Samuelin hahmo keskittymisongelmista ja impulsiivisuudesta kärsivänä nuorena on samoin uskottava ja todellisen oloinen. Eikä sovi unohtaa Pernillaa, joka kipuilee oman uskonnollisuutensa kanssa, ja jonka oma nuoruus on ollut haastava sekin.

Nyt alkaa tuntua siltä, että hahmoilla oli jos jonkinlaisia oman elämän epäkohtia ja koukeroita - oliko niitä jopa liikaa? Ehkä ei kuitenkaan, sillä lukiessa en näin ajatellut. Nyt tuntuu, että isojakin asioita jää kertomatta, mutta Grebe on tarinankertojana hyvä. Minkäänlaista ähkyä en tuntenut, joten vaikka  kaikki se runsaus hieman ihmetyttääkin, osaset olivat hienosti tasapainossa. Lue myös mitä mieltä teoksesta ovat Kirsin Book Club, Kirsin kirjanurkka ja Kulttuuri kukoistaa.

Camilla Grebe: Lemmikki

Camilla Grebe 2017. Ruotsinkielinen alkuteos Husdjuret. Suomentanut Sari Kumpulainen. Gummerus. Pokkarissa 504 s. Oma ostos. Kuva kustantajan.

Laadukkaita dekkareita ja menestysjännäreitä on tarjolla niin valtavasti, että jopa tällaiset Lasiavain-palkinnon voittajat saattavat jäädä lukematta. Lemmikki on sekä Ruotsin (2017) että Pohjoismaiden (2018) parhaaksi palkittu rikosromaani ja Greben muutkin teokset ovat kahmineet kehuja. Minulle tämä oli hänen kirjoistaan ensimmäinen, mutta luen jatkossa varmasti lisää, sillä jotain massasta erottuvaa tässä todellakin oli.

Pienessä Ormbergin kylässä käynnistetään vuosia sitten löytyneen pikkulapsen murhatutkinta uudelleen ja pian sen jälkeen katoaa tutkimuksiin osallistunut poliisi Peter. Hänen puolisonsa Hanne on kärsinyt heikkenevästä muistista jo jonkin aikaa, eikä tällä ole mitään muistikuvia miehensä katoamisesta. Ormbergiin joutuu palaamaan myös Malin, nuori poliisi, joka olisi mieluiten jossakin muualla kuin tunkkaisessa kotikylässään.

Poliisia nopeammin totuuden jäljille pääsee 15-vuotias Jake, joka sattuu löytämään Hannen päiväkirjan. Jakella on omat salaisuutensa, jotka eivät saa paljastua ahdasmielisille paikallisille. Luonnonoikkuna itseään pitävää poikaa kiusataan, eikä hänellä ole kuin yksi ystävä. Pitkähiuksisen naisen ruumiin löydyttyä samaiselta Käärmekalliolta, josta lapsikin oli löytynyt, Jaken alkoholisoitunut isä pidätetään. Mikä yhteys lapsella ja naiselle on ja miksi he molemmat kuolivat Käärmekalliolla? 

Ormbergissa sijaitsee vastaanottokeskus, jota eivät kaikki hyväksy. Murhat nähdään mielellään pakolaisten tekoina, mutta onko mahdollista, että kyläläiset eivät näe kaikkea mitä heidän omissa kellareissaan tapahtuu? Naapurit ja uskolliset sukulaiset eivät ehkä olekaan sitä mitä heistä ajatellaan. Talvi tekee tuloaan ja pyryävä lumi peittää jäljet, Hannen muisti ei palaudu, eikä Jake uskalla palauttaa päiväkirjaa poliisille. 

Lemmikissä on käänteitä ja salaisuuksia, joiden jäljille pääsin jossain vaiheessa, mutta en liian aikaisin. Mielenkiinto säilyi ja mysteeri piti otteessaan. Muukalaisuuden teemaa sivutaan niin maahanmuuttajien kuin nuortenkin osalta. Näistä vahvemman roolin sai ehdottomasti sympaattinen Jake, vaikka Grebe itse kertoo jälkisanoissa kirjoittaneensa kirjan pakolaisvirtojen inspiroimana. Hentoinen Jake ottaa lopulta myös niskaotteen peloistaan ja on ratkaisevassa osassa murhien ratkaisussa. 

Romaani rakentuu luvuista, joissa vuorottelevat Jaken, Malinin ja Hannen minä-kerronta. Jaken ohella Malinin hahmo kasvaa tarinan myötä, mutta siinä missä Jaken hahmo herätti myötätuntoa, Malinin hahmossa alleviivautuu ainakin minulle hieman liian tuttu asenne. Se aiheuttaa kiusallisia tilanteita ja jotenkin ohentaa hänen hahmoaan, kunnes lopussa kaikki muuttuu ja asetelma keikahtaa täysin. Hannen muistisairaus tuo tutkintaan mielenkiintoista tuskastumista ja luo jännän suhteen naisen ja Jaken välille. Silti mietin hieman, onko teoksessa teemoja jopa liikaa.

Pienestä miinuksesta huolimatta Lemmikki on erittäin taitavasti kirjoitettu ja rakennettu rikosromaani, joka ei seilaa turhan tutuilla ja moneen otteeseen käytetyillä yksityiskohdilla, hahmoilla tai teemoilla. Kokonaisuus pysyy kasassa ja luminen Ormberg toimii näyttämönä erittäin hyvin. Lue lisää näistä blogeista: Kirsin Book Club, Luetut, Kirsin kirjanurkka ja Rakkaudesta kirjoihin.