21.10.2021

Tuire Malmstedt: Pimeä jää

Tuire Malmstedt 2018. Myllylahti. 352 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Lokakuulle näyttää kertyvän aika monta dekkari- tai jännäripostausta, mutta mikäpä siinä. Kun teokset ovat tarpeeksi erilaisia keskenään, ei haittaa lukea monta peräkkäin. Sain Tampereen seudun kirjabloggareiden tapaamisessa vinkin kokeilla Tuire Malmstedtin teosta, joka on palkittu vuoden 2018 esikoisdekkarina Suomessa. Pimeä jää on Isa Karos -sarjan ensimmäinen osa. Mykkä taivas (2019) ja Enkelimetsä (2020) jatkavat sarjaa.

Pimeä jää kaappaisi synkkään syleilyynsä heti alkumetreiltä. Savonlinnan ja Saimaan kupeessa sijaitsevan pienen Oravin kylän mökkirannasta löytyy katiska, jonka sisällä on lapsen ruumis. Poliisikuntaa ravisteleva tapaus osoittautuu erityisen vaikeaksi Isa Karokselle, jonka omassa lähimenneisyydessä on paljon surua ja traumaa. Isan parisuhde rakoilee, eikä kotiin ole kiva mennä. Hänen autistinen tyttärensä Edith pyörii mielessä ja vie yöunet. Parinsa Niiles Aarnikosken kanssa Isan on kuitenkin päästävä selville tapauksesta, joka ei jää ainoaksi.

Teos jakautuu lukuihin, joista osa vie 1800-luvun lopulle, ensin Alaskaan ja sieltä Venäjän kautta Suomeen. Pieni Naalnish tuntee vanhan intiaanitaruston, jossa sudenkorrennot kuljettavat tietoa tämän ja tuonpuoleisen maailman välillä. Osa luvuista sijoittuu sodanjälkeisiin vuosiin, kun nuori Kalevi menettää perheensä. Molemmat pojat todistavat väkivaltaa ja siskonsa menetystä. Onko niin, että Oravin lapsimurhien taustalla on sukupolvien yli siirtyvät traumat, joita maustavat tarut muinaisista lapsiuhrista?

Pienessä kylässä kaikki ovat vuorotellen epäiltynä, niin kaikille tuttu taksikuski kuin muutkin erakoituneet asukkaat. Isan oma menneisyys kietoutuu yhä lähemmäksi ja lähemmäksi tapauksia, eikä hänkään ole työkavereiden silmissä täysin epäiltyjen ulkopuolella. On sukulaisuussuhteita, jotka täytyy selvittää ja ikkunan takana vaanivia hahmoja, joiden tarkoitusperät eivät ole ihan sitä mitä Isa pelkää. Tutkinta kestää pitkään ja on vaarassa romahduttaa Isan, jonka mieli ei ole vielä ollenkaan tasapainossa. Mitä ovat hänet kotiinsa ilmestyvät pienet katiskat ja mikä merkitys on unien mustalla jäällä?

Malmstedtin esikoinen on vetävä pakkaus, jonka palaset loksahtelevat paikoilleen pitkän tutkinnan jälkeen rytinällä. Ehkäpä yhteys intiaanitaruihin on kaukaa haettua, mutta toisaalta surmien taustoja avaavat erilaiset luvut tuovat tarinaan syvyyttä ja kiehtovia yksityiskohtia. Pääosassa ovat lapset. Lapset joita surmataan, mutta myös lapset, jotka näkevät ja kokevat ihan liikaa, selviävät hengissä, mutta jättävät jälkeensä ylisukupolvisen trauman ja väkivallan kierteen. Lapset liittyvät myös Isa Karoksen omaan suruun ja siitä toipumiseen. Malmstedt kirjoittaa surusta ja kaipauksesta kauniilla, mutta kiihkeätunnelmaisen jännärin tunnelmaan sopivalla tavalla. 

Tunnelma on ainakin minun mielestäni perusdekkareista poikkeava. Psykologinen lataus on vahva, jopa niin että lukijakin alkaa kyseenalaistaa päähenkilöiden mielenterveyttä, totuutta ja kykyä selviytyä töistä. Viime metreillä mietin, kannattaako minun lukea loppua iltamyöhään vai jätänkö loput päivänvaloon, niin taitavasti tunnelma alkoi hiipiä pimeään makuuhuoneeseen. Hienoa, että sarja jatkuu. Jonain päivänä on ihan pakko lukea ainakin seuraava osa! Esikoisdekkarista ovat kirjoittaneet myös blogit Kirja vieköön!, Kirsin kirjanurkka ja Kirjarouvan elämää.

17.10.2021

Miten meni Helmet-lukuhaaste?

Olen muutamaa päivää vaille valmis, mutta rohkenen jo käydä läpi vuoden merkittävimpään lukuhaasteeseen liittyviä tilastoja. Merkittävä lukuhaaste tämä on jo siksikin, että odotan uusien listojen ilmestymistä nykyään jo enemmän kuin joululahjoja. On aina yhtä ihanaa alkaa suunnitella tulevan vuoden lukemistoa. Mutta myös siksi, että Helmet on varmastikin osallistujamäärältään Suomen suurin lukuhaaste. Facebook-ryhmästä saa hurjan hyvää vertaistukea, vinkkejä ja erilaisia listoja ja taulukoita lukemisen avuksi. Tilastoja käytän hyväkseni tätäkin postausta tehdessäni. Tässä linkki lukemiini kirjoihin, joista tummennetut olivat kaikkein parhaimpia. Alla oleva kuvakaappaus on Goodreadsista.

Lukuhaasteen kohdista seuraavat keräsivät eniten kirjavaihtoehtoja, eli sopivat moniin kirjoihin. Peräti 47 kirjassa joku kertoo omista muistoistaan ja 26 kirjassa liikutaan ajassa. Näistä kuitenkin vain 16 oli mielestäni luokiteltavissa historiallisiksi romaaneiksi. 34 kirjassa kirjan henkilön elämä muuttuu ja 37 kirjassa henkilön työ on tärkeä tarinan kannalta. Mielestäni 36 kirjaa kertoo rakkaudesta, sillä sitäkin on monenlaista ja riippuu varmasi paljon haasteensuorittajasta, monenko kirjan tulkitsee sopivan tähän kohtaan.

Tavallaan vaikeimmat haastekohdat olivat ne joihin ei sopinut monta kirjaa. TV-sarjaan, elokuvaan, teatteriin, oopperaan tai balettiin linkittyi vain muutama kirja. Vain kolmen kirjan nimessä oli numero. Sateenkaariperhe löytyi kahdesta teoksesta, ja näitä pitikin vähän etsiä. Elossa olevien henkilöiden elämäkertoja luin yllättäen 3 - kuvittelin että niitä kertyisi vähemmän. Ja vaikka luonto oli läsnä monessakin kirjassa, eläinten oikeuksista kertoi vain kolme kirjaa. Päähenkilön nimi jätettiin mainitsematta kahdessa teoksessa, reseptejä löytyi kahdesta kirjasta. Kahden kirjailijan kirjoittamia kirjoja luin vain yhden, kirjailijan kuoleman jälkeen kirjoittamia kirjoja luin vain yhden ja satukirjaksi luokittelin vain yhden. Eläin oli päähenkilönä samoin vain yhdessä kirjassa. Kaikkein haastavimmaksi osoittautui yllättäen kirja, jonka taka- tai etukannesta löytyy kissa!

Lukemani kirjat olivat keskimäärin 327 sivua paksuja. Yhden kirjan lukeminen kesti minulta keskimäärin viikon, mikä tarkoittaa sitä, että jään vuoden lukutavoitteestani hieman jälkeen. Aikaisempina vuosina olen lukenut nopeammin. Äänikirjoja en ole tänä vuonna lukenut, mutta kaksi e-kirjaa kului kesäreissujen aikana. Kirjoista valtaosa on kaunokirjallisuutta, ja tietokirjoistakin suurin osa on elämäkertoja. Peräti kolme neljäsosaa kirjoistani on naisten kirjoittamia.

Lukemastani 50 kirjasta noin kolmanneksen olen luokitellut draamaksi. Jännittäviä kirjoja on lähes yhtä paljon. Dystopiaa, scifiä ja fantasiaa luin kaikkein vähiten. Monen kirjan olisi tietysti voinut luokitella esimerkiksi joko draamaksi tai sotakirjaksi, joten riippuu lukijasta, mitä puolia kirjassa painottaa. Lähes puolet lukemistani kirjoista on kotimaisia ja ulkomaisista teoksista valtaosa näyttää olevan ruotsalaisia. Ruotsalaiset ja yhdysvaltalaiset ovat muuten saaneet keskimäärin paremmin pisteitä minulta kuin muut! Mielenkiintoista!

Useimmin antamani pistemäärä kirjalle oli 4, mutta kaikkia pistemääriä välillä 3,5 - 5 on lähes saman verran. Tämä kertoo siitä, että keskeytän kirjan lukemisen melko herkästi, jos se ei miellytä ensimmäisten 50 sivun aikana. Alhaisin antamani pistemäärä on 2,5 ja näitä kirjoja on vain yksi. Lähes kaikki tänä vuonna lukemani on lainattu Tampereen pääkirjasto Metson kautta ja ostin omakseni seitsemän kirjaa. (Oikeasti ostin enemmän, mutta ne odottavat vielä lukuvuoroaan. Kirjaston kirjoilla on aina kiireempi!) Lukemani kirjat ovat hyvin tuoreita, lähes kaikki vuosilta 2010 - 2021.

Suurkiitos Helmet-haasteen järjestäjille ja ylläpitäjille sekä tietysti kiitos kaikille teille joiden kanssa olen lukenut! Joulu tuntuu nyt olevan harmittavan kaukana :D

16.10.2021

Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän

Katja Kallio 2021. Otava. Lainasin kirjastosta. 267 s. Kuva kustantajan.

Meillä oli lukupiirin kirjana muutama viikko sitten Katja Kallion Säkenöivät hetket vuodelta 2013. Halusin lukea sen ihan tarkoituksella ennen tätä tuoretta romaania, sillä kuulin tämän olevan eräänlainen jatko-osa aikaisemmalle teokselle. Tämä läpinäkyvä sydän on ihan itsenäinen romaani tietysti, mutta sen päähenkilö Beata on yksi Säkenöivien hetkien päähenkilöistä. Ja isossa roolissa on molemmissa romaaneissa tietysti myös Hanko, jonne molemmat sijoittuvat.

Eletään toisen maailmansodan aikaa ja Beatan perhe pääsee muuttamaan takaisin Hankoon. Suomi sotii nyt Saksan rinnalla Venäjää vastaan ja Hangossa vilisee niin saksalaisia sotilaita kuin venäläisiä sotavankejakin. Kotikaupunki on surullinen ilmestys, mutta joku venäläisistä on huolehtinut hyvin perheen kotitalosta. Eräänä päivänä tummaripsinen ukrainalaisvanki kiinnittää Beatan huomion ja Beata tekee kaikkensa nähdäkseen miehen uudelleen ja penkoakseen tietoa vankien tilanteesta.

Godag, vastasin ja hymymme törmäsivät päistikkaa toisiinsa ja jäivät hoipertelemaan pökertyneinä väliimme.

Sodan keskelläkin Beata onnistuu uppoamaan haaveisiinsa, elää omassa romanttisessa kuplassaan ja toimii yhtä häikäilemättömän rohkeasti kuin ennen sotaakin. Hengenvaarallinen suhde Ivaniin on katseita, nopeita kosketuksia ja suudelmia aluskasvillisuuden seassa. Välillä menee pitkiäkin aikoja etteivät he näe, sillä vankeja tilataan töihin muihinkin pitäjiin. Ja kaiken tämän täytyy pysyä salassa, sillä mies on kuitenkin vain vanki, ja kaupunkia hallitsevat nyt saksalaiset. 

Beatan tytär Agnes on nyt viisivuotias, Harriet-siskon silmäterä, joka viihtyy tätinsä huvilalla ja näin Beatalla on mahdollisuus livahtaa kaupungille ja vankileirien liepeille iltaisin. Päivät menevät haaveillen, yksityiskohdat paisuvat ajatuksissa todellisuutta suuremmiksi, lapsi unohtuu muiden huolehdittavaksi ja Beatan mieli sumenee epäterveen rajoille. Hänen romanttinen hulluutensa on ihanaa, ihailtavan välinpitämätöntä ja rohkeaa. Beata epäilee välillä itsekin tekoja ja tiedonmurusia, joilla ei ole mitään tekemistä realiteettien tai mahdollisuuksien kanssa, mutta antaa mennä. Onko kyseessä edes suhde, vai ovatko tapaamiset pelkkää hyväksikäyttöä?

Kenenkään elämällä ei ole niin suurta merkitystä kuin minun.

Kallio on tehnyt jälleen perusteellista taustatyötä. Juoruilevat naiset kaivolla, sotilasmarssit ja monet muut historialliset yksityiskohdat tekevät teoksesta hyvin elävän ja rikkaan. Beatan nuoremman siskon suhde saksalaiseen tuo lisäulottuvuuksia ja Beatalle tietoa vankileirien tilanteesta. Moraalikysymykset ovat jatkuvasti esillä. Saksalaisten eteneminen Neuvostoliitossa ja Euroopan kauheudet vilahtavat uutisrippeinä, mutta niillä on vähän merkitystä päähenkilöllemme. Sotavuosien ankaruuden, sääntöjen ja köyhyyden rinnalla elää ja kukoistaa nuoren naisen mielikuvituksellinen maailma, jossa mikään ei saa tulla hänen ja hänen unelmansa väliin. 

Kallion kyky luoda vetävä ja koukuttava tarina on siis muutakin kuin Beatan sopeutumattomuutta ja intohimoa. Vahvasti minua koskettivat myös äidin ja lapsen välinen side ja Beatan tapa tunnistaa lapsessaan itseään tai siskoaan. Beatan äidin sinnikkyys on jotain ihan erilaista kuin tyttärien, mutta selviytyjiä kaikki. Pikkulinnut, hiusten harjaaminen tai punaisesta esiripusta ommeltu mekko ovat teräviä yksityiskohtia, jotka jäävät mieleen. Kirjoitin aikaisemmassa postauksessani, miten "yksityiskohdat tekevät tarinasta pakahduttavan, hahmoista tunnistettavia ja lukemisesta nautinnon". Tämä pätee täysin tässäkin upeassa teoksessa.

Lisää arvioita blogeissa Tuijata, Kirjaluotsi ja Kirja vieköön! 

12.10.2021

Jane Harper: Kadonnut mies

Jane Harper 2018. Englanninkielinen alkuteos The Lost Man. Suomentanut Mari Hallivuori. Tammi 2021. 400 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Kuten teosten nimistä Kuiva kausi tai Luonnonvoimat voi hyvin päätellä, australialaisen Jane Harperin teoksissa luonnon ankarat olosuhteet ovat voimakkaasti läsnä, niin miljöönä kuin lopulta myös tapahtumien aikaansaajana ja loppuratkaisuissa. Samoin on tässä kolmannessa teoksessa. Australian sisäosiin sijoittuvassa jännärissä kuiva ja kuuma ilmasto harvaanasutulla alueella voi olla hengenvaarallinen.

Maasta löytyi fossilisoituneita simpukankuoria, vaikka merelle oli matkaa tuhat kilometriä, ja mies saattoi kävellä autoltaan varmaan kuolemaan. 

Brightin perheen keskimmäinen veli, suosittu ja luotettava Cameron löytyy kuolleena Karjamiehen haudalta, josta on pitkä matka lähimmälle talolle. Cameron on kuollut nestehukkaan ja kuumuuteen, mutta miksi hän on haudalla ilman tavaroita ja autoaan? Perheellä on valtavat tilukset eikä tilanhoito ole helppoa, mutta Cameronin tilanteen perheen päätilalla piti olla hyvä. Poliisi tuntuu uskovan miehen itse aiheuttaneen kuolemansa, mutta Nathan Bright päättää penkoa taustoja hieman lisää.

Nathan on itse eristäytynyt omalle tilalleen ja edellisestä käynnistä äidin ja veljien luona on jo vuosi. Tunteeko Nathan nykyistä Cameronia oikeastaan lainkaan ja mistä johtuvat kaikki kaunat, joista ei puhuta. Kotona on myös Ilse, Cameronin vaimo ja nainen jonka kanssa Nathanilla oli merkityksellinen kohtaaminen kymmenen vuotta aikaisemmin. Veljen kuolema vie Nathanin ajatukset nuoruuteen ja veljesten illanviettoon hiekkadyyneillä. Mitä silloin oikeasti tapahtui ja kummittelivatko illan seuraukset Cameronia Karjamiehen haudalle saakka?

Nathanilla on kotitilalla mukanaan joululomaa viettävä Xander, poika jonka hän on menettänyt riitaisan eron myötä Brisbaneen. Pimeät illat ja perheen sisäiset ristiriidat pakottavat isän ja pojan puhumaan ja Nathanin pohtimaan suhdettaan kotiseutuun, kuolleeseen isäänsä, veljiinsä, lähikaupungin ihmisiin ja erääseen anteeksiantamattomaan tekoon, joka on eristäytymisen syy. Onko mies valmis antamaan anteeksi itselleen ja lähestymään ihmisiä, onko seutu valmis ottamaan hänet taas vastaan?

Kadonnut mies käynnistyy tahmeasti, mutta Harper luo mielenkiintoisen tunnelman kuumuuden, punaisen hiekan ja pitkien välimatkojen avulla. Australian sisämaalle tyypilliset piirteet, olosuhteet ja elämisen edellytykset tulevat voimakkaasti esille. Ne vaikuttavat väistämättä elintasoon, perheiden välisiin suhteisiin ja kuolemantapauksiin. Kiinnostavia ja lopputuloksen kannalta merkittäviä yksityiskohtia romaaniin mahtuu lukuisia, kuten Cameronin taideteos, lasten harrastukset, Xanderin tarkkasilmäisyys tai vaikkapa reppureissaajien asema tilalla. 

Vähitellen tunnelma tiivistyy ja Nathanin sinnikäs penkominen tuottaa tulosta. Lopputulos on tietysti yllättävä ja rohkea, mutta kun salaisuuden paljastuvat, ne vahvistavat eloon jääneiden välisiä siteitä ja palauttavat turvallisuuden tunteen. Edellisten dekkareiden perusteella kuvittelin, että Aaron Falk -sarja saisi tässä teoksessa jatkoa, mutta niin ei ollutkaan. Kadonneessa miehessä ei ole linkkiä aikaisempiin teoksiin, eikä se ilman poliisityötä edes ole varsinainen dekkari. Hyvin rakennettu romaani jännittävillä asetelmilla kuitenkin!

Lisää seuraavissa blogeissa: Kirjarikas elämäni, Kirjarouvan elämää ja Mummo matkalla.

4.10.2021

Arttu Tuominen: Vaiettu

Arttu Tuominen 2021. WSOY. 401 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Poriin sijoittuva Delta-sarja on edennyt kolmanteen osaan ja Tuominen onkin kirjoittanut varsin reippaaseen tahtiin. Kahden vuoden takainen aloittaja, Verivelka, voitti vuoden Johtolanka-palkinnon. Se esittelee sarjan päähenkilöt ja pureutuu etenkin komisario Jari Paloviidan menneisyyteen ja murheisiin. Viimevuotinen Hyvitys paljasti puolestaan pedantin Henrik Oksmanin salatun puolen ja vaikeat kotiolot. Odotin kovasti, että tämä kolmas osa antaisi pääosan rikoskonstaapeli Linda Toivoselle, mutta varsin ohueksi jää edelleen Lindan rooli.

Jo 97-vuotias Albert Kangasharju joutuu yöllisen hyökkäyksen kohteeksi, eivätkä sinnikkäät rikolliset anna periksi, vaan yrittävät uutta iskua vanhuksen toipuessa sairaalassa. Väliin ehtii kuitenkin Jari Paloviita, joka kollegoineen aloittaa monimutkaisen rikostutkinnan. Kangasharju ei nimittäin jää ainoaksi vanhukseksi, joka kohtaa väkivaltaa. Kangasharjun lailla toisessa maailmansodassa sotinut Klaus Halminen hirtetään ja poliisin katseet suuntautuvat kohti Israelia.

Hänen sydämensä takoi edelleen kovaa, ja hänen oli tunnustettava itselleen, että oli ollut hetken peloissaan. Hän ei tiennyt, oliko pelännyt vanhuksen kuolevan silmiensä edessä vai sitä pohjatonta kauhua, joka oli täyttänyt koko huoneen. Hän yritti analysoida keskustelua, muttei saanut koottua siitä mitään järjellistä ketjua, paitsi sen, että jollain tavalla vanhus oli osannut odottaa iskua. 

Lukija saa tietää Kangasharjun menneisyydesta poliisia nopeammin, sillä kerronta vaihtelee nykyajan ja vuoden 1941 tapahtumien välillä. Nuori Albert lähtee SS-joukkoihin Saksaan ja päätyy tehtäviin, jotka eivät alunperin olleet hänellä - tuskin kellään - mielessä. Komennuksen jälkeen Albert yrittää unohtaa kammottavat taistelut, lukuisat kaatuneet ja armottomasti teloitetut ihmiset. Hän on mukana jälleenrakentamisessa, perustaa perheen ja menestyy liike-elämässä, hyväntekeväisyyttä unohtamatta. Jättävätkö aaveet häntä kuitenkaan rauhaan?

Ensialkuun olin hieman pettynyt Tuomisen valittua kirjan teemaksi suomalaiset SS-sotilaat ja Saksan sodan. Mietin, tuoko teos sotimiseen enää mitään uutta, eikä sen alkuun tuonutkaan. Nuorten miesten motiivit olla mukana taistelemassa Saksan puolella vaihtelevat, olosuhteet ovat ankarat, sotilaan rooli on rankka ja Albertin on unohdettavat nuori rakastettunsa Suomessa. Vähitellen panokset tietysti kovenevat, nuorten sotilaiden moraaliset valinnat monimutkaistuvat ja seurausten yhteys nykyaikaan on yllätteen oikeastikin vielä läsnä. 

Samaan aikaan Paloviita pohtii oman arkensa valintoja. Työ on vienyt jälleen kaiken ajan, ja mies huomaa olevansa oman perhe-elämänsä statisti, eikä pysty huolehtimaan omasta osuudestaan. Välit vaimoon ovat etäiset, mutta vaikka Jari itse olisi valmis panostamaan parisuhteeseen vielä kerran, onko hänen puolisonsa? Lisäksi töissä on ihminen, joka yllättäen sekoittaa miehen ajatukset. 

Tuominen on tehnyt perusteellista työtä sotiin liittyvien tabujen, taustalla toimivien tahojen ja erilaisten verkostojen selvittämiseksi. Herttainen Albert Kangasharju ei taida olla ihan sitä mitä kaikki uskovat, ja Paloviita kumppaneineen joutuu pohtimaan sodan ja ylipäätään ympäristön vaikutusta moraaliin. Edellisessä postauksessani kehuin, miten vähän Tuominen sortuu genrelle tyypillisiin stereotypioihin ja olen edelleen samaa mieltä, mutta tällä kertaa tekstiin mahtuu hieman liikaa liian usein toistettuja lausahduksia, jotka paikoin häiritsevät. Niin kerronta kuin itse tarinakin paranevat kuitenkin loppua kohti, ja vaikkei Vaiettu ole Delta-sarjan parhaimmistoa, odotan innolla mikä on seuraavan teoksen teema. Sarjasta on kuulemma tulossa kuusiosainen!

Kirjasta myös näissä blogeissa: Kirsin Book Club, Kirsin kirjanurkka ja Kirjaluotsi.