Patricia G. Bertényi: Viimeinen pistos

Patricia G. Bertényi 2026. Tammi. 333 s. Luin BookBeatista. Kuva kustantajan.

Olen aivan ihastunut näihin Bertényin sairaaladekkareihin! Kuvitteelliseen Aboan kaupunkiin sijoittuvien jännäreiden päähenkilönä on ikääntyvä Janka Vitéz, unkarilaistaustainen entinen patologi, joka siivoaa sairaalan käytäviä laitosapulaisena ja kuulen kaikenlaista. Siivoojaa ei kukaan huomaa, mistä on Jankalle kovasti hyötyä. Teossarjan kolmannessa osassa ollaan kuitenkin jo sen verran pidemmällä, että Jankan lahjat ja osaaminen ovat tiedossa ja hyvässä käytössä.

Tällä kertaa Jankan tilanne on huolestuttava. Hän kulkee syöpähoidoissa, olo on väsynyt eikä kotonakaan ole kaikki hyvin. Sytostaattihoidossa tapahtuu kuitenkin jotain, jossa tarvitaan hänen nopeita hoksottimiaan, joten nyt ei ole mahdollisuutta levätä. Vierustoveri kuolee yllättäen, Janka tekee nopeat päätelmät naisen viimeaikaisten reissujen perusteella ja saa syöpäosaston eristetyksi. Hoidoissa kulkee tuttu poliisi, josta Janka saa tukea ja tutkimusapua. Lasiseinän toiselle puolelle rientää apuun myös eläköitynyt lääkäri, arvostettu hahmo, joka saa pyörät pyörimään.

Teoksen alkupäässä on upea suljetun tilan tunnelma. Kaikki sytostaattihoitoihin tulleet ja heidän hoitajansa ovat epäiltyjä. Eristyksestä päästään lopulta pois, mutta loppuratkaisua varten Janka kutsuu potilaat ja hoitohenkilökunnan jälleen yhteen, ihan kuin Agatha Christien romaaneissa ikään. Sitä ennen täytyy selvittää jokaisen paikalla olleen suhde kuolleeseen naiseen, joka toimii vahvana taustavaikuttajana äärioikeistolaisessa puolueessa, ja jolla on yllättäen kytkös kaikkiin paikalla olleisiin.

Äärioikeistolaisten valtaannousu onkin tässä romaanissa näkyvä teema, ja hyvä niin, sillä Bertényi osaa sanoittaa monet oikeassakin maailmassa tapahtuneet vääryydet ja poliittiset päätökset todella hyvin. Hän ei hyssyttele vaan kritisoi oikeistolaista politiikkaa ja kansallishenkistä asioiden ajamista raikkaalla tavalla. Edellisistä kahdesta teoksesta tutut nuoret naiset, Dani ja Aydan, eivät ole tässä teoksessa fyysisesti läsnä. Sen sijaan Janka lähestyy aikuisten tyttäriensä kanssa näiden auttaessa äitiään tapauksen selvittämisessä. Syöpädiagnoosin aiheuttama pelko selittää myös karhumaisen puolison, Akosin, käyttäytymistä ja poissaoloa.

Osasto C1 -sarja yhdistää herkullisella tavalla sairaalamaailmaa, lääketiedettä, poliisitutkintaa, salapoliisityötä, feminismiä ja tällä kertaa yhteiskuntakritiikkiä. Sarja antaa äänen iäkkäämmällekin naiselle, maahanmuuttajalle, joka siivoaa sen sijaan että saisi tehdä töitä omalla alallaan. Kirjoitin kakkososan postauksessa, että kaikki teoksessa esiintyvät miehet ovat joko statisteja tai rikollisia - sinne päin taisi olla tässä sarjan kolmannessakin osassa. Varsinaiset toimijat ovat kaikki eri-ikäisiä, eritaustaisia naisia. Jos sarjan aikaisemmat teokset kiinnostavat, ykkösosan postaus löytyy täältä ja kakkososan täältä. Odotan jo kovasti neljättä osaa, johon Viimeisen pistoksen loppukohtaus antaa jo pienen sysäyksen.

Patricia G. Bertényi: Rikoksista pahin

Patricia G. Bertényi 2025. 379 s. Tammi. Luin BookBeatista. Kuva kustantajan.

Ihastuin viime kesänä Bertényin uuden jännärisarjan avausosaan Kaikki ovat sokeita, joten heti kun kakkososa tuli varattavaksi kirjastoon, laitoin sen jonoon. Lomareissulla viime viikolla latasin sen kuitenkin BookBeatille ja sain sen siten nopeammin. Voi miten hyvää luettavaa tämä sarja onkaan, ja monesta syystä!

Ensinnäkin sarjan päähenkilö Janka Vitéz on jo kuusikymppinen nainen, joka siivoaa Aboan sairaalaa. Hän ei kuitenkaan ole aina ollut siivooja, vaan tekee samaa mitä moni maahanmuuttaja, eli ei ainakaan työtä, johon on saanut kotimaassaan koulutukseen. Pidän siis siitä, että päähenkilöksi on päässyt eläkeikää lähestyvä lonkkavaivainen maahanmuuttajanainen, ja muutenkin, lähes kaikki kirjasarjan keskeiset hahmot ja toimijat ovat naisia. Miehet ovat joko statisteja tai rikollisia. 

Ensimmäisestä osasta mukana ovat edelleen teho-osaston hoitaja Dani sekä kansainvälisesti huikeaa uraa tahkoava laulaja Aydan. Poliisit ovat pysytelleet hiljaa siitä, mitä Aurajoen rannoilla tapahtuu, mutta Janka saa selville, että Aboan kaupunkia terrorisoi sarjamurhaaja. Janka on nimittäin aikaisemmalta koulutukseltaan oikeuslääketieteen tohtori, hänellä on uskomattoman hyvä muisti ja laitoshuoltajana hän pysyy kätevästi niin näkymättömissä, että harva tajuaa, miten paljon hän pystyykään keräämään tietoa teho-osaston tapahtumista.

Toki Jankalla on apua. Hänen tyttärensä asuu maanpaossa jossain lämpimässä maassa ja hakkeroi äidilleen tietoja poliisin tutkimuksista, uhreista ja epäillyistä. Toinen joka uskoo Jankan kykyihin ja auttaa mielellään, on itsekin entinen lääkäri, eläkeikäinen nainen, jonka vetämästä Silakat-ryhmästä tulee yllättäen Jankan itsetunnolle merkittävä tekijä. Onko hänen osaamisensa vihdoin huomattu myös Suomessa? 

Yksi teho-osastolle toimitetuista potilaista on Danin ystävä ja kollega Erika, jonka selviytyminen on vaakalaudalla. Dani tekee ankarasti töitä ystävänsä hengen pelastamiseksi, mutta onko murhayrityksen epäilty sama joka on surmannut muitakin naisia, vai onko Erikan pahoinpitelijä sittenkin ihan lähellä? Samalla Dani pohtii suhdettaan Aydaniin: onko sellaista lainkaan, onko hän taas pakenemassa? Jankan ihmeelliset taidot yhdistää ihmisiä auttavat tässäkin tapauksessa ja nuoret saavat uuden mahdollisuuden. Toki Janka voisi hyödyntää taitojaan myös kotona, sillä hän on kovasti etääntynyt miehestään eikä tiedä, miksei saa kerrottua tälle, mitä on tekeillä.

Osasto C1 -sarja yhdistää ihanalla tavalla sairaalamaailmaa, dekkaria, lääketiedettä, feminismiä, ihmissuhteita ja hahmoja, joiden ääni ansaitsee tulla kuulluksi. Kirjailija on itsekin maahan muuttanut ja tehnyt työkseen vaikka mitä, muun muassa sairaanhoitajana ja valokuvaajana. Pidän myös siitä, että Turusta on tehty osin fiktiivinen Aboa, jonka historia on hieman erilainen kuin Turun ja siitä on siksi kasvanut kukoistava kaupunki Itämeren solmukohdassa. En sanoisi että Bertényin sarja olisi cozy crimea - siihen rikokset ja niiden kuvaukset ovat liian raakoja - mutta jotain todella mukavaa, rentouttavaa ja voimaannuttavaakin näissä teoksissa on. 

Peter Høeg: Sinun silmiesi kautta

Peter Høeg 2018. Tanskankielinen alkuteos Gennem dine øjne. Suomentanut Sanna Manninen. Tammi 2019. Pokkarissa 350 s. Kuva kustantajan. Ostin omaksi.

Olipas erikoinen romaani! Olen pitänyt kovasti Høegin teoksista, kuten Nainen ja apina tai Susanin vaikutus. Tämä romaani on kuitenkin selvästi eniten scifiä noihin kahteen muuhun verrattuna, vaikka tiettyä omituisuutta Høegin romaaneissa tuntuu olevan usein. Nyt tuntuu siltä, että kirjasta kertominen on vähän vaikeaa, sillä siinä oli elementtejä joita en ihan ymmärtänyt.

Henkilöhahmo, jonka nimi sattuu olemaan sama kuin kirjailijan, tapaa Lisan, neuropsykologin, sillä Peterillä on huoli ystävästään Simonista, joka on taas kerran yrittänyt itsemurhaa. Lisa ei heti muista sitä, mutta Peter, hän ja Simon olivat läheisiä ystäviä kolmekymmentä vuotta sitten, 7-vuotiaina. He kävivät samaa päiväkotia, jossa he ystävystyivät ja jossa he löysivät keinon auttaa toisiaan eräänlaisten unien kautta.

Lisa perehdyttää Peterin neuropsykologiseen menetelmään, jossa tutkija pääsee mukaan potilaansa tunteisiin ja ajatuksiin: Olemme kehittäneet neuropsykologiaa ratkaisevan askeleen eteenpäin. Sellaiseen vaiheeseen, missä ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa on mahdollista aloittaa aito tieteellinen keskustelu siitä, mitä tietoisuus on. Lisan ja Peterin kokeissa potilaiden kanssa he pääsevät käsiksi niin Simonin kuin monien muidenkin ihmisten tietoisuuteen, mutta myös tilaan, jota he veikkaavat ihmiskunnan yhteiseksi tietoisuudeksi.

Vähitellen Peterin kertoessa muistoja ja yksityiskohtia lapsuudesta Lisa alkaa muistaa. Hänen, niin kuin monen muunkin, muistoja blokkaa trauma, jonka hän koki noin 7-vuotiaana. Siksi hän ei ole pitkään aikaan muistanut elämäänsä ennen sitä. Lasten leikeissä, havainnoissa, muistoissa ja yhteisessä tietoisuudessa on jotain ihmeellisen taikavoimaista ja maijapoppasmaista. Sellaista kykyä joka tuntuu luontevalta nimenomaan pienille lapsille, jotain mitä aikuisen on vaikea ymmärtää. 

Lisan työssä yritetään auttaa mieleltään järkkyneitä potilaita, jotka ovat jonkin trauman vuoksi alkaneet kertoa itsestään tarinaa, jonka vangiksi he ovat jääneet. Sama on uhkana myös Simonilla, jonka unet ovat olleet niin voimakkaita, että hän on jäänyt niiden lumoon eikä halua enää jatkaa elämää. Simon ja tämän pikkusisko Maria menettivät äitinsä hyvin pieninä ja vain unessa äiti on mahdollista nähdä. Monien muiden potilaiden traumat liittyvät seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja väkivaltaan ja niitä on niin paljon, että ihmettelen, miten Peter ja Lisa selviävät itse niistä koettuaan ne potilaiden silmien ja tunteiden kautta.

Hyvin erityislaatuinen lukukokemus ja vaikuttava romaani, joka piti hyvin otteessaan, vaikka välillä jouduin hidastelemaan ymmärtääkseni kaiken. Romaanissa on neuropsylogian ja traumaattisten kokemusten lisäksi runsaasti lämpöä, turvallisuutta huokuvia hahmoja ja yhdessäoloa, luottamusta ja toivoa. 

Maylis de Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät

Maylis de Kerangal 2016. Ranskankielinen alkuteos Réparer le vivants. Suomentaneet Ville Keynäs ja Anu Partanen. Siltala. 255 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Ihanaa, että olen vihdoin lukenut tämän teoksen! Se on ollut to-be-read-listallani jo vuosia, ja muistan miten kovasti sitä kehuttiin kirjablogeissa aikoinaan. De Kerangalilta on suomennettu tämän lisäksi (Siltalan sivujen mukaan) vain yksi romaani, Maailma käden ulottuvilla (2019). Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät on kuitenkin hänen yhdeksäs romaaninsa ja se on voittanut Ranskassa peräti kymmenen kirjallisuuspalkintoa!

Romaani on jännittävä sekoitus surutarinaa ja lääketiedettä. Teini-ikäinen surffari Simon Limbres joutuu koomaan, kun auto suistuu kotimatkalla onnettomuuteen. Toivoa heräämisestä ei enää ole ja niinpä hänen vanhemmilleen esitetään kysymys, voisiko Simonista tulla elintenluovuttaja. Murheen murtamat vanhemmat antavat siihen luvan, ja niin alkaa prosessi, jonka päätteeksi Simonin terve sydän kiitää Le Havresta Pariisiin pelastaakseen keski-ikäisen Claire Méjeanin.

Hän kiertelee huoneessa. Jos se on lahja, se on kuitenkin aika erikoinen lahja, hän ajattelee. Tässä leikkauksessa ei ole lahjoittajaa, kukaan ei ole aikonut antaa yhtään mitään, eikä edes vastaanottajaa, koska hänellä ei ole mahdollisuutta kieltäytyä elimestä, hänen on otettava se jos haluaa elää, niin että mitä tämä sitten on? Vielä käyttökelpoisen elimen kierrättämistä, elimen joka voisi toimia hänellä pumppuna.

Surusta ja sydänsiirrosta kertova tarina etenee tunti tunnilta yhden vuorokauden ajan. Näkökulma vaihtelee ja esittelee päähenkilöt vuorotellen. Ensin on Simonin hetki aalloilla ennen onnettomuutta, sitten sairaalassa hänestä huolehtivan lääkärin. Kun pojan pelastuminen alkaa näyttää mahdottomalta, kuvaan astuu elinsiirrosta vastaava ammattilainen. Hän välittää tiedon Simonin elimistä eteenpäin, ja niin alkavat tarkkaan etenevät ja huolellisesti suunnitellut prosessit useissa eri sairaaloissa. Simonin sydäntä odottava Claire on odottanut jo pitkään ja on valmis leikkaukseen.

Murheessa palataan välillä Simonin äitiin tai isään, ja jotenkin olin tyytyväinen ettei pikkusiskon tai tyttöystävän suru saa yhtä paljon tilaa. Jotenkin pelkäsin sitä hetkeä, jolloin minun olisi pitänyt lukea heidän surustaan, mutta sitä ei siis tullut. Vanhempien järkytys ja suru tuovat romaanin tunnelatauksen, mutta sydänsiirron lääketieteellinen ja tekninen puoli tasapainottavat sitä. Olin itse asiassa yllättynyt siitä, miten valtava suru onnistuikin pysymään hieman etäällä, ihan kuin se olisi ollut yksi tutkimuksen kohteista lääketieteellisten seikkojen ohella. Yksityiskohtia oli loppuvaiheessa ehkä jopa hitusen liikaakin, mutta pidin kovasti siitä, miten näkökulma vaihtelee ja tekee tarinasta melkeinpä trillerimäisen. Toisistaan hyvinkin poikkeavat näkökulmat ottavat lisäksi toisensa koskettavalla huomioon.

Mukana on myös herkullisia sivuseikkoja, kuten yläluokkaisen perheen lääkäriperinne, Simonin isän kulttuuri, sydänkirurgin suhde omaan vartaloonsa tai Clairen suhde poikiinsa. De Kerangal kirjoittaa hyvin pitkiä virkkeitä, mikä vaati alkuun totuttelua, mutta tyyli toimii hyvin. Se antaa tekstille paikoitellen kiireen tuntua, jota vuorokaudessa toki onkin, mutta toisaalta tekstiin mahtuu runsaasti muistoja, takaumia, historiaa ja yksityiskohtia ihmisten välisistä suhteista tai heidän kunnianhimoistaan. En ihmettele lainkaan kirjan saamaa suosiota ja sen keräämiä palkintoja. Suomentajat ovat tehneet hienoa työtä niin yksityiskohtien, termien kuin tekstin rakenteenkin kanssa. Ehdottomasti mieleenpainuva ja vaikuttava romaani!