Maria Adolfsson: Vaikene kuin muuri

Maria Adolfsson 2024. Ruotsinkielinen alkuteos Tiga som muren. Suomentanut Terhi Vartia. Tammi 2025. 356 s. Luin BookBeatista. Kuva kustantajan.

Tämä ei tainnut olla ensimmäinen kerta kun luin Doggerland-sarjaa lomalla ja lomamatkalla. Matkoilla pidän kovasti sekä e-kirjojen lukemisesta että dekkarien lukemisesta. Viikon mittaisella matkalla ahmin tällä kertaa peräti 3 ja puoli kirjaa. Seuraavissa postauksissa lisää niistä.

Ihan uskomatonta, että Vaikene kuin muuri on jo sarjan seitsemäs osa! Juurihan sarja alkoi! Olen alusta asti pitänyt ennen kaikkea Doggerlandin fiktiivisestä maailmasta: ruotsalainen kirjailija on nimittäin keksinyt kokonaisen saarivaltion Pohjanmerelle doggerin kielineen ja kansoineen. Saaren väestö on omaksunut niin skandinaavisia, britti- kuin esimerkiksi hollantilaisiakin perinteitä ja piirteitä. Tekstiä piristävät doggerilaiset paikannimet ja asenteet ympäröiviä maita kohtaan - niihin viitataan etenkin tässä kirjassa.

Sankarimme, komisario Karen Eiken Friis on lähtenyt miehensä Leon ja pienen tyttärensä kanssa tädilleen Nooröhön viettämään juhannusta, tai mittumaaria, kuten suomentaja on sen kääntänyt. Vierailusta sukulaisten luona saavat kuitenkin nauttia pääasiassa mies ja lapsi, sillä esimiehen tehtäviä kesän hoitava kollega soittaa Karenille pian, ja käskee tämän selvittää kadonneen miehen tapausta Noorössä. Karen ei ole innoissaan loman keskeytyksestä, mutta on toisaalta utelias ja valmis tonkimaan, mitä erakoituneen miehen elämässä on tapahtunut.

Samaan aikaan Karenin toimittajasisko Helena pelkää kuollakseen, sillä joku uhkaa hänen henkeään. Onko Helena päässyt liian pitkälle tutkimuksissaan, joissa siskokset yrittävät saada poliisijohdon korkeimmalla pallilla istuvan miehen nalkkiin? 

Nooröläisen miehen katoamistapaus selvitetään tietysti ensin. Karen joutuu turvautumaan moottoripyöräjengiin kuuluvan serkkunsa tuttavapiiriin selvitäkseen hengissä nooröläisen poliisin uhkailuista ja vaarallisesta tilanteesta jyrkänteen reunalla. Kylässä on useampi mies, joiden mielestä Karen on arvannut ja päätellyt ihan liikaa, eivätkä salaisuudet saa paljastua. Tämä tapaus ei kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen, mitä Karen ja Helena kohtaavat salaisella reissullaan Tukholmassa. Salapoliisityö kannattaa, ja vaikka molempien ja ehkä perheenjäsentenkin henki on vaarassa, lehtiotsikot ja uutiset ovat sen arvoisia.

Doggerland-sarja on ollut alusta asti tasalaatuista, siihen on aina helppo palata ja uusin teos on kiva ottaa vastaan. Lisää siis odotellen!

Maria Adolfsson: Syöksyvirtaus

Maria Adolfsson 2022. Ruotsinkielinen alkuteos Fallvind. Suomentanut Terhi Vartia. Tammi 2022. Pokkarissa 374 s. Oma ostos. Kuva kustantajan.

Olen ihan vaivihkaa koukuttunut Maria Adolfssonin Doggerland-sarjaan. Jouluruokaostoksilla osui silmään tämä pokkari ja tiesin heti, että se on juuri sitä mitä tarvitsin sillä hetkellä. Tarina lähti vähän kankeasti liikkeelle - tai sitten en joulukiireiltäni ehtinyt keskittyä kunnolla - mutta viimeistään vieraiden lähdettyä olin sen imussa. Tämä Doggerland-sarjan viides osa jättää erään Karen Eiken Hornbyn kollegan tulevaisuuden niin herkullisesti avoimeksi, että kuudes osa on varmasti jo tuloillaan.

Karen itse päätyy kahdeksan kuukauden vanhempainvapaan jälkeen hieman etuajassa töihin, sillä hänen apuaan kaivataan epämääräisissä oloissa menehtyneen nuorukaisen kuoleman tutkintaan. Vain vähän aikaisemmin on löytynyt kuolleena samanikäinen nuori nainen, jonka tutkinnassa Karenin kollegat painivat. Vähitellen tutkimukset yhdistyvät, sillä nuorten menneisyydestä löytyy yhteinen tekijä, ja poliiseilla herää pelko kuolemantapausten lisääntymisestä.

Kuten dekkarisarjoissa usein käy, itse poliisitutkinta ja rikokset jäävät jännittävistä asetelmista huolimatta päähenkilöiden elämänvaiheiden jalkoihin. Päähenkilöihin kiintynyt lukija haluaa tietää lisää, millaista Karenin ja tämän puolison Leon uusi elämä vauvan kanssa on, onhan Karen jo viisikymmentävuotias eikä suhde ole vielä kovin pitkäikäinen. Kapuloita rattaisiin heittävät korona ja eräs tulipalo, joiden vuoksi Karen luopuu kotitalostaan ja suuntaa ystävineen uuden projektin kimppuun. Veikkaan, että tapaamme ystäväporukan jatkossa tältä uudelta alueelta.

Karenin ohella tässä teoksessa saa tilaa hänen kollegansa Astrid Nielsen, josta en paljon muista aikaisemmista teoksista. Muut kollegat tai ystävät ovat olleet aiemmin enemmän esillä; nyt he toimivat turvallisina taustajoukkoina. Astridilla on vaikea elämänvaihe, jonka seurauksia hän yrittää piilotella työpaikalla. Nainen tarvitsisi tukea ja ystävää, mutta torjuu kaiken huonoin seurauksin. Astridin tulevaisuuteen liittyykin se koukku, jonka Adolfsson tällä kertaa asettelee tarinaansa. Jatkaako taitava rikostutkija Karenin kollegana?

Doggerland on kuvitteellinen saarivaltio Pohjanmeressä. Sen asukkaissa, kielessä, nimissä ja kulttuurissa on ihanasti sekaisin brittiläisiä, hollantilaisia ja skandinaavisia elementtejä. Kerrassaan hauska idea rakentaa täysin uusi miljöö vanhoista aineksista. Merellinen ympäristö antaa oman leimansa sarjan osiin ja myös tähän, jossa kamppaillaan asuntolaivalla, selvitään rajumyrskystä ja harrastetaan purjehdusta, kauniin karuista maisemista puhumattakaan. Doggerlandin rannikolla olisi kiva kävellä!

Maria Adolfsson: Juokse tai kuole

Maria Adolfsson 2021. Ruotsinkielinen alkuteos Spring eller dö. Suomentanut Terhi Vartia. Tammi 2021. Pokkarissa 411 s. Ostin Turun kirjamessuilta. Kuva kustantajan.

Adolfssonin Doggerland-sarjan neljännessä osassa päähenkilön Karen Eiken Hornbyn elämä jatkuu siitä, mihin se on edellisessä osassa jäänyt. Teokset toimivat kuitenkin ihan hyvin myös itsenäisinä dekkareina, joten ensikertalaisen ei ole mikään pakko aloittaa ihan alusta. Sitä paitsi minusta tuntuu, että Adolfsson parantaa kirja kirjalta.

Doggerland on miljöönä aivan ihastuttava keksintö. Kuvitteelinen saarivaltio sijaitsee Pohjanmerellä Britannian, Manner-Euroopan ja Skandinavian välissä. Sen doggerin kielessä, kuten myös ihmisten ja paikannimissä on vaikutteita monelta suunnalta. Saarelaisilla on kontakteja meren takaisiin maihin ja kulttuurissa yhdistyvät skandinaaviset meren antimet, brittipubit ja monet muut kekseliäät yksityiskohdat.

Doggerlandin ensimmäinen Pride-kulkue on juuri alkamaisillaan ja ihmisiä on kertynyt satama-alueelle juhlimaan, kun joku alkaa ampumaan kohti väkijoukkoa. Hätääntyneiden ihmisten joukossa on myös Karen, joka pääsee aitiopaikalta todistamaan kauhua ja paniikkia. Tapahtuma siirtää samalla hänen alkavaa äitiyslomaansa. Lapsen syntymään on enää kolmisen viikkoa ja Karenilla olisi mahdollisuus jäädä töistä pois, mutta hän kokee velvollisuudekseen jäädä tutkimaan tapausta. Tekijä ampuu myös itsensä, mutta väkivallanteon syyt ja ampujan taustat on selvitettävä.

Keski-ikäisen miehen lähimenneisyydestä löytyy alkoholismia, masennusta, työpaikan menetys ja väljähtänyt avioliitto. Mies on aikoinaan solminut avioliiton ylempiluokkaisen naisen kanssa eikä vauras perhe ole koskaan hyväksynyt liittoa. Ovatko olosuhteet kuitenkaan riittävä selitys miehen traagiselle teolle vai löytyykö menneisyydesta enemmän? Esimiehet olisivat valmiita lopettamaan tutkimukset, mutta Karenin vaisto sanoo, että yksin jäänyt vaimo saattaisi vielä muistaa jotain.

Vauhdikkaasti etenevien ja lopuksi varsin jännittävien tutkimusten ja takaa-ajojen lisäksi teoksessa käydään läpi Karenin henkilökohtaista elämää lähes viisikymmenvuotiaana synnyttäjänä. Raskauden loppuvaiheet väsyttävät ja lähipiiri on huolissaan. Karenin tuoreen puolison äiti on saattohoidossa ja Karenin talossa tehdään remonttia. Kymmenen vuoden takaisen traumaattisen onnettomuuden käsitteleminenkin on vielä kesken, kun yksi tappajan ampumista luodeista osuu rakkaaseen ihmiseen. Karen huolehtii myös eronneesta ystävästään, jonka väkivaltaisen puolison uhkailuun hän on itse syyllistynyt. Ympärillä on kuitenkin viljalti tukea ja hänen perheekseen on muotoutunut mielenkiintoinen sakki ihmisiä, joten kaiken paineen keskellä päähenkilömme tietysti selviää. Yllättävä parisuhdekin sieltä löytyy.

Kirjasta myös blogissa Kirjarouvan elämää. Pohjoisessa lukuhaasteessa tämä sopii hyvin kohtaan 10: Kirjan nimi on käsky- tai kehotusmuodossa.

Maria Adolfsson: Meren ja pirun välissä

Maria Adolfsson 2020. Ruotsinkielinen alkuteos Mellan djävulen och havet. Tammi 2020. Suomentanut Terhi Vartia. 426 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Doggerland on pieni saarivaltio Pohjanmeressä, Skandinavian ja Britannian välissä. Sen kielessä, ihmisissä ja kulttuurissa on vaikutteita monelta suunnalta. Fiktiivinen, mutta hyvin toden- ja jopa tutun tuntuinen miljöö onkin yksi Maria Adolfssonin dekkareiden hienouksista. Luin Doggerland-sarjan avausosan viime kesänä, eikä näköjään haittaa, että hyppäsin hetken mielijohteesta suoraan tarjolla olevaan kolmososaan. Teokset ovat ihan tarpeeksi itsenäisiä. 

Vanhempi rikoskonstaapeli Karen Eiken Hornby on tuntenut viime aikoina itsensä huonovointiseksi. Olotilaa ei helpota se, että hänen luonaan viihtyvä Leo on haltioitunut nuoruudenrakkaansa paluusta Doggerlandiin. Vieras on comebackia suunnitteleva kansainvälinen tähti, joka levyttää Leon ja Karenin ystävien pienessä levy-yhtiössä. Kaunis Luna kuitenkin katoaa yllättäen, mutta kun Doggerlandin pääkaupunkia varjostaa vakava raiskausten sarja, jää Lunan tapaus tutkimatta huolellisesti.

Itsepäinen Karen pääsee kollegansa kanssa pahoinpitelyiden jäljille, mutta he saavat vakuuttaa päälliköitä pitkään, että tutkintalinja kannattaa. Kun Lunan katoamistapaus ja kaupungin raiskaukset alkavat ratketa samaan aikaan, on Karenin jaksaminen koetuksella. Huonovointisuus, kevään yllättävät helteet, poliisijohdon painostus ja kritiikki, sekä sisällä vellova vanha suru tekevät tutkinnasta raskasta. Karenin kotona vellovat myös tunteet, kun teini-ikäinen Sigrid on alkanut seurustella, Karen pelkää Leon menettämistä eikä hän olisi millään valmis kohtaamaan sitä, mikä häntä väsyttää.

Adolfssonin teoksissa on mukava tasapaino inhimillisten tunteiden, realististen hahmojen, poliisityön ja rikosten välillä. Meren ja pirun välissä ei ole cozy crimea, mutta ei se myöskään retostele takaa-ajoilla taikka liialla väkivallalla. Hahmot ovat arkisen oloisia ihmisiä eivätkä supersankareita. Heillä on tietysti lajityypilliset painolastinsa, mutta heidän väliset suhteensa ovat rohkeita ja luontevia. Tämä sarjan kolmas osa oli parempi kuin ykkönen (Harha-askel), tarina veti hyvin eteenpäin eikä ollut puiseva, kuten olen kuvaillut ykkösosan juonta. Ykkösessä ihmettelin alkuun kalseaa tunnelmaa, mutta se lämpeni sopivasti kirjan edetessä. Tämä teos oli siinäkin mielessä tasapainoisempi.

Saarivaltion merelliset olosuhteet tuovat oman lisänsä tunnelmaan, ja kuten jo alussa mainitsin, doggerinkieliset paikannimet ja yksittäiset sanat tekstin seassa ovat hurmaava piirre kieliä rakastavalle lukijalle. Kirjan ovat lukeneet myös Kirsin kirjanurkka ja Kirjarouvan elämää. Helmetin lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 14: Kirja on osa kirjasarjaa. Seinäjoen kirjaston hahmohaasteessa sijoitan tämän kohtaan 22: uskonnollinen. Goodreadsin haasteessa tämä sopii kohtaan 25: A book set on an island. Kirja sopii myös hyvin Vahvat naiset -lukuhaasteeseen joka pyörii Instagramissa 31.5. saakka.