A. J. Finn: Nainen ikkunassa

A. J. Finn 2018. Englanninkielinen alkuteos The Woman in the Window. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. Otavan Seven-pokkarissa 461 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Goodreadsin Around the Year in 52 Books -haasteen kohdassa 22 valitaan kirja aikaisempien haastevuosien parhaimmiksi äänestetyistä kirjoista. Sieltä löysin tämän parin vuoden takaisen bestsellerin, josta on ilmestynyt tähtiä vilisevä elokuva jo tänä vuonna. 

Anna asuu yksin suuressa asunnossaan New Yorkissa ja viettää päivät kuvaamalla naapureidensa liikkeitä. Anna sairastaa vakavalaatuista agorafobiaa eikä pysty poistumaan kotoaan saamatta ankaraa paniikkikohtausta. Vastapäiseen taloon muuttaa uusi perhe ja alkuun Anna viehättyy idyllisen oloisesta kolmikosta, tapaa perheen äidin ja tuntee ystävystyvänsä tämän kanssa. Pian hän saa kuitenkin vihjeitä siitä, ettei perheen teini-ikäisellä pojalla ole kaikki hyvin. 

Vaikka Anna keskustelee miehensä ja tyttärensä kanssa päivittäin, yksinäisyys ja lähimenneisyyden traumat saavat hänet väärinkäyttämään lääkkeitä ja juomaan liikaa punaviiniä. Johtuvatko näyt hänen sumuisesta, ylivirittyneestä mielestään, mutta eräänä iltana hän näkee, kun naapurin Jane puukotetaan. Poliisin on vaikea uskoa harhaista, humalaista naista, mutta Anna ei anna periksi. Hän seuraa naapureiden liikkeitä, saa kontaktin teinipoikaan ja uskaltautuu jopa ulos selvittääkseen, mitä on tapahtunut.

Nainen ikkunassa on taitavasti kirjoitettu psykologinen jännäri, joka lainaa niin tunnelmaa kuin muitakin elementtejä mustavalkoisista jännityselokuvista. Anna on koulutukseltaan lastenpsykologi ja pystyy kotoaan käsin auttamaan muita agorafobisia keskustelemalla heidän kanssaan nettipalstalla, mutta ei pysty itse vastustamaan alkoholin ja lääkkeiden turruttavaa humalaa. Humalassa hän ottaa riskejä niin alakerrassa asuvan vuokralaisensa kuin teinipojankin kanssa.

Maailmalla menestynyt jännäri piti hyvin otteessaan, enkä huomannut sen sortuvan liian ennalta-arvattaviin hahmoihin taikka käänteisiin, vaan yllätyksiä tuli vastaan juuri sopivassa määrin. Uskottaviahan tällaisten menestysresepteihin perustuvien jännäreiden ei tarvitse olla, ja niinpä jätin muutaman epäuskottavan yksityiskohdan olla ja nautin koukuttumisesta. Saatanpa jopa katsoa sen elokuvan, ja kun kirjaa lukiessani tiesin sellaisen olevan tulossa, osasin hyvin kuvitella Annan talon ja tapahtumat elokuvassa. 

Lisää arvioita blogeissa Kirsin Book Club, Kirja vieköön! ja Kirjojen kuisketta.

Naistenviikko: Brooklyn - elokuva ja kirja

Nostan esille viime vuoden huhtikuussa postaamani teoksen, ihanan Colm Tóibínin Brooklynin, sillä kävimme eilen katsomassa kirjasta tehdyn elokuvan Tampereen elokuvakeskus Niagarassa. Sekin sopii hyvin naistenviikon teemaan. Päähenkilö, nuori Eilis, lähtee paremman elämän toivossa kotoaan Irlannista kohti Brooklynia, kuten niin moni muukin nuori aikuinen 1950-luvulla ja ennen sitä.

Totesimme molemmat, että John Crowleyn ohjaama elokuvaversio oli hyvin toteutettu. Tietenkään elokuvaan ei mahdu niin paljon kuin kirjaan ja esimerkiksi kirjan alkua, Eilisin perheen elämää Irlannissa, oli mahtunut mukaan hyvin niukasti. Silti muuton syy tuli hyvin esille.

Elokuva tuntui surullisemmalta kuin kirja. Koin elokuvateatterissa Eilisin koti-ikävän ja myöhemmin hänen surunsa siskon menettämisestä voimakkaammin kuin lukiessani kirjaa. Tosin kirjapostaukseen olen kirjoittanut: Eilisin mukana tunteet ovat pinnalla läpi teoksen eikä kirjaa ole helppo laskea käsistään. Muutenkin elokuvassa olivat esillä tarinalle keskeiset seikat, kuten nuoren naisen epävarmuus uudessa maailmassa, naisten väliset suhteet asuntolassa ja ahkeruuden merkitys.

Maahanmuuton syyt ja seuraukset, nuoren naisen asema yhteiskunnassa - kaikki olennainen oli mukana. Ja älkäämme unohtako seurustelua! Kirjassa ei ihan kaikki mennyt niin siloisesti kuin elokuvassa, eikä loppu ollut ihan niin onnellinen, mutta kokonaisuus ratkaisee. Ja ihana Saoirse Ronan oli juuri sellainen Eilis Lacey kuin piti ollakin!

Joanne Harris: Pieni suklaapuoti

Joanne Harris. 1999. Pieni suklaapuoti. Englanninkielinen alkuteos Chocolat. Suomentaja Arja Gothoni. Otavan Seven-pokkarit 2001. 412 sivua.

Tummaa suklaata, maitosuklaata, valkosuklaata. Suklaakuorrutetta, konvehteja, sokeroituja manteleita, suklaapullaa, florentineja. Kaakaota, kermavaahtoa, kanelia. Suklaakakkua, suklaamunia, suklaapupuja.

Valitsin naistenviikon toiseksi kirjaksi Joanne Harrisin Pienen suklaapuodin, joka on odottanut hyllyssäni jo toistakymmentä vuotta. Kirjasta tehtiin aikoinaan elokuva, ja sellaisena se varmaan on tullut tunnetummaksi. Myös pokkariversion kansikuva on elokuvasta. En enää muista, miksi kirja jäi muinoin kesken. Nyt odotin jotain superkevyttä ja helppoa - tai itse asiassa en hirveästi odottanut mitään. Siksipä kirja yllättikin positiivisesti.

Vianne Rocher muuttaa jälleen kerran tyttärensä kanssa. Tällä kertaa pieneen ranskalaiskylään, jossa juhlitaan laskiaista. Tulokkaat perustavat kylän keskusaukiolle kirkkoa vastapäätä suklaapuodin. Heidät otetaan hieman nihkeästi vastaan, mutta ystävällisellä ja luonnollisella Viannella on taito hurmata ja pian suklaapuodista muotoutuu monen kyläläisen kantakahvila. Lämpimät suklaajuomat ja -leivonnaiset saavat heidät avautumaan Viannelle, joka ei kyseenalaistamatta niele kylän vanhoja perinteitä.

Kirkolla ja messuilla on tärkeä rooli kylän arjessa ja pappi on keskeinen hahmo. Pappi näkee suklaapuodissa vastustajan, kun Vianne sattuu ajoittamaan puodin avajaiset juuri paastonajan ensimmäiselle sunnuntaille. Eihän paaston aikana sovi herkutella. Viannen eloisuus ja värikkyys, suoranainen taikuus ja kulkurimaisuus herättävät papissa muutenkin levottomuutta. Pian hän alkaa nähdä kyläläisten keskellä kuilua, jonka tämä noita herkkuineen on aiheuttanut.

Pieni suklaapuoti on herkullinen pikku romaani ennakkoluuloista ja tapojen kyseenalaistamisesta. Vaikka teos on periaatteessa kivan kevyt, sen teemassa on jotain hienoa ja aina ajankohtaista. Välillä tekee hyvää ravistella nuutuneita käsityksiä ihmisistä ja instituutioista! Tarinassa on ihanan suklaantuoksun lisäksi hurmaavia hahmoja, pyyteetöntä auttamista ja lämpimiä ihmissuhteita. Kirja on nopealukuinen, mutta pystyi kepeydestään huolimatta rikkomaan ennakkoluuloni. Sen tuoksut, värit ja elämäniloisuus hemmottelevat aisteja ja saavat hyvälle tuulelle.

"Matkustamisessa on se hyvä puoli että vähän ajan kuluttua alkaa käsittää, että menetpä minne tahansa, useimmat ihmiset ovat loppujen lopuksi varsin samankaltaisia."

Suklaapuodista on kirjoitettu useissa blogeissa, mm. Todella vaiheessa ja Kirjaneidon tornihuone. Osallistun naistenviikon lisäksi tällä kirjalla HelMetin lukuhaasteeseen ja kuittaan kohdat 2 (kirjasta on tehty elokuva), 29 (kirjassa on taikuutta) ja 38 (jäänyt joskus kesken).