Odotin innolla tätä romaania, sillä pidin kovasti McConaghyn esikoisteoksesta Viimeinen muuttolintu, jonka luin noin vuosi sitten. Tässä uudessa romaanissa kirjailija jatkaa samankaltaisella teemalla eli luontokadolla. Australialaisen kirjailijan tarina sijoittuu Skotlantiin, jonne susitutkija Inti Flynn lähtee vapauttamaan susilaumoja takaisin luontoon.
--- antaisin mitä tahansa, etten pelottaisi susia. Mutta totuus on, että pelko ihmistä kohtaan pitää ne turvassa meiltä.
Skotlannissa on joskus ollut susia, mutta ei ole enää. Sudella olisi merkittävä rooli kotoperäisen eliöstön ja kasvuston ennallistamisessa, sillä karjankasvatus ja vapaana vaeltavat peuralaumat ovat kalunneet Skotlantia jo liikaa. Susilaumojen vapauttamisessa on kuitenkin tietysti omat riskinsä. Paikalliset karjankasvattajat eivät haluaisi petoja lähelle elantoaan, eikä mene kovinkaan kauan, kun Inti joutuu perustelemaan heille, ettei kaikkien kuolemien takana ole todellakaan susi.
Sudet kotiutuvat yllättävän hyvin, pariutuvat ja saavat pentuja, mutta vihollisen eli ihmisen vakuuttaminen kestää pidempään. Intin välit paikalliseen poliisiin, Duncaniin, lähentyvät nopeasti mutta mutkia orastavaan suhteeseen tuo ärhäkkäästi Intiin suhtautuneen maanviljelijän ruumis, joka löytyy lähistöltä. Tapauksen selvittäminen susien hyväksi on Intille sydämen asia, mutta samalla hänen on alettava käymään läpi myös omaa elämäänsä. Hänellä on mukana Skotlannissa kaksoissisar Aggie, joka ei sairaudeltaan pysty poistumaan kotoa, ja joka ei ole vähään aikaan pystynyt puhumaan mitään.
Siskosten välit ovat niin tiiviit, etteivät he onneksi tarvitse sanoja. Yhteiset viittomat riittävät. Heillä on yhteinen trauma, joka vaikuttaa Intin tulkintoihin tapahtumista, kertomuksista tai kertomatta jättämisistä, naapureiden tekojen ja Duncanin motiivienkin tulkintoihin. Siskoksilla olisi Skotlannissa mahdollisuus toipua ja voimaantua, mutta onko se jo liian myöhäistä? Miten pahasti asiat ovat, pystyykö Inti enää rakastamaan muita kuin susia?
Viimeinen muuttolintu oli tähän romaaniin verrattuna vähäeleisempi ja rauhallisempi. Täällä oli susia dramatisoituu loppua kohden ehkä hieman liikaakin. Pidin siitä kovasti kokonaisuudessaan, mutta yli-inhimillinen selviytymistaistelu tarinan lopuksi meni vähän överiksi. McConaghy kuvaa Intin suhdetta susiin ja luontoon kauniilla tavalla. Siskokset ovat oppineet lapsuudessa isältään jäljestämistä, luonnon arvostamista ja sen kanssa elämistä. Realistisella tavalla - saarnaamatta tai halveksimatta - McConaghy kuvaa myös paikallisen maalaisväestön suhdetta luontoon, eläimiin ja elantoon. Loppu ei ole lainkaan pessimistinen, vaan antaa toivoa nuoren sukupolven mahdollisuuksista löytää kompromissi keskenään ristiriidassa olevien arvojen väliltä.
Täällä oli susia on erinomaista luontokirjallisuutta ja palavaa kannanottoa, mutta lähes yhtä lailla myös ihmissuhteita, niiden taustalla olevien motiivien pohtimista ja lapsuuden merkitystä aikuisuuden valintoihin. Siinä on myös ripaus rikoskirjallisuutta, poliisitutkintaa ja etenkin väkivaltaa, jonka pelko ja inho vaikuttavat niin pienen yhteisön sisäisiin suhteisiin kuin Intin omaankin elämään. Intin omaama harvinainen peilikosketussynestesia tuo oman jännittävän latauksen, sillä kaikki kosketus tai haavoitus, jonka Inti näkee, hän myös tuntee.
Romaanista myös blogeissa Kirjaluotsi, Kirjakaapin kummitus ja Kirjasähkökäyrä. Helmetin lukuhaasteessa laitan tämän kohtaan 29: Kirjassa on minä-kertoja. Goodreadsin vuosihaasteessa tämä menee kohtaan 44: A book where the cover design includes text that is not completely horizontal. Seinäjoen kaupunginkirjaston muutoksista tästä löytyy 24: Toiseksi henkilöksi tekeytyminen. Pohjoisen lukuhaasteen kohta 24 sopii tähän: Kirjan nimi on lause. Pientä poliittista lukubingoa varten tästä löytyy aktivismia.
Tämä oli huikea yhdistelmä luontoa ja traagisia ihmissuhteita. Pidin kovasti. t. Mai/Kirjasähkökäyrä
VastaaPoistaMcConaghy osaa kyllä kirjoittaa vetäviä, mielenkiintoisia ja hyvin rakennettuja romaaneja.
PoistaTodella hyvä kirja- suosittelen!
VastaaPoista