Douglas Stuartin esikoisromaani Shuggie Bain oli niin järkyttävän hyvä - Booker-palkinnon voittaja! - että Nuori Mungo meni lukulistalle heti ilmestyttyään. Silloin kävi kuitenkin niin, etten ehtinyt lukea sitä ajoissa, kirja piti palauttaa takaisin kirjastoon, ja teos unohtui. Kunnes näin sen jälleen kirjaston hyllyssä eräänä päivänä ja aloitin sen saman tien. Nyt Nuori Mungo on luettu ja melko ylistävät pisteet annan sillekin.
15-vuotias Mungo elää Glasgowin köyhälistöalueella, jossa protestantit ja feeniläiset eli katolilaiset ottavat jatkuvasti yhteen. Tätä ennen olin sijoittanut kyseiset kahnaukset Irlantiin, mutta nyt tiedän, että kahtiajako koskee yhtä lailla Skotlantia. Mungon äitiä ei juuri näy, tai jos tämä piipahtaa kotona, hän on niin kännissä ja ailahtelevainen, ettei hänestä ehdi huokua äidillistä tukea. Sitä Mungo kuitenkin kovasti kaipaa ja yrittää olla äidilleen mieliksi aina kun tämän näkee. Isoveli Hamishilla on oma katujenginsä ja tapansa selvitä elämässä: tappelut, varastaminen, kiusaaminen ja päihteet. Isosisko Jodie pärjää koulussa ja on teräväsuinen kuin mikä, huolehtii asunnosta ja Mungosta, eikä voi sietää äitiään. Isä on kuollut jo ennen Mungon syntymää äidin ollessä hädin tuskin täysi-ikäinen.
Lähtökohdat ovat siis heikot ja haastavat, kun nuori Mungo alkaa epäillä itsessään jotain, mitä joutuu pitämään salassa. Hän tapaa naapurustossa asuvan katolilaispojan, Jamesin, joka kasvattaa puluja kyyhkyslakassaan lähistöllä. Nuorukaiset löytävät yhteisen sävelen ja rakkauden, joka lämmittää kaltoinkohtelun, väkivallan, kovuuden ja yksinäisyyden täyttämässä arjessa. Poikien välisessä suhteessa ei mikään ole sallittua - he edustavat eri uskontokuntia, he ovat homoseksuaaleja - eikä heillä taida olla mitään edellytyksiä saada pitää toisiaan. He ovat jotain muuta kuin työväenluokan toksinen mieskuva.
Nuori Mungo on järkyttävän raastava, kohtuuton ja väkivaltainen romaani. Mungon elämä on täynnä niin valtavaa vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta, että lukijan on haukottava välillä henkeään. Poika pysyy hädin tuskin hengissä, mutta silti lukiessa ja tarinan edetessä on vaan uskottava siihen, että kaikki kääntyy joskus kohti parempaa, edes hetkeksi. Ja sitten kun se hetki koittaa, syntyy väärinkäsityksiä, ruhjeita ja sydänsärkyä, ja aikuiset pettävät pahimmalla mahdollisella tavalla. Romaani ei tarjoa Glasgow'n köyhälistöstä minkäänlaista positiivista mielikuvaa, ei koulusta, ei AA-kerhosta. No, ehkä naapurissa asuvan, pahoinpidellyn rouvan lämpimät ateriat ovat sentään jotain. Ja silti tarina vie eteenpäin, koukuttaa ja saa uskomaan, että nuorella Mungolla on tulevaisuus.
Kirjoitin Shuggie Bainista näin: "Stuart kirjoittaa hienosti 1980-luvun Glasgowsta, elatustuilla elävistä ihmisistä, työväenluokan ahdingosta, näköalattomuudesta, nälästä, puutteesta ja kaduista, joilla ei juurikaan näe toivoa." Ihan sama pätee myös Mungon maailmaan. Yhtymäkohtia Shuggie Bainiin on myös pienen pojan ehdoton rakkaus ja lojaalius alkoholistiäitiä kohtaan, riipaiseva tarve yrittää pärjätä ja uskoa huomiseen. Tämäkin teos pohjautunee pitkälti kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin lapsuudesta Skotlannissa. Nykyisin kirjailija asuu Yhdysvalloissa.
