Tämä dekkari osui silmiini, kun etsin Pohjoiseen lukuhaasteeseen Torniojokilaaksoon sijoittuvaa romaania. Haudattu hiljaisuuteen sijoittuu jokilaakson läntiselle eli Ruotsin puolelle. Se on ollutkymmenisen vuotta sitten kovasti kehuttu teos eikä pelkästään dekkari, vaan myös mielenkiintoinen suku- ja sotahistoria.
Toimittaja Katrine Hedstrand palaa Lontoosta Tukholmaan hoitamaan dementoitunutta äitiään. Äidillä on autioitunut kotitalo pohjoisessa aivan Torniojoen varrella Kivikankaan kylässä, josta perikunta saa kiinnostavan tarjouksen. Katrinen täytyy kuitenkin päästä ensin katsomaan millaisesta talosta on kyse. Samaan aikaan Kivikankaalla entinen hiihtäjälegenda Lapp-Erik Svanberg tapetaan raa'alla tavalla. Pohjoisessa Katrine törmää menneisyyteen, josta hänelle ei ollut kerrottu mitään. Miksi äiti lähti kylältä niin nuorena ja miksei hän ollut pitänyt yhteyttä sinne jääneisiin?
Katrine ei malta olla sekaantumatta Lapp-Erikin kuolintutkimukseen. Samalla hän penkoo äitinsä pientä taloa, josta löytyy vihjeitä isoäidin nuoruudesta. Kylälläkin muistetaan hyvin Siri ja tämän tytär Ingrid, mutta kuka oli Ingridin isä? Samalla kuin oikeistohallitukset johtivat Ruotsia ja Suomea 1930-luvulla, innostuivat monet nuoret Neuvostoliiton sosialismista. Kivikankaaltakin lähti kolme nuorukaista Karjalaan rakentamaan parempaa maailmaa. Heistä yksi kirjoitti kirjeitä Sirille, mutta ei koskaan saapunut hakemaan tätä luokseen. Vain yksi heistä palasi ja on nyt lähes satavuotiaana valmis kertomaan, mitä Karjalassa tapahtui.
Sukututkimus vie myös Katrinen Karjalaan, josta hän löytää vihjeitä elossa olevasta sukulaisestaan Pietarissa. Suurkaupungissa on myös rikollisjärjestö, jonka häikäilemätön jäsen piilottelee jotain tai joltakin. Bulvaanin välityksellä hän onnistuu ostamaan Kivikankaalta talon ja päätyy Katrinen uudeksi naapuriksi. Onko venäläisen tulo pohjoiseen kylään pelkkää hiljaisuuden kaipuuta vai onko hänellä jotain tekemistä vanhan hiihtäjän kuoleman kanssa? Haaparannan poliisi ainakin tuntuu olevan tutkimuksissaan aivan hakoteillä.
Lopulta sukuhistoria ulottautuu lähemmäs Katrinea kuin hän olisi koskaan uskonut. Surmatöiden ja muinaisten varkauksien taustalta paljastuu ahneutta ja huolta ihmisarvoisesta elämästä ankarissa olosuhteissa. Arkistoista löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia 1930-luvulta ja nykyinenkin Karjala näyttäytyy kuin toisena maailmana Katrinelle. Pohjoinenkin on eksoottinen kokemus Tukholmassa kasvaneelle, Lontoossa asuneelle naiselle, joka vähitellen huomaa kiinnittyvänsä kylään, josta hän ei tiennyt aikaisemmin mitään.
Haudattu hiljaisuudessa on melkoinen paketti pienestä kyläyhteisöstä, 1930-luvun politiikasta ja tapahtumista, järjestäytyneestä rikollisuudesta ja oman paikan etsimisestä. Siinä on pieni rakkaustarina, paukkuvaa pakkasta, uskoa parempaan huomiseen, liian uteliaita mummoja ja hylättyjä lapsia. Minun makuuni siis hieman liikaa aineksia, ja etenkin tämän päivän Pietariin sijoittuvat osat jäivät irralleen muuten mielenkiintoisesta ja ehjästä kokonaisuudesta. Suosittelen silti - tämä ei ole ihan perusdekkari ja sopii etenkin historiasta kiinnostuneille. Loppu vetää alkua paremmin ja kaikki langanpäät löytävät toisensa.
Olen lukenut uudemmankin Tove Alsterdalin teoksen Juurakko, joka aloittaa toiseen jokilaaksoon sijoittuvan Ådalen-sarjan. Sitäkin kritisoin hieman liiasta runsaudesta, mutta myös kehuin samalla tavalla pikkupaikkakunnan ominaisuuksien tuntemuksesta ja pohjoisen olemuksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti