Brit Bennett: Mikä meidät erottaa

Brit Bennett 2020. Englanninkielinen alkuteos The Vanishing Half. Suomentanut Maria Lyytinen. Tammi 2021. 403 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Yhdysvalloissa valtavasti kehuja saanutta nuorta Brit Bennettiä on verrattu jopa Toni Morrisoniin. Huomasin itse hänen teoksensa vasta kun luin Hesarin arvion hänen esikoisteoksestaan Äidit. Jo ensimmäisillä sivuilla tiesin, että Mikä meidät erottaa on loistava romaani, joten täytyy tuo esikoinenkin laittaa heti varausjonoon.

Lähtökohtakin on jo kutkuttava - tai siis se, minkä takakansi paljastaa. Romaani kertoo identtisistä kaksosista, joista toinen päättää elää valkoisena ja jättää lapsuudenperheensä täysin. Toinen heistä saa lapsen hyvin mustan miehen kanssa ja palaa lapsuudenkotiinsa. Miten tämä on mahdollista? Tarina kertoo, että kun mustat vapautuivat 1800-luvulla, he perustivat Louisianassa pienen Mallardin kaupungin, jossa sukupolvi toisensa perään pyrki lähemmäksi valkoisuutta. Niinpä vuosisata myöhemmin syntyneet kaksoset olivat jo niin vaaleita, että irtautuminen omasta taustasta oli täysin mahdollista.

Kaksoistytöt ovat vasta 16-vuotiaita, kun he jättävät Mallardin ja äitinsä. Pian sen jälkeen toinen heistä, Stella, jättää siskonsa Desireen ja katoaa täysin. Kymmenisen vuotta myöhemmin Desiree yllättää kotikaupunkinsa ja äitinsä palaamalla Mallardiin pienen mustan Juden kanssa. Hän rakastuu vähitellen mieheen, jonka työ on jäljittää rikollisia ja velkaantuneita, mutta joka tietää myös mistä Stellan saattaisi löytää. Kun ajassa siirrytään jälleen kymmenisen vuotta eteenpäin, Jude törmää Los Angelesissa vaaleaan, sinisilmäiseen Kennedyyn ja selvittää kuin vahingossa Stellan salaisuuden. 

Bennettin romaanissa on ihanalla tavalla luettavaa, tarinoita, älykkyyttä ja ajankohtaisia teemoja, vaikka tapahtumat sijoittuvatkin 1960 - 1980-luvuille. Se on katsaus Yhdysvaltain lähihistoriaan värillisen näkökulmasta, asenteisiin ja normeihin, jotka eivät ole tainneet kovin paljon muuttua. Niin kaksosten isän, kuin Desireenkin kohtaama väkivalta on surullinen mutta tarinassa ikään kuin välttämätön osa perheen historiaa, joka vaikuttaa valintoihin, lähtemiseen, paluuseen ja ihmissuhteisiin sukupolvien yli.

Mikä meidät erottaa näyttää hyvin havainnollisesti, miten etuoikeudet määrittyvät, miten ihonväri vaikuttaa asemaan ja miten me sen näemme tai olemme näkemättä. Juden, Stellan ja Desireen elämästä löytyy esimerkkejä, joissa ihon väri vaikuttaa työpaikan saamiseen, asuinalueisiin, ystävyyssuhteisiin, koulukiusaamiseen ja osallisuuteen ylipäätään. Romaani tarkastelee myös yksilön tasolla, mitä tapahtuu identiteetille, jos pyrkii peittämään sen, miksi on syntynyt. Millaisia uhrauksia Stella joutuu tekemään, miten paljon hän joutuu valehtelemaan ja unohtamaan elääkseen valkoisena. Mihin kaikkeen yönmustan Juden ihonväri vaikuttaa ensin pikkupaikkakunnalla, sen jälkeen suurkaupungissa.

Juden elämään osuu muitakin marginaalissa eläviä ihmisiä, jotka tuovat laajemman perspektiivin toiseuteen. Bennett kirjoittaa hyvin myötätuntoisesti, mutta vaikka romaanissa on hyvin rankkoja taustoja ja muistoja, niistä päästään aina eteenpäin eikä niihin jäädä vellomaan. Romaanin naisten elämät ja kohtalot ovat hyvin koskettavia, osa niistä olosuhteiden määräämiä, osa itse valittuja. Minulle raastavinta oli kaksosten välinen etäisyys, täydellinen tietämättömyys niin läheisen ihmisen olemassaolosta. Bennettin kirja on myös rakkausromaani, mutta sitäkin hyvin monipuolisesti. Hän osoittaa että romanttista rakkautta on monenlaista ja monenlaisissa olosuhteissa. Perheenjäsenten välinen rakkaus saattaa kestää välimatkat ja poissaolot, kun rakkaus on hyväksyvää ja anteeksiantavaa.

Tämä teos jää varmasti mieleen ja uskon että Brit Bennettin teoksissa on todellakin aineksia tulevaisuuden klassikoiksi. Romaani opettaa, avaa silmiä ja vaikuttaa samalla tavalla kuin vaikkapa Colson Whiteheadin, Bernardine Evariston tai vaikkapa Johannes Anyurun teokset.