Aloitin Backmanin kirjojen lukemisen noin vuosi sitten kolmannesta Saana Havas -sarjan teoksesta Ennen kuin tulee pimeää, mutta ei näköjään haittaa ollenkaan lukea ykkösosaa sen jälkeen. Sopivasti itsenäisiä teoksia siis.
Tässä Backmanin esikoisromaanissa liikutaan Helsingissä ja pienessä Hartolassa, joka mainostaa itseään kuningaskuntana. Siitä löytyykin yhtymäkohta Kuninkaanportilta löytyvään miehen ruumiiseen. Helsinkiläismiehen side Hartolaan paljastuu vasta kun hartolalainen ikätoveri löytyy surmattuna. Mikä yhdistää näitä miehiä ja kuka on heidän jäljillään? Millaisia salaisuuksia Hartolan uinuvassa kylässä hautuu?
Hartolassa viettää kesäänsä yt-neuvottelujen myötä toimittajan työnsä menettänyt Saana Havas. Nuori nainen etsii paikkaansa ja lepää tätinsä viihtyisässä kodissa. Pian hän kiinnostuu kesällä 1989 kuolleen 15-vuotiaan Helenan tapauksesta: mikä olikaan kuolinsyy, miksi asiasta tiedetään niin vähän ja millaista elämää Helena vietti. Ihan kaikki eivät toivota uteliasta Saanaa tervetulleeksi kysymyksineen, mutta sinnikkäästi penkomalla hän pääsee lähemmäksi totuutta.
Samaan aikaan Helsingin rikospoliisina työskentelevän Janin tutkimukset vievät kohti Hartolaa. Yhteinen ystävä onnistuu saamaan Janin ja Saanan sokkotreffeille ja jonkinlainen suhteenpoikanen taitaa alkaa orastaa molempien mielissä. Janilla on äitinsä sairauden vuoksi kovin raskas olo, eikä hän ole päästänyt naisia pitkään aikaan lähelleen, mutta jokin Saanan olemuksessa vetää kovasti puoleensa. Lukija tietysti aavistaa jo hyvissä ajoin, että Janin tiimin tutkimukset ja Helenan vanha tarina nivoutuvat jollakin tavalla toisiinsa.
Täytyy sanoa, että Backmanin kolmas teos oli vetävämpi ja kiinnostavampi kuin tämä esikoinen. Siinä mielessä hyvä tietää, että taso kohenee. Voi olla että luen jonain päivänä kakkosenkin. Puolen välin jälkeen tapahtumat alkoivat tiivistyä ja kirja lähti kulkemaan jouhevammin. Päähenkilöistä kuoriutuu varsin vetäviä hahmoja, ja pikkupaikkakunnan tunnelma on hyvin kuvattu.
Periaatteessa Kun kuningas kuolee -teoksen tapahtumat vuonna 1989 ja siitä aiheutuvat vuoden 2019 seuraamukset ovat hyvinkin realistisia ja heijastavat kahden eri aikakauden välisiä asenne-eroja todentuntuisella tavalla. Tarinassa on kuitenkin eräs hahmo, hänen kartanonsa ja juhlansa, jotka tekevät tunnelmasta turhan satumaisen. Toisaalta hänen olemuksensa rooli on harhauttaa sekä poliiseja että lukijaa. Välillä Backman kuvailee asioita, liikkeitä tai esineitä minun makuuni turhan yksityiskohtaisesti. Kuitenkin vuoden 1989 teinitytöt ja rippileirin salaisuudet, kokeilunhalu ja aikuisuuden vetovoima muistuttivat elävästi omista teinivuosistani ja toimivat hyvänä pohjana tarinalle. En kuitenkaan onneksi itse törmännyt nuorena sellaisiin "kuninkaisiin", jotka olisivat käyttäneet asemaansa niin pahalla tavalla väärin kuin tässä teoksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti