Juli Zeh: Ihmisten kesken

Juli Zeh 2016. Saksankielinen alkuteos Unterleuten. Huippu 2025. Suomentanut Anne Kilpi. 643 s. Lainasin kirjastosta.

Juli Zeh'n aikaisemmin suomennettu romaani Yli-ihmisiä oli niin mainio, että kun kuulin toisenkin romaanin suomennoksesta, varasin sen heti. Ihmisten kesken on itse asiassa vanhempi kuin Yli-ihmisiä, mutta niinhän siinä usein käy, että kun yksi käännösromaani osoittautuu suosituksi, aikaisempiakin teoksia aletaan julkaista suomeksi. Hyvä niin! Tätä romaania kehutaan yhdeksi Saksan puhutuimmaksi ja se on saanut erinomaisia arvioita.

Jos tuntisin Saksojen historiaa paremmin, olisin ehkä saanut romaanista vielä hitusen enemmän irti. Mutta vaikka en DDR-asiantuntija olekaan, tarina ja sen ihmiset opettivat jälleen kerran jotain maailmasta ja tapahtumista, jotka eivät loppujen lopuksi niin kaukana historiassa edes ole. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuumaan kesään vuonna 2010 - kaksikymmentä vuotta Saksojen yhdistymisen jälkeen. Tarina sijoittuu itäsaksalaiseen Unterleutenin kylään Brandenburgissa, noin tunnin ajomatkan päässä Berliinistä. Lähellä pääkaupunkia, mutta ihan omassa kuplassaan, jossa asukkaat pyrkivät elämään vaihtotaloudessa, mahdollisimman itsenäisenä kylänä. 

Sosialismin loppu ei vielä näy kaikissa kyläläisissä, vaikka Berliinistä muuttaa uusia tuulia ja kapitalismi kurottaa kylää kohti. Tuulivoimapuistoa kylän pelloille suunnitteleva yhtiö aiheuttaa kyläläisissä monenlaisia tunteita. On opportunisteja, laskelmoivia isäntiä, omia asioitaan ajavia nuoria, lintujensuojelijoita ja niitä, jotka vain yrittävät jatkaa elämäänsä. Pinnan alla kuohuvat vanhat kaunat, syyllisyydentunto, henkinen velkavankeus ja parisuhdedraamat.

Kylän uusilla, Berliinistä muuttaneilla asukkailla kestää aikansa oppia kylän tavoille, siihen ketä kuunnellaan, kenelle nauretaan ja mistä puhutaan. Kaksikymmentä vuotta aikaisemmin sattuneella onnettomuudella on pitkät juuret ja vaikutukset, mutta ovatko huhut siitä lainkaan totta? Unterleutenin suurin työnantaja on tottunut pyörittämään kylää ja joutuu yllätyksekseen huomaamaan, miten Berliinistä hevosensa vuoksi maalle muuttanut nuori nainen pystyy samaan.

Monitasoisessa romaanissa paljastetaan, miten itäsaksalaiset ovat reagoineet Saksojen yhdistymiseen ja miten se on vaikuttanut elämään maaseudulla. Oma osuutensa on luonnonsuojelulla ja maisemilla, suokukoilla ja puhtaalla ilmalla. Pääroolissa mielestäni ovat kuitenkin ihmisten väliset suhteet ja vaikutusvalta, se miten kukin suhtautuu tuleviin muutoksiin, taloudellisiin mahdollisuuksiin tai maiseman menettämiseen, menneisyyden tapahtumiin ja uusiin naapureihin. Herkullisia yksityiskohtia löytyy hahmojen persoonallisuuksista, tunteiden ilmaisusta ja pariskuntien väleistä, samoin asenteesta länsisaksalaisia kohtaan.

Yli-ihmiset sijoittuu samoin maaseudulle. Se oli mielestäni hieman tätä romaania parempi, sillä se pysyi paremmin kasassa ja keskittyi pienempään joukkoon ihmisiä. Tästä löytyy kuitenkin enemmän ulottuvuuksia ja yhteiskunnallista näkökulmaa. Kesän tapahtumia kuljetellaan vuorotellen muutamien keskeisten kyläläisten näkökulmista, eivätkä kaikkien tapahtumien syyt selviä näkökulmista huolimatta, niin monenmoiset ovat kyläläisten ennakkoluuloihin vaikuttavat tekijät. Minulle pelottavan paksu romaani, jonka vuoksi kädet väsyivät sängyssä ja eräpäivä paukkui, mutta niin vaan selätin sen ja vieläpä nauttien.

Ann Patchett: Kerro siitä kesästä

Ann Patchett 2023. Englanninkielinen alkuteos Tom Lake. Suomentanut Irmeli Ruuska. WSOY 2025. 344 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Hyvää uutta kirjavuotta 2026! Tällä kirjalla oli kiva aloittaa vuosi. Leppoisaa tarinankerrontaa, rakkautta elämän eri vaiheissa ja muodoissa, seikkailua ja kasvutarinaa. Ann Patchett on ainakin Suomessa kuuluisampi teoksestaan Hollantilainen talo, jota en ole lukenut, mutta laitan sen kyllä lukulistalleni tämän romaanin myötä. 

Koronavuonna 2020 Laran kolme aikuista tytärtä saapuvat perheen kirsikkafarmille Pohjois-Michiganiin auttamaan sadonkorjuussa, sillä jokavuotisia poimijoita ei voida vastaanottaa. Pitkästä aikaa viisihenkinen perhe viettää tiiviisti aikaa yhdessä ja Laralla on aikaa kertoa tyttärilleen, mitä tapahtui kesänä, jolloin hän seurusteli kuuluisan näyttelijän Peter Duken kanssa. Tyttärillä, etenkin esikoisella Emilyllä, on tarinasta oma versionsa, mutta pitääkö se kuitenkaan paikkansa?

Larasta olisi voinut tulla kuuluisa Hollywood-näyttelijä, sillä tie lukioaikaisesta näytelmästä kohti Los Angelesia oli yllättävä, mutta ei sitten kuitenkaan suoraviivainen. Tie vei kesäteatterin naispäätähdeksi Pohjois-Michiganiin, jossa nuoret näyttelijät viettivät intensiiviset viikot yhdessä harjoitellen ja näytellen. Lara koki intohimoista rakkautta, lämmintä ystävyyttä ja sai hurjasti hyvää palautetta Emilynä näytelmässä Meidän kaupunki. Upea oli myös Peter Duke, joka onnistui kesän jälkeen valloittamaan maailman.

Teatterikesä on Laran kertomana tietysti ihmeellinen, mutta myös henkisesti ja fyysisesti raskas koettelemus. Sen aikana nuori nainen löytää itsensä ja itselleen merkitykselliset asiat, menettää jotain ja tulee rakkauden jälkeen petetyksi. Kertoessaan siitä noin 30 vuotta myöhemmin tyttärilleen hän oppii lisää itsestään ja valinnoistaan. Samalla tyttäret ja äiti saavat mahdollisuuden punnita suhdettaan toisiinsa, kertoa omista valinnoistaan ja prioriteeteistaan.

Sekä teatteri- että elokuvamaailman yksityiskohdat ovat mielenkiintoista luettavaa. Joitakin suomalaislukijalle todennäköisesti vieraita, Yhdysvalloissa ehkä kuuluisia hahmoja, nimiä ja näytelmiä mainitaan useinkin, mutta ne eivät onneksi vieraannuta. Tai sitten nekin olivat täysin fiktiivisiä, en tarkistanut. Samoin pidän aina siitä, jos romaani sijoittuu useampaan erilaiseen maisemaan. Tässä Pohjois-Michiganin kaunis kesäinen maaseutu on isossa roolissa, mutta muuallakin piipahdetaan. Mukana on useita sukupolvia ja vuosikymmeniä Laran isoäidistä tyttäriin.

Lämminhenkinen tarina kulkee pääosin kahdessa ajassa eikä onneksi ole pelkästään romanttinen rakkaustarina. Se on ennemminkin elämäntarina, kertomus nuoren naisen kasvusta ja valinnoista, ovista jotka ovat hetken auki, mahdollisuuksista joita olisi voinut olla ja eräänlaisesta kohtalosta, jonka kautta löytyy oma tie. Rakkautta on monella eri tasolla nuoruuden jännityksestä isoäidin ja lapsenlapsen väliseen siteeseen ja pitkäikäisen suhteen vakauteen. Ja vaikka tämä saattaa kuulostaa siirappiselta, ei romaani sitä ole. Nuorten teatterikesässä on myös draamaa, päihteiden väärinkäyttöä, nuoruuden hyväksikäyttöä ja pettymyksiä. Kuten myös sen jälkeen perheen elämässä, eikä vähiten koronakesässä, joka ilmastonmuutoksen kanssa yhdessä vaarantaa perheen kirsikkatilan tulevaisuuden.

Kovin syvälliseksi en tätä romaania kuitenkaan luokittele, ja tietty lämminhenkisyyden piirre oli ehkä jopa hitusen ärsyttävä. Mutta kuitenkin hyvin vetävällä ja sujuvalla tavalla kirjoitettu teos, jota oli oikein kiva lukea, ja siksi laitan sen Patchettin aikaisemmankin teoksen muistilistalleni.