Helena Immonen voitti viime joulukuussa Tulenkantaja-palkinnon Tampereen kirjafestareilla teoksellaan Operaatio Tulikettu. Olin jo aikaisemmin lukenut esikoisteoksen Operaatio Punainen kettu, ja palkinnon innoittamana päätin jatkaa kettusarjan lukemista. Sarjaan kuuluu myös teos Operaatio Napakettu.
Tiukasti ajan poliittisissa ja sotilaallisissa tilanteissa kiinni olevat teokset ovat kansainvälisen tason trillereitä. Niissä on paljon samaa kuin esimerkiksi Ilkka Remeksen jännäreissä, kuten se, miten Immonen osaa suorastaan ennustaa, mitä maailmalla seuraavaksi tapahtuu. Aavikkoketussa kietoutuvat yhteen Afganistanin vuoden 2022 poliittinen sekasorto ja Suomen asema idän ja lännen välissä.
Joni Koivu palvelee kriisinhallintajoukoissa, kun länsimaat päättävät vetäytyä Afganistanista ja maa ajautuu talebanin vallan alle. Hän joutuu yllättäen Yhdysvaltain ohjusiskun seurauksena pahamaineisen Pedon matkaan ja eroon ryhmästään. Neuvokas asetoveri keksii onneksi tavan pelastautua ja miehet palaavat Suomeen. Kuitenkin vain hetkeksi, sillä pian heidät pyydetään takaisin avuksi.
Samaan aikaan Jonin sisko Riina Koivu saa salaperäisen postikortin suomalaiselta upseerilta, johon Riina on tutustunut Venäjän hyökkäyksen jälkeisen sairaalajakson aikana. (Kyllä, tätä tarinaa edeltää Suomen ja Venäjän välinen konflikti, josta lisää esikoisteoksessa.) Upseeri murhataan venäläisten käyttämällä myrkyllä ja Suomen katseet kohdistuvat itään. Eikä siinä kaikki, vaan suomalaisten terveystiedot vuotavat kyberhyökkäyksen vuoksi verkkoon.
Riinan lisäksi salaperäisestä viestistä ja upseerin jälkeensä jättämistä tavaroista ovat kiinnostuneita myös venäläiset agentit. Riinan puoliso Mikael työskentelee puolustusvoimissa ja on keskeisessä roolissa tapahtumia selvittävässä työryhmässä. Kun kuolleen upseerin rooli Venäjän ja Yhdysvaltain kaksoisvakoojana käy ilmi, ovat Riina ja Mikael perheineen vaarassa. Molemmat tietävät liikaa. Kuka ehtii syrjäiselle Saimaan lahdelle ensimmäisenä, Riina, venäläiset vai kenties Peto?
Ymmärrän hyvin, miksi Satu Rämö valitsi Immosen teoksen Tulenkantaja-voittajaksi. Palkinnon kriteereinä on muun muassa se, että romaanilla on hyvät näkymät käännöskirjana maailmalla. Immosen teokset ovat kansainvälisesti kiinnostavia ja kertovat paljon tästä ajasta. Minulla ei kuitenkaan ihan pysynyt mielenkiinto yllä, sillä koin trillerin melko vaikeaksi seurata. Sotilaallisia ja poliittisia yksityiskohtia oli todella runsaasti enkä näin jälkikäteen enää oikein edes muista esimerkiksi, miksi Joni palasi takaisin Afganistaniin tai mikä Mikaelin rooli puolustusvoimissa oli. Minulla on voimakkaat sympatiat afgaaneja kohtaan, joten romaani oli siinä mielessä mielenkiintoinen. Vaikkei Aavikkokettu ihan lempitrillerini ollut, Immonen osaa kirjoittaa erittäin sujuvasti ja hänen hahmojensa elämät kietoutuvat luontevalla tavalla osaksi kokonaisuutta, mikä ei todellakaan aina ole trillereiden ansio. Tällä kirjalla kuittaan itselleni uuden maan - Afganistanin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti