Irlantilainen Sally Rooney on ollut valtavan menestynyt esikoisteoksestaan Keskusteluja ystävien kesken lähtien. Kuvailin sitä postauksessani kovin kaksikymppiseksi ja pohdin silloin lämpenenkö romaanin hahmoille lainkaan. Pieniä ryppyjä välillämme kieltämättä olikin, mutta Rooneyn luontevaa ja soljuvaa kerrontaa oli pakko ihailla. Seuraavan teoksen katsoin televisiosta sarjana; Normaaleja ihmisiä oli upea, kerta kaikkiaan ihana sarja, ja kovasti kirjaystäväni kehuivat romaaniakin.
Kaunis maailma, missä olet jatkaa samantyyppisillä hahmoilla ja keskustelevalla tyylillä, mutta kuten kirjailija itse, hahmotkin ovat "kasvaneet" kolmikymppisiksi. Kovasti kirjailijaa itseään muistuttava Alice on kirjailijanurallaan maailmanmenestyksen kynnyksellä. Hänen ystävänsä Eileen junnaa paikoillaan sekä ihmissuhteissaan että työelämässä. Naisten välistä ystävyyttä, miehiä ja maailmaa puidaan perusteellisesti heidän välisessään sähköpostikirjeenvaihdossa ja lopuksi minilomalla Alicen luona pienessä rantakaupungissa.
Alkuasetelma on se, että Alice on päätynyt Tinder-treffeille varastomies Felixin kanssa. Tapaamisesta syntyy epätodennäköinen ystävyys, joka kehittyy pian suhteeksi. Samaan aikaan Eileen kärsii yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta Dublinissa, eikä tunnu löytävän tasapainoa suhteessaan lapsuudenystävänsä Simonin kanssa. On-off-suhde on kestänyt teini-iästä lähtien, molemminpuolinen tunneside on vahva, mutta kommunikointi ei toimi niin hyvin, että kumpikaan pystyisi kertomaan mitä oikeasti haluaa.
Naisten välinen kirjeenvaihto paljastaa tietyisti taustoja, kuten Alicen mielenterveysongelman tai Eileenin epävarmuuden ja suhteet perheenjäseniin, mutta kirjeissään ystävät pohtivat myös suhdettaan taiteeseen, filosofiaan ja uskontoon. Kirjeissä on paljon sukellusta pinnan alle, ikään kuin - näin itse kuvittelin tilanteen - kirjailija olisi itsekin tullut urallaan tai elämässään jonkinlaiseen taitekohtaan. Elämän tarkoitus tai tarkoituksettomuus leijuu kaiken yllä. Mielen päällä ovat myös parisuhteisiin liittyvät asiat, kuten vakiintuminen, lapset ja naimisiinmeno.
Sähköpostien välissä kerronta siirtyy vuorollaan joko Alicen tai Eileenin arkeen ja kohtaamisiin Felixin ja Simonin kanssa. Rooney on ehdottomasti parhaimmillaan dialogissa, joka on tarkkanäköistä, yllättävää, pisteliästä ja juuri sellaista, jota se epävarmoissa ja raastavissa tilanteissa vain voi olla. Hahmot osaavat käyttäytyä toisiaan kohtaan kauniin romanttisesti ja hellästi, mutta myös hyvin epäkypsällä ja provosoivalla tavalla, joka repii haavoja ja juuri syntyneitä siteitä. Kaunis maailma on ihan päähenkilöiden käden ulottuvilla, mutta jokin saa heidät perääntymään kerta toisensa jälkeen. Etenkin Eileenin ja Simonin välinen kommunikointi on niin sydäntä raastavaa, että välillä teki mieli huutaa tuskasta!
Pidin tästä romaanista ehdottomasti enemmän kuin esikoisesta. Kaunis maailma, missä olet on monin tavoin taitava, se on vetävä ja kiinnostava, mutta siinä on valitettavasti myös jonkinlaista tekosyvyyttä ja ehkä hieman päälleliimattuja teemoja, jotka ärsyttivät, mutta eivät yhtä paljon kuin esikoisteoksessa. Kolmekymppiset tulivat lähemmäksi kuin ne kaksikymppiset. Ja kuten jo sanoin, dialogi ja muutenkin hienosti soljuva kerronta olivat tekstissä parasta, jopa niin upeaa että sitä piti välillä pysähtyä ihmettelemään. Siitä iso kiitos myös taitavalle suomentajalle!
Kirjasta myös blogeissa Kirsin Book Club, Tuijata ja Mrs Carlsson lukee. Helmetin lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 42: Kirjassa asutaan kimppakämpässä. Goodreadsin haasteessa se sopii kohtaan 1: A book with a main character whose name starts with A. Seinäjoen kaupunginkirjaston haastetta varten käytän paikan koti (25).
Aivan ihana kirjan nimi. Kansikuva ei juuri houkuta lukemaan. En ole vielä lukenut Rooneyn kirjoja. Kiitti lukuvinkistä.
VastaaPoistaNämä jakavat mielipiteitä, ja minäkin koen välillä melkoista sukupolvieroa, mutta kerronta on taitavaa.
Poista