Yöpöydän lukupinossa jo jonkin aikaa vuoroaan odottanut Nobel-voittajan teos pääsi lukupiirimme seuraavaksi kirjaksi. Ehdotin sitä juuri tähän rakoon, sillä se sopii Helmetin haastekohtaan 21: Kirja on scifiä. Luin jostakin, että teosta on rinnastettu Ishiguron rakastettuun romaaniin Ole luonani aina. Tiettyä samankaltaisuutta teoksissa onkin, mutta pidin Klarasta enemmän.
Klara on keinoystävä, joka on myynnissä. Hän ei ole enää viimeisintä mallia, mutta liikkeen johtajatar pitää häntä poikkeuksellisena ja haluaa tämän löytävän hyvän kodin. Keinoystäviä ostetaan yleensä teini-ikäisille kasvua ja tunne-elämää tukemaan, estämään yksinäisyyttä ja auttamaan oppimisessa. Klaran valitsee Josie, muunneltu tyttö, joka sairastelee usein. Tyttöjen välille syntyy nopeasti hyvä yhteys, Klara oppii nuorestaan paljon ja tulee hyvin toimeen myös Josielle tärkeiden ihmisten kanssa.
Keinoystävät käyvät aurinkoenergialla ja Klaralle on tärkeää seurata auringonvalon kulkua eri olosuhteissa. Vaikka kehittynyt onkin, Klara näkee maailman eri tavalla kuin ihmiset, ja saa päähänsä, että auringon kanssa voisi tehdä sopimuksen Josien parantamiseksi. Omituinen taikausko tuntuu erikoiselta muuten niin loogisesti toimivan Klaran päätelmissä, mutta sillä on keskeinen rooli Josien tulevaisuuden kannalta. Sitä ennen tytön äiti ehtii tuttavansa kanssa suunnitella pelottavalta kuulostavan vaihtoehdon, jossa Klaralla olisi vielä merkittävämpi rooli, siltä varalta ettei Josie parantuisikaan.
Josielle on äidin lisäksi läheinen naapurissa asuva Rick, joka vierailee lähes päivittäin ja jonka kanssa Josiella on sopimus tulevaisuudesta. Nuoret kuitenkin kasvavat ja suunnitelmat horjuvat. Heitä havainnoidessaan Klara oppii paljon ihmisyydestä, tunteista ja vastavuoroisuudesta. Hänen kauttaan on mielenkiintoista havainnoida ihmisten välistä kommunikointia, sen tapoja, sen aiheuttamia väärinymmärryksiä ja muita vivahteita, sillä Klara ei koneena lähde tunteisiin juurikaan mukaan. Hän havainnoi ne ja toimii niiden perusteella järkevällä tavalla, mutta ei lähde draamaan mukaan. Se tekee lukukokemuksesta etäännyttävän, mutta samaan aikaan hyvin mielenkiintoisen. Minulla ei nimittäin syntynyt teoksen ihmisiin minkäänlaista tunnesidettä, vaan pystyin hyvin tarkkailemaan heitä Klaran tavoin ikään kuin ulkopuolisena.
Romaanissa ei kerrota, mitä aikaa eletään, eikä kovin pian paljastu sekään, missä eletään. Maailma on kuitenkin vähintään yhden sukupolven edellä meidän aikaamme, sillä vanhoihin tapoihin ja tunteisiin viitataan välillä ikään kuin Josien äidin sukupolven ominaisuuksina. Sitäkään ei paljasteta, mikä on se geneettinen muunnos, joka lapsiin on riskien uhallakin tehty - ei kaikkiin kuitenkaan, ja sekin aiheuttaa skismaa ihmisten välille.
Klara ja aurinko oli vetävää luettavaa, suorastaan ahmaisin sen alkukankeuden jälkeen, mutta en kuitenkaan usko sen nousevan lempikirjojeni joukkoon. Ehkäpä juuri siksi, että se jätti aika kylmäksi, vaikka joku voisi lukea sitä päinvästoin hyvinkin kylmäävin tuntein eli varoituksena potentiaalisesta lähitulevaisuudesta. Kuka tietää, miten pitkälle tekoälyn kanssa mennään! Romaanista myös blogeissa Tuijata, Tähtivaeltajablogi ja Risingshadow.
Mulle tää oli pienoinen pettymys. Sujuvaa luettavaa, mutta jätti jotenkin kylmäksi kuitenkin.
VastaaPoistaHirveän kiinnostava teos mutta jollain tapaa kuitenkin etäälle jäävä.
VastaaPoista