O'Farrellin edellinen teos Hamnet teki minuun niin suuren vaikutuksen viime joulun alla, että kun näin tämän romaanin, laitoin sen heti varaukseen. Brittikirjailija on kirjoittanut jälleen historiallisen romaanin, mutta tällä kertaa ollaan 1550-luvun Italiassa. Tässäkin romaanissa kyseessä on oikea historiallinen hahmo - Hamnetissa se oli Shakespeare - josta löytyneiden tietojen ympärille O'Farrell on punonut kiehtovan tarinan.
Lucrezia de Medici, Firenzen hallitsijan viides lapsi, on vasta viisitoistavuotias, kun hänet naitetaan Ferraran herttualle. Lapsuudenkodissaan tyttö on saanut maalata, opiskella ja viettää varsin rauhallista elämää, mutta isonsiskon äkillinen kuolema muuttaa kaiken. Tyttäret on saatava valtiosuhteita ylläpitäviin avioliittoihin ja Lucreziakin tietää sen, mutta omissa oloissaan viihtyvä tyttö ei olisi arvannut avioliiton koittavan näin pian. Hänen puolisonsa Alfonso on komea ja osaa hurmata naisensa. Mies osoittautuu kuitenkin pelottavan salaperäiseksi ja etääntyy nuorikostaan varsin nopeasti.
Hän olisi halunnut kääntyä satulassaan ja kysyä, miksi olette tuonut minut tänne.
Alfonsolla on paineita saada jälkeläisiä, ja kun niitä ei vuoden avioliiton jälkeen kuulu, tuntee Lucrezia olonsa hyvin tukalaksi. Hänen elinpiirinsä on suppeampi kuin mihin hän on isänsä ylellisessä hovissa tottunut, eikä Alfonso ole kovin kiinnostunut vaimonsa taideharrastuksesta tai rakkaudesta luontoon. Vieraassa hovissa tapahtuu lisäksi jotain, mikä saa nuoren naisen pelkäämään miestään. Hänen hyvin alkanut ystävyytensä miehen sisareen katkeaa, eikä muista ympärillä olevista naisista ole ystäviksi. Lucrezialla on kova ikävä perhettään ja hoitajaansa Sofiaa, mutta äidiltä tulevissa kirjeissä ei oteta tyttären huolia tosissaan.
Tarina etenee tavallaan kahdessa aikatasossa siten että lukija tietää jatkuvasti, mitä syrjäisellä fortezzalla tapahtuu romaanin päättyessä, miksi Lucrezia pelkää miestään ja miksi hän puhuu samaa kieltä häämuotokuvansa maalanneen nuoren Jacopon kanssa. Tapahtumat sitä ennen kulkevat kronologisesti kohti fortezzan kauhunhetkiä alkaen lapsuuden Firenzestä, sieltä häämatkalle maalle ja lopulta vieraaseen Ferrarraan.
Miksi Alfonso puhuu tällaisia? Miten Alfonso voi istua siinä, syödä
ruokaansa kaikessa rauhassa, puhua tallipojista ja hevosten varusteista
ja juonia samaan aikaan Lucrezian surmaa?
O'Farrell kirjoittaa hyvin yksityiskohtaisesti kuvaillen ympäristöä, kasvillisuutta ja polkuja, castellojen sisustusta ja huoneita, maalausten pintoja, vaatteiden värejä, tai vaikkapa Lucrezian pitkiä kullanpunaisia hiuksia. Yksityiskohtia on ehkä vähän liikaakin ja lukemisessa oli jatkuvasti pieni puutumisen riski. Tarinassa on kuitenkin onneksi niin paljon taitavasti kirjoitettua jännitettä, että lukuhalu pysyy yllä. Teksti on sopivan dramaattista oikeissa kohdin tai vastaavasti viipyilevää silloin kun se on tarkoituksenmukaista.
Kirjailija tavoittaa Lucrezian nuoruuden mielestäni hyvin, erityisesti tämän epävarmuuden ja kokemattomuuden kaiken uuden edessä. Pientä uhmaakin tytöstä löytyy ja lopulta uhma on se, mikä hänet pitää järjissään. Lämpöä ja lohtua nuoren naisen varsin yksinäiseen ja pelottavaan elämään tuovat Sofian lisäksi Emilia-palvelijatar ja taide. Jälkisanoissa kirjailija paljastaa yhdistäneensä romaaniin aineksia useista historiallisista hahmoista ja tapauksista, mutta lähteiden perusteella juuri näinkin olisi voinut käydä.
Mielenkiintoista seurata, jatkaako Maggie O'Farrell historiallisten romaanien parissa vai kokeileeko hän seuraavaksi jotain muunlaista. Mielelläni luen näitä kyllä lisää! Teoksesta myös blogeissa Kirjaluotsi, Kirjareppu ja Kirjapino.
Tämän voisin lukea, samoin Hamnetin.
VastaaPoistaKannattaa lukea, pidät niistä varmasti!
Poista