Olipas erikoinen ja omaääninen romaani! Anna Burnsin Maitomies on voittanut vuoden 2018 The Man Booker -palkinnon sekä seuraavana vuonna Orwell Price for Political Fiction -palkinnon ja National Book Critics Circle Award -palkinnon. Melkoinen teos siis ja ehdottomasti haastavin romaani, jota olen pitkään aikaan lukenut.
Maitomies yhdistää erikoisella tavalla Pohjois-Irlannin poliittisen kuohunnan, ihmissuhteet ja perhedraaman. Kertoja on 18-vuotias perheensä keskimmäinen tytär, joka joutuu Maitomieheksi kutsutun paljon häntä vanhemman miehen piirittämiseksi. Mies ei nuorta tyttöä piirittäessään välitä tämän ehkä-suhteesta, mielipiteistä eikä harrastuksista. Tilanne johtaa laajamittaiseen juoruamiseen, mutta tyttö itse vaikenee ja yrittää olla välittämättä kuulopuheista tai niiden vaikutuksista.
---kun ensimmäinen lanko aavistaa hänen salaisuutensa ja huhut alkavat velloa, keskimmäinen sisko muuttuu "kiinnostavaksi". Se on pahinta mitä kenellekään voi tapahtua. Jos on kiinnostava, silloin huomataan, ja jos on huomattu, on vaarassa...
Monimutkaiseen tilanteeseen ei voi tietenkään olla vaikuttamatta alueen puolisotilaalliset joukot, irtautujat, perheenjäsenet tai perheet, jotka ovat menettäneet jäseniään 1970-luvun pohjoisirlantilaisille konflikteille. Romaani kuvaa hienolla tavalla sitä, mitä kaikkea nuoren naisen on otettava huomioon tekemisissään, tekemättä jättämisissään, sanomisissaan tai liikkeissään. On leskeksi jäänyt äiti, joka haluaa tyttärensä nopeasti naimisiin, on ehkä-poikaystävä josta perheessä ei tiedetä, sekä ennen kaikkea irtautujat, jotka ovat tappaneet niin monia.
Lähes kaikki romaanissa ovat nimettömiä ja niinpä heidät tunnistetaan vain suhteistaan toisiinsa. Keskimmäisellä tytöllä on isosiskoja ja näiden miehiä järjestysnumeroineen, on atomipommipojan äiti ja tablettitytön sisko, oikea maitomies ja hurskaat naiset. Myöskään kaupunkia ei nimetä ja alueisiin viitataan suhteessa puolisotilaalliseen konfliktiin sen mukaan millä puolella ollaan - "vettentakaisista" alueista puhumattakaan. Alkuun meni hetki ennen kuin ymmärsin, mihin asioihin tai paikkoihin nimettömillä nimillä viitattiin.
Konflikti vaikuttaa esimerkiksi siihen, mitä nimiä pidetään sallittuina ja millaisia symboleja tai logoja saa olla näkyvillä. Tuntuu ihan käsittämättömältä, miten poliittinen uskollisuus voi vaikuttaa alueella niin voimakkaasti ja miten perusteellisesti lapset kasvavat sen sääntöihin. 18-vuotias tyttö osaa ajatella mahdollisten valintojen, sanomisten ja tekemisten seurauksia niin monimutkaisella tavalla, että lukija ei voi kuin ihmetellä, nauraa tai puistella päätään.
Burnsin kerronta on hyvin omaperäistä. Ajatusviivoja, lainausmerkkejä ja lukuisia lauseita sisältävät virkkeet kasvavat pitkiksi kuin ajatus konsanaan ja lukijan on pysyteltävä tarkkana, kun ajatukset poukkoilevat ja neuvottelevat toistensa kanssa. Kieli on mukaansatempaavaa, mutta sille pitää antaa aikaa. Tekstiä kannattaa lukea paljon kerrallaan, sillä muuten vaarana voi olla kärryiltä tippuminen. Tekstin sävy pystyttelee jännän leikkisänä - välillä huomasin naurahtavani ääneen, vaikka aiheet käsittelevät traumoja, menetyksiä, kuolemaa ja alistamista. Ajatusmainen kieli onnistuu olemaan myös käsittämättömän tarkka. Se ottaa huomioon niin monia näkökulmia, että se väkisinkin haastaa omaa ajatusmaailmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti