19.1.2018

Pierre Lemaitre: Silmukka

Pierre Lemaitre 2016. Ranskankielinen alkuteos Trois jours et une vie. Suomentanut Susanna Hirvikorpi. Minerva Crime 2017. 270 sivua.

Ylistetty Lemaitre ei ihan nyt onnistunut ihastuttamaan minua tällä kertaa. Ei hätää, parikin hänen teostaan odottaa lukuvuoroaan ja aion ne pienen pettymyksenkin jälkeen lukea, sillä olen edelleen vakuuttunut miehen kirjoittamisen ja tarinankerronnan taidoista.

Silmukka alkaa nimittäin niin ihastuttavalla kerronnalla, että sellaisen olisin suonut jatkuvan loppuun saakka. Jostain syystä se kuitenkin hajoaa jossain vaiheessa ja loppua kohti tuntuu, että kertojalla on kiire eikä teksti pysy enää niin kauniisti kasassa. Toisaalta tähän voi löytyä syy päähenkilön ajatuksista ja syyllisyydestä. Kun elämä on vielä uomissaan eikä pieni Beauvalin kaupunki osaa aavistaa, millaiset tragediat sitä kohtaavat parin seuraavan päivän aikana, on kerronnallakin mahdollisuus keskittyä kauniisiin yksityiskohtiin ja tunnelmalliseen ympäristöön. Kun sitten alkaa tapahtua, pieni lapsi katoaa, myrsky riepottelee kattoja ja päähenkilömme mieli rakoilee, muuttuu kerrontakin sirpalemaisemmaksi, kuin se ei jaksaisi enää välittää eikä kiinnostua yksityiskohdista.

Päähenkilömme tarinassa on 12-vuotias Antoine, joka suutuspäissään tappaa naapurin Rémin, vasta kuusivuotiaan pojan. Antoine salaa tekonsa, muttei pääse siltä pakoon. Teko vaivaa Antoinea läpi nuoruuden aina siihen päivään, jolloin ruumis löytyy, 12 vuotta myöhemmin. Hetkeksi näyttää siltä, että lapsen katoaminen unohtuu, sillä vain vuorokausi tapauksen jälkeen paripäiväinen myrsky iskee Beauvaliin ja hajottaa sen täydellisesti. Asukkailla on muutakin huolta kuin kadonnut lapsi. Antoine pelkää kuitenkin vuodesta toiseen, että silmukka kiristyy ja hän jää kiinni.

Ei niinkään dekkari, vaan psykologinen jännäri tämä Lemaitren tuorein (kai) suomennettu teos. Poliisitutkinnalla ei teoksessa ole juuri minkäänlaista roolia. Kamppailut käydään täysin Antoinen pään sisällä ja lukija jännittää hänen kanssaan, millaiseksi elämä syyllisyyden ja pelon kanssa muotoutuu. Kiehtovaa teoksessa on Antoinen lisäksi Lemaitren tapa kuvata pientä Beauvalia. On kai ihan sama, missä päin maailmaa ollaan, pikkupaikat ovat aina samankaltaisia. Juorut liikkuvat ajatuksen nopeudella, ulkokultaisuus on sisältöä tärkeämpää, kateus ja pikkumaisuus kukoistavat. Lopulta sen oma ahdasmielisyys ja Antoinen taipumus kunnollisuuteen saavat nuorukaisen yllättäen palaamaan kaupunkiin jota tämä niin vihaa.

Aikuisen Antoinen ratkaisu tarinan loppupuolella on yksi kirjan pienistä pettymyksistä. Se tuntui hätäiseltä, mutta en osaa sanoa, oliko se hätäistä kirjailijan vai Antoinen taholta. Jotenkin kuitenkin tuntui, kuin olisin juossut maalia kohti, enkä olisi halunnut, vaan olisin halunnut jäädä hidastelemaan jonnekin matkan varrelle.

Silmukasta lisää vaikkapa näissä blogeissa: Leena Lumi, Rakkaudesta kirjoihin ja Kulttuuri kukoistaa.

7 kommenttia:

  1. Olen lukenut Lemaitrelta vain Verhoven-trilogian (Alex ja mitäs ne muut osat olivatkaan...), joka oli ihan täysosuma minulle. Sen jälkeen en oikein ole uskaltanut tarttua hänen muihin dekkareihinsa, kun on niin harmi jos niiden taso ei ole yhtä timanttisen hyvä. Tämä kuulostaa silti sen verran erilaiselta, että voisinpa ottaa lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verhovenit ovat minullekin tuttuja ja ehkä vertasin tätä aiheetta niihin. Ihan erilainen tämä on vaikka Lemaitren tyylin sieltä kyllä tunnistaa. Näkemiin taivaissa pitäisi lukea Hyllynlämmittäjistä!

      Poista

  2. Tiivis psykologinen dekkari Lemaitrelta. Kirjailija käsittelee syyllisyyttä pojan tasolla suorastaan viiltävällä tavalla. Kuinka siitä selvitä; pakenemallako reppu selässä kauas pois? Kuinka kauas? Kieltämällä tosiasiat, kuten hänen äitinsä tekee? Rangaistuksetta? Pahanteosta ja rikoksesta seuraa rangaistus. Antoinen tapauksessa elinkautinen ilman kaltereita.
    Pikkukaupunkilaisuus on ilkikurisesti kuvattu ja mallinnettu kuinka joukkovoimassa korkeassa tunnelatauksessa - paitsi tyhmyys - vihakin tiivistyy ja uomansa löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri. Esität hyviä kysymyksiä tuossa!

      Poista
  3. Kiitos kirjan esittelystä. Aikamoinen juoni tuntuu siinä olevan. Minulle Lemaitre on ihan uusi tuttavuus, eli en ole lukenut lainkaan hänen tuotantoansa. Tästä kirjasta voisi vaikka aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä :) Suosittelen kyllä tutustumaan Lemaitren tuotantoon!

      Poista
  4. Lemaitrea on moni kehunut, pitäisi lukea tämä tai Näkemiin taivaassa (vai oliko se taivaissa, olen nyt laiska hakemaan kirjan oikeaa nimeä). Ehkä tänä vuonna.

    VastaaPoista