19.6.2018

Olavi Koistinen: Mies joka laski miljardiin

Olavi Koistinen 2017. Kosmos. 216 sivua.

Googlasin tähän alkuun hieman Koistista ja luin että hän voitti esikoisellaan Kalevi Jäntin vuoden 2017 kirjallisuuspalkinnon. Onnea! Muistan hänet myös Hesarin kirjallisuuspalkintoehdokkaista viime syksyltä. Eipä mikään ihme. Koistisen novellit ovat loistavia!

Novelleissa on miehiä ja poikia omissa kuplissaan, hieman hukassa, omalla tavallaan epäsosiaalisia tai muuten ulkopuolisia. He tarkkailevat muita ihmisiä, kanssakäymistä ihmisten kesken ja pohtivat omaa rooliaan siinä tai sitä, millä tavalla nyt tulisi käyttäytyä, olla niin ettei erottuisi liikaa. He tuntuvat älykkäiltä ja saattavat ulkoisesti menestyä työelämässä, mutta sitten on se oman pään sisäinen maailma, jonne kurkistetaan. Useimpia päähenkilöitä voisi kai luonnehtia introvertiksi, mutta toisaalta emme tiedä heistä tarpeeksi, ehkä kyseessä onkin kirjailijan tapa rajata kerrontaa niin että pääsemme pilkistämään vain yhteen hetkeen ja teemme päätelmämme sen perusteella.

On ihmispäiväkirjaa pitävä nuorukainen, joka ei keksi mitään sanottavaa. On peruskoulun päättänyt, joka pelaisi netissä mieluummin kuin tapaisi luokkatovereita rannalla. Poikia jotka räkivät aivolimansa sen pientä kiusaa tekevän luokkakaverin saappaaseen uimahallin pukuhuoneessa, jotta saavat hieman tasoitusta tilanteeseen. Poikien maailman tietynlainen julma kilpailuasetelma tulee esille useissa novelleissa. Jos et kuulu porukkaan, et ole kukaan ja sinua saa kiusata.

On surullinen tarina vanhuksesta, joka taistelee pankin puhelinautomaatin kanssa ja pelkää riittävätkö rahat tilillä. Pakkanen on niin kova ettei kauppaan pääse, eikä kotipalvelukaan ole muistanut käydä. Kuumeesta väsyneen miehen päivät herättävät valtavasti sääliä, etenkin kun tietää, että tällaisia vanhuksia on paljon. Aika ajoin Koistisen novelleista tulee mieleen Kari Hotakaisen sekä tyyli että teemat, mutta onneksi vain hieman. Muuten Koistisella on ihan oma äänensä.

Eräässä novellissa on baari-ilta, sellainen jonka kohdalla olisi kannattanut miettiä, oliko jatkoissa mitään mieltä, ja taas ne nuorena paikoilleen loksahtaneet roolit joista on vaikea päästä irti. Ja sitten on se darra, jonka aikana päivä valuu hukkaan, se joka kuluu käsikirjoituksen lailla. Yksi absurdeimmista novelleista kertoo miehestä, joka haluaa että hänet maalataan ja puetaan lehmäksi, viedään laitumelle ja talutetaan takaisin. Muistutus siitä, että netti mahdollistaa meille niitäkin rooleja, joista muut eivät tiedä mitään. Niminovelli Mies joka laski miljardiin on yksi parhaista ja käy läpi erään lajiniilon suhteen lukuihin, siinä sivussa työhön ja ihmisiin. Toki kymmeneen novelliin mahtuu pari sellaistakin, joista en saanut niin paljon irti.

Koistinen löytää juuri ne oikeat sanat ja tavat ilmaista! En tiedä onko se lahja vai ovatko novellit viimeisen päälle hiottuja. Joka tapauksessa nautin suunnattomasti pienistä yksityiskohdista, kuten lause Puristan korvan finniä tai Katjan perheen ilmapiiristä tulee sivulliselle sellainen tunne, että parta on ajamatta, vaikkei se olekaan tai Raimo näytti aina mieheltä, joka katselee järvelle. Novelleja lukiessa tuli usein olo, että asiat loksahtavat paikoilleen, näinhän se juuri on, kirjailija on osannut pukea sanoiksi senkin mistä ei aina puhuta. Etenkin kun kyseessä ovat ne hiljaiset.

Blogimaailmassa on tätä esikoista luettu aika paljon, lisää vaikkapa näissä: Eniten minua kiinnostaa tie, Lukuista ja Kulttuuri kukoistaa. Helmetin lukuhaasteessa kuittaan tällä tietysti kohdan 25. Novellikokoelma. Goodreadsin haasteessa tämä sopii kohtaan 51: An award-winning short story or short story collection.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti