21.9.2019

Alex Michaelides: Hiljainen potilas

Alex Michaelides 2019. Englanninkielinen alkuteos The Silent Patient. Suomentanut Antti Autio. Gummerus. 454 s. Lainasin kirjastosta.

Tässä teos, joka on rikkonut maailmanennätyksen, sillä sen kustannusoikeudet on myyty yli 40 maahan jo ennen sen julkaisua. Voisi siis olettaa, että kyseessä on mestarillinen trilleri, page turner, joka pesee aikaisemmat myyntimenestykset. Ja näin kirjan kansissakin luvataankin.

Hiljainen potilas on todellakin vetävä, ja luin sen niin nopeasti kuin minulla vain oli aikaa. Samalla se aukaisi hienoista lukujumia, jota pitkäveteisempi romaani on viime viikkoina aiheuttanut. Koukuttava, mutta muuten en voi sanoa pitäväni teosta mitenkään erityisen mestarillisena tai kekseliäänä. Pieni päännyrjäytys tapahtuu kirjan loppupäässä, mutta sehän kuuluu asiaan. Ja tällä kertaa osasin sitä odottaakin. Olen lukenut menestystrillereitä, jotka ovat yllättäneet minut ihan kympillä - tämä ei siihen pystynyt.

No, mistä tämä trilleri kertoo? Muutama vuotta aikaisemmin taidemaalari Alicia Berenson pääsee lehtiotsikoihin ampumalla tuoliin sidottua aviomiestään viidesti kasvoihin. Alician istuessa tuomiotaan oikeuspsykiatrisessa laitoksessa hänen tapauksestaan alkaa kiinnostua psykoterapeutti Theo Faber. Alicia ei ole puhunut tappoyön jälkeen sanaakaan, mutta Theo on vakuuttunut, että hänen hoitokeinonsa auttavat naista puhumaan ja kertomaan, mitä oikeasti tapahtui.

Tapauksen taustalla on kaksi parisuhdetta, syvää rakkautta ja intohimoa, mutta valitettavasti myös petosta ja valheita. Romaanin psykologinen ote ei ole pelkästään jännitystä, vaan niin Alicia kuin Theokin läpikäyvät menneisyyttään, lapsuuttaan ja parisuhteitaan perusteellisesti läpi: miten menetykset ja hylkäämiset ovat vaikuttaneet aikuisuuden tekoihin. Tässä romaanissa tapauksia eivät tutki poliisit, vaan sinnikäs, petoksen sumentama terapeutti, jonka menetelmät ovat vähintäänkin epäuskottavia.

Michaelidesin kerronta on sekoitus onnistuneita tunteiden, aikatasojen ja syy-seuraussuhteiden sekoituksia - eli lukijan harhauttamista, pisteet siitä. Kerronnassa on kuitenkin myös jotain hieman kömpelöä, eivätkä hahmojen minä-muotoiset äänet eronneet toisistaan tarpeeksi. Toisaalta sen voi myös tulkita tahalliseksi, sillä - kuten ainakin Theon käyttämään terapiamuotoon kuuluu - potilaan ja kuuntelijan tunteet voivat todellakin kietoutua toisiinsa.

Virkistävä lukukokemus kuitenkin, pienestä narinasta huolimatta! Lukujonossa on toinenkin tuore trilleri, mutta ehkä keskityn nyt taas muutaman päivän siihen hitaammin etenevään, paksuun romaaniin. Tästä kirjasta lisää blogeissa Kirja vieköön!, Luetut, Kirjakaapin kummitus ja Leena Lumi.

6 kommenttia:

  1. Tämä on niin hyvä, että en tiedä, pystynkö järjestämään dekkareita tänä vuonna ollenkaan paremmuusjärjestykseen! Sain tämän pokkarina ennakkolukuun ja eilen lahjoitin kirjan kuiinkas muuten, ystävälleni ja naapurilleni,joka on terapeutti. On ymmärrettävää, että häntä kiinnostavat terapeuttikirjat, siis fiktiiviset, kun muun ajan lukee faktaa. Seuraavaksi taidan tarjota hänelle Nina Honkasen Pohjakosketusta, joka on väkivahva avioliittoromaani. Sairauden sumentama liitto, joka kaipaisi kiivaasti terapiaa.

    VastaaPoista
  2. Tämä kirja oli yllättävä, ainakin minulle. Komppaan kanssasi sitä, että kerronta oli paikoin kömpelöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokihan siinä oli paljon hyvää, en kai muuten olisi ahminut sitä, mutta odotin vielä enemmän.

      Poista
  3. Mua kiinnostaisi kuvauksesi perusteella tuo Pohjakosketus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa V. lue ihmeessä Pohjakosketus. Arvaa mitä, menin ja ostinkin sen, kun yksi menee lahjaksi ja toinen, mutta kolmas sitten...En ollut ikinä kuullut entisen kotikaupunkini kirjailijasta, mutta kirja vie eli vakuutan ettet jätä kesken kun Pohjakosketuksen aloitat!

      ♥♥

      Poista
  4. Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista