27.10.2019

Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt

Jonas Hassen Khemiri 2018. Ruotsinkielinen alkuteos Pappaklausulen. Suomentanut Tarja Lipponen. Johnny Kniga. 333 sivua. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Poika, joka on nyt myös isä, kärsii isäsuhteestaan, sillä isä, jonka on nyt isoisä, ei ole aina ollut pojan elämässä läsnä. Oli vuosia, kun isä pysyi poissa, ja se on jättänyt poikaan jäljen. Pojan on vaikea olla tyytyväinen, hän janoaa kiitosta ja huomiota. Lapsiperheen arkea kuvataan isyyslomaa viettävän isän näkökulmasta samalla kun isoisä saapuu pitkältä ulkomaanjaksoltaan takaisin lastensa lähelle. Pojalla, isällä ja tyttärellä on kymmenen päivää aikaa selvittää välejään, mutta muukin elämässä tuntuu horjuvan, ei pelkästään isän ja aikuisten lasten välinen suhde.

Romaanin hahmoilla ei ole lainkaan nimiä, ja pidin kovasti tällaisesta ratkaisusta. Näkökulma on (uskoisin, minulla ei itselläni ole pieniä lapsia!) tavallaan hyvin mahdollinen ja sellaisenaan uskottavan tuntuinen, arkinen. Silti lukija pääsee juuri näiden yksilöiden päiden sisään juuri sopivan verran. Khemirin kerronta on mukavan ilmavaa ja vähäeleistä, eikä kaikkea sanota ääneen. Vähitellen paljastuu lisää ja lopuksi kokonaiskuva on selkeämpi, muttei suinkaan aukoton.

Poika kärsii selvästi enemmän kuin siskonsa, ja muutenkin naiset tuntuvat olevan tässä romaanissa miehiä vahvempia. Säröjä on monen elämässä ja ne vaikuttavat näiden kolmikymppisten elämään enemmän tai vähemmän. Eikä paljon poissaollut isäkään ole ihan vailla katumusta tai tunteita, vaikka hyvin itsekkään kuvan hänestä saakin. Hänen poissaoloilleen kirjailija ei juurikaan anna selitystä, mutta ero nuoremman sukupolven arvoihin ja tunne-elämään on ihan selkeä. Siinä missä Isän säännöt on (lapsi)perheromaani, se on myös kuvaus sukupolvien välisestä kuilusta ja pyrkimyksistä korjata vanhempien tekemät virheet.

Alkuun ajattelin, ettei minulla taida olla kovinkaan yhteistä tällaisen romaanin kanssa, mutta melko pian huomasin, ettei sillä ole merkitystä. Tarina vie mukanaan, tunteet ja konfliktit ovat hyvin yleismaailmallisia ja tuttuja, ja kuten sanoin, pidin kovasti tekstin rakenteesta ja ilmavuudesta. Kertojan ääni on pääosin pojan tai isän, mutta välillä myös siskon, naisystävän tai jopa pienten lasten - näkökulma, jonka ansiosta sai välillä hieman hymyilläkin. Hyvä, sillä päähenkilömiesten luonteenpiirteissä ja valinnoissa oli aika paljonkin ärsyttävää!

Tämä teos teki sen verran suuren vaikutuksen, että ostin eilen kirjamessuilta Khemirin aikaisemman teoksen Kaikki se mitä en muista. Isän säännöistä lisää blogeista Kirjasähkökäyrä, Tuijata, Reader, why did I marry him? ja Annelin lukuvinkit.

2 kommenttia:

  1. Tässä kirjassa oli liian suuret kuilut ja liian paljon väärinymmärryksiä. Elämä on sellaista valitettavasti. Moni ihmissuhde loppuu siihen, että loukkaannutaan jostakin, eikä kyetä antamaan anteeksi. Jotkut elämäntapaoppaat ohjaavat lopettamaan sellaiset ihmissuhteet, jotka vievät paljon energiaa. Tuommoinen voi johtaa tilanteeseen, että vammaiset, sairaat, alkoholisoituneet, velkaantuneet, vanhukset jne. jäävät yksin, sillä heillä on tarpeita, jotka kuormittavat ja vievät energiaa, aikaa ja jopa rahaa. Tämän kirjan isä oli lajissaan todella ärsyttävä ja vaativa, jopa energiasyöppö, mutta silti kirjan lapset aina odottivat häntä ja jokin side pysytteli heitä välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämän kirjan ihmissuhteet herättävät paljon ajatuksia ja paljon jäi lukijan varaan ymmärtää, mistä kaikesta on kysymys. Perheen äiti, siis isoisän ex-vaimo, jäi hyvin sivuun, mikä ehkä jätti aukkoja tarinaan. Hahmoista ei kaikista todellakaan voinut pitää :)

      Poista