Olipa hienoa, että ehdin hoksata ja varata tämä teoksen kirjastosta ennen Finlandia-palkintoehdokkaiden julkistamista. Varausjonot ovat nyt varmasti pidemmät! Olen urakoinut lukemisen kanssa tämän viikonlopun, sillä loka-marraskuussa ei lukutahti ole ollut ollenkaan normaalia, enkä enää edes usko pääseväni vuositavoitteeseeni. Mutta olen tyytyväinen, että tänä viikonloppuna on lukeminen ollut taas pitkästä aikaa helppoa ja luontevaa.
Siitä osin on kiittäminen Kuisman Kerrostaloa. Minun on vaikea määritellä, mikä teoksessa teki sen, että luin kirjan alle vuorokaudessa, enkä olisi halunnut sen loppuvan. Kirja on täynnä yksityiskohtia, kohtauksia ja kohtaloita, jotka tekevät pahaa ja kuvottavat. Kerrostalon asukkaat elävät loputtomassa alkoholismin, huumeiden ja väkivallan kierteessä. Epätoivoiset ja näköalattomat ihmiset päätyvät epätoivoisiin ratkaisuihin. Lasten on huono kasvaa keskellä levottomuuksia ja hämäriä bisneksiä, naiset joutuvat alistumaan rooliin jota ei soisi kenellekään. Lasten isiä ei näy, sillä miehet kuolevat nuorina tai joutuvat vankilaan.
Herättyään hän hamuaa povitaskua ennen silmien avaamista, kokeilee läpi muut taskut ja taputtelee sitten patjaa vieressään, kunnes löytää pullon. Sydän tykyttää ja hiki puskee ohimoista. Mieli ehti käydä pakokauhun laitamilla, hipaista vapaan pudotuksen pelkoa: mitä olisi ollut tipahtaa tähän, tärinään, kramppeihin, kuolemaa. Ei tänään.
Kuisma on vienyt kerrostalonsa suomalaisia peruslähiöitä pidemmälle, painajaiseen joka on kai mahdollisuuksia rajoissa eikä välttämättä edes kovin kaukana totuudesta, ainakin jos mieleen tulee jokunen brittidekkari ja niiden levottomat vuokrakasarmit. Televisiossa tällaista on saattanut nähdä ennenkin, kirjallisuudessa vähemmän, eikä Suomessa ehkä kuitenkaan. Dystopiamainen tunnelma syntyy siitä, ettei kerrostalokompleksilla ole juurikaan yhteyksiä ulkomaailmaan. Se pyörii kuin omaehtoinen organismi jossa jokaisella asukkaalla on roolinsa. Yhteys ulkomaailmaan kuitenkin on, eikä totuus taida kestää päivänvaloa. Tai sitten kyseessä on kahden psyykosissa elävän nuoren hurja mielikuvitus.
Kerrostalossa on trillerin tuntua ja liikettä, vaikkei varsinaista juonta olekaan. Lopussa tapahtuu asioita, jotka aiheuttavat niin jännitystä kuin pelkoakin. Loppu jää avoimeksi, suunta voi olla mikä tahansa. Pidin myös romaanin rakenteesta. Luvut olivat keskenään hyvin erimittaisia ja lyhenivät etenkin loppua kohden, kun tunnelma tiivistyi. Kukin luku antoi äänen vuorotellen vaihtuville päähenkilöille, jotka herättivät hyvin erilaisia tunteita surusta ja säälistä inhoon tai ihmetykseen. Kerrostalo poikkeaa ihan taatusti kirjallisuuden valtavirrasta, ja vaikken sen kaunokirjallisista piirteistä ole ihan vakuuttunut, se on muuten kyllä lunastanut paikkansa Finlandia-kahinoissa. Se on teoksena jotenkin raikkaan erilainen, joskin raikas sanana on ihan väärä silloin kun likaisten vuokra-asuntojen huurut lyövät ovella vastaan!
Kerrostalon ovat lukeneet myös Kirjarouvan elämää ja Rakkaudesta kirjoihin.
Tässä on nyt sitä kaivattua yhteiskunnaan alempien kerrosten kuvausta. Minulla on yksi kappale tätä kirjaa joululahjaksi suunnittelemieni kirjojen joukossa. Saatan antaa sen lahjaksi itselleni.
VastaaPoistaAika hyvä suunnitelma! :)
PoistaTämä kiinnostaa todella. Kiva kuulla, että olet tykännyt tästä. Mietin tätä lukupiirikirjaksi, mutta ehkä se kannattaa jättää vaikka syksyksi, koska Finlandia-ehdokkuuden myötä kirjalla saattaa olla aikamoiset varausjonot.
VastaaPoistaNiinpä, mutta lukupiiriin sopii ehdottomasti!
PoistaKirjalla on ollut valtavat varausjonot koko ajan, Hesarin kritiikin jälkeen. Ja jo ennenkin. Loistava teos!
VastaaPoistaTämä oli karmivalla, mutta silti hyvällä tavalla erilainen!
PoistaTätä on monesta suunnasta kuullut kehuttavan. Pitänee lisätä lukulistalle, sillä kuulostaa kyllä kiinnostavalta.
VastaaPoistaLue ihmeessä!
Poista