Markus Nummi: Käräjät

Markus Nummi 2024. Otava. 575 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Käräjiä on kehuttu kovasti ja se on ollut ihan kivasti esilläkin, vaikka en enää muista, mikä nimenomainen juttu sai minut (melko pitkään) kirjaston varausjonoon. Tarina sijoittuu pääasiassa vuoteen 1938, pieneen kuvitteelliseen eteläpohjalaiseen Tarvajoen pitäjään ja siellä etenkin Luomanpaikan kylään. Satuin ajamaan viikko sitten Pojanluoma-nimisen tienviitan ohi Etelä-Pohjanmaalla, joten nyt tietysti kuvittelen tapahtumat sinne!

Vilja Neva, Luomanpaikan kansakoulun opettajan sisko, joka tunnetaan paremmin nimellä Vilja-täti, seuraa itsekseen kylän tapahtumia yläkerran ikkunastaan. Vilja havainnoi paljon ja yhdistelee näkemänsä omalla tavallaan päässään, joka ei taida toimia ihan niin kuin muilla. Tyhmä Vilja-täti ei todellakaan ole, vaan mieleltään järkkynyt, ja lukija alkaa pian aavistaa, että hänen nuoruudessaan on tapahtunut jotain, minkä hän on sulkenut mielestään. Sen jonkin jälkeen hän ei ole enää ollut Vilja-tyttönen, eikä elämä ole jatkunut niin kuin useimmilla.

Lääninetsivä Juho Iivonen saapuu Vaasasta Tarvajoelle tutkimaan tapauksia, joiden vuoksi käräjille joutuu lopulta jopa neljäkymmentä ihmistä. Sitä ennen Iivonen kuulustelee ja kuulustelee, kerää havaintoja ja tietoa noin kymmenen vuoden ajalta. Mitä sellaista Karoliina Suomaa, Vilja-tädin lapsuudenystävä Liina, on tehnyt, minkä Iivonen vie käräjille asti? Miksi syytteeseen joutuu niin miehiä kuin naisia, niin pariskuntia kuin itsellisiäkin. Ja onko Liina oikeasti syyllinen, vai pitäisikö tapauksista syyttää ennemminkin yhteiskuntaa, köyhyyttä - tai ehkä miehiä?

Vilja-tädin mielenrauhaa ja haudattuja muistoja alkaa vähitellen herätellä se, mitä hän aavistaa tapahtuneen nuorelle Inkeri Sepälle. Inkeri on sijoitettu sukulaisten hoiviin, jälleen kerran erilleen äidistään Hannasta, jonka elämäntavat paheksuttavat. Inkeri ei viihtynyt viimeisimmässä sijoituskodissaan ja joutuu pian Vaasaan mielisairaalaan. Nuoren tytön mieli on niin ikään hyvin järkkynyt. Elääkö kylällä edelleen hahmo, jonka vuoksi Vilja-tädin elämä muuttui niin täysin?

Romaanissa on paljon väkeä, mutta Nummi on sijoittanut teoksen alkuun henkilöluettelon, joka auttaa muistamaan, oliko kyseessä vanginkuljettaja Armas Honkala, Kuoppalan paappa vai juopotteleva Mikkola; kenen lapsia on Heikki, kuka olikaan ihastunut opettaja Frans Nevan esikoiseen ja kuka naisista oli Sofia Nevan sisko. Pidin kovasti Nummen rakentamista hahmoista ja heidän välisestä kanssakäymisestään, vuorovaikutuksesta ja vuoropuhelusta. Hahmot ovat todentuntuisia ja kylä vaikuttaa juuri sellaiselta, joita on varmasti ollut olemassa. Nummella onkin ollut apuna iäkkäämmän polven haastateltavia.

Pidin kovasti myös siitä, millä tavalla Vilja-tädin hahmo rakentuu, alkaa vähitellen avautua lukijalle ja vähitellen myös muuttua. Hän on monella tapaa huomaamaton ja vaaraton, mutta silti yllättävän keskeinen tapahtumaketjun käynnistymisen kannalta, kyläläisten välisten keskustelujen kannalta myös, ja eräänlaisena muistina vuosikymmenten takaisiin aikoihin. Monet muut hahmot rakentuvat Vilja-tädin silmien kautta, vaikka toki kertojina on myös muun muassa lääninetsivä Iivonen. 

Kokonaisuus kuitenkin vähän hajoaa dramaattisen siltaepisodin jälkeen. Sen kautta selviää, mitä Viljalle tapahtui nuorena. Siihen olisi ollut hyvä lopettaa, vaikka romaanin loppuosallakin on merkityksensä. Lopun ansiosta Vilja ja Liina saavat eräänlaisen anteeksiannon ja mielenrauhan, mutta sotien läpi nopeasti kahlaavan lopun olisi myös voinut jättää pois ja antaa lukijan itse kuvitella Viljan elämän viimeiset vuodet. Alkuromaanin taitavasti rakennettu vihjaileva kerronta muuttuu lopussa kaiken läpiselittäväksi tekstiksi.

Nummi on kirjoittanut romaanin kivasti vanhahtavaan tyyliin, jota värittävät Iivosen kautta muodollinen käräjäkieli, eteläpohjalainen murre, Vilja-tädin ulkoa muistamat raamatun katkelmat ja jokaisen hahmon persoonallinen tapa ilmaista itseään. 1930-luvun elämä maaseudulla, kevään ja kesän vaiheet, maatilojen työt, monien kohtaama köyhyys ja puute ovat hyvin kuvattuja. Hyvin osuvaa on myös tapa, miten lapset ja nuoret kokevat ympäristönsä ja yrittävät päästä osaksi yhteisöä.