Pohjois-Ruotsin Höga Kustenin alueelle sijoittuva Juurakko aloittaa Alsterdalin Ådalen-sarjan ja on arvostetun Lasiavain-palkinnon voittaja vuodelta 2021. On kyllä myönnettävä, että Juurakko on perusteellisen hyvin kirjoitettu dekkari, josta löytyy useita ulottuvuuksia ja mielenkiinto säilyy yllä loppuun saakka. Odotan kovasti, millä tavalla nuori konstaapeli Eira Sjödin jatkaa uraansa kotiseudullaan.
Vuonna 1996 vasta 14-vuotias Olof on tunnustanut murhanneesta pari vuotta vanhemman Lina Stavredin. Kun Olof palaa käymään kotitalossaan 23 vuotta myöhemmin, hän löytää yksinäisen isänsä kuolleena kylpyhuoneesta. Olofin maine ei ole unohtunut mihinkään pienellä paikkakunnalla, eikä poliisinkaan ole kovin helppo uskoa, ettei miehellä olisi mitään tekemistä isänsä surman kanssa.
Olofin isän murha vie Eira Sjödinin lähelle omia lapsuusmuistoja. Eira oli Linan katoamisen aikaan vasta 9-vuotias, mutta hän päättää selvittää lisää, mitä paikallisten nuorten välillä tapahtui, miksi Olof tuli metsästä likaisena ja miksei silloinen poliisikunta halunnut tutkia mitään muita tutkintalinjoja kuin saada nuori poika tunnustamaan murhan, vaikkei ruumistakaan ollut. Eiran penkoessa tapausta pintaan nousee muitakin nuoriin kohdistuneita väkivallantekoja, ja väärinymmärrysten aiheuttama viha johtaa jälleen turhaan kuolemaan.
Kotitalossaan Eira yrittää auttaa dementoituvaa äitiään ja saada yhteyden levotonta elämää viettävään isoveljeensä. Töissä hän avustaa murhatutkintaa ja kamppailee muistojensa kanssa. Onko Eira jäävi tutkimaan tapausta, joka liippaa niin läheltä hänen kotiaan ja perhettään, ja ovatko kaikki kotonakaan puhuneet totta vuonna 1996? Omasta perheestä paljastuu salaisuuksia ja mahdollisesti myös syy veljen ikuiseen levottomuuteen ja päihteiden käyttöön. Eira joutuu kamppailemaan myös sinnikkyytensä kanssa. Paikallinen poliisi olisi nimittäin jo valmis unohtamaan Linan tapauksen, mutta Eira ei anna periksi.
Juurakko olisi voinut olla hieman karsitumpikin. Siinä oli minun makuuni pari sivujuonnetta, jotka toisaalta toivat tutkintaan haastetta, mutta toisaalta minun oli hieman vaikea pysyä kärryillä. Olofin kotitalon naapureiden osuus aikaisemmin tapahtuneiseen väkivaltaan oli mielenkiintoa herättävä yksityiskohta, mutta siitä tapauksesta olisi voinut vaikka kirjoittaa erillisen dekkarin. Pariskunnan välinen side ja sanaton sopimus oli jännittävää, ja toki sillä oli vaikutuksensa Olofin syyttömyyteen, mutta silti.
Pienet paikkakunnat ovat omiaan dekkareille ja murhamysteereille. Poliisi pääsee lähemmäksi alueen asukkaiden muistia ja historiaa, mutta toisaalta poliisi saattaa päätyä myös itse salailemaan ja peittelemään, tai kuten Juurakossa, vetämään mutkia suoriksi. Tunnelma latautuu hahmojen omakohtaisista muistoista, paikallisten ihmisten välisistä suhteista ja viranomaistyön tahmeudesta. Kontrasti maaseudun ja kaupungin välillä luo omat haasteensa, samoin nuoren sukupolven ja ikääntyvän sukupolven väliset ristiriidat ja kulttuurierot. Eirankin täytyy todistaa, miksi poliisin työ on arvokas työ muiden muassa. Myös pohjoisen maaseudun ja entisen teollisuusalueen autioituminen luo omanlaistaan tunnelmaa.
Teoksesta myös blogeissa Kirsin kirjanurkka, Luetut ja Kirjasähkökäyrä. Seinäjoen kaupunginkirjaston paikkahaasteeseen tästä löytyy teollisuusympäristö. Pohjoisessa lukuhaasteessa tämä sopii kohtaan 11: Kirjan nimessä on jotain puihin liittyvää.
Täytyy myöntää, että minulla jäi kesken. Jotenkin ei vain lähtenyt vetämään.
VastaaPoistaAnki, sain juuri ja juuri luettua, mutta pettymys oli koko kirja ja en mitenkään voi ymmärtää miten tämä kirja on voinut Lasiavain-palkinnon. Herää epäilys, että millaiset ne palkinnon jakajien todelliset motiivit ovat.
PoistaHei, olen uusi bloggaaja ja olen sinun seuraajasi. Ajattelin vaan esitellä itseni, että tiedät kuka ykskaks yllättäen kommentoi blogissasi :D
VastaaPoista