23.12.2022

Anna Kortelainen: Siemen

Anna Kortelainen 2016. Tammi. 454 s. Lainasin kirjastosta. Kuva kustantajan.

Tämä on jo toinen Anna Kortelaisen teos, jonka olemme valinneet lukupiiriin luettavaksemme. Muutama vuosi sitten luimme elämäkerrallisen teoksen Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää, josta pidin kovasti. Siemen on romaani, mutta siitäkin näkee selvästi taidehistorioisija Kortelaisen tutkijapuolen. Romaani kertoo Ninasta, sukututkijasta, joka on saanut työkseen selvittää jatkosodan aikana kadonneen upseeri Luikan kohtalon.

Erityisen paljon kodin raunioilla kasvoi kaikenlaista triviaalia, jauhosavikka Chenopodium albumia, maitohorsma Chamaenerium angustifoliumia, yleinen peltovilla Senecio vulgarista sekä ketokeltto Crepis tectorumia. Raunioiden kuningaskasveja. Tunkeilijoita, roskaväkeä. Näistä juuri maitohorsman purppuraiset ja ketokelton keltaiset, korkealla keinuvat päät hallitsivat Viipurin kesäistä rauniomaisemaa ympäri kaupunkia. Purppuraa, keltaista, purppuraa, keltaista. Ne kukoistivat myös Luikan jalkojen juuressa. Hän keräsi kaikista näytteet. Hänen kätensä tärisivät.

Vuosisadan ensimmäisenä vuonna syntyneen Asser Luikan tehtävänä on vastata Kannaksella taistelevien joukkojen muonahuollosta. Hän saa siirron Helsingistä vanhaan kotikaupunkiinsa Viipuriin, jossa hän todistaa maiseman muuttuneen sitten lapsuusvuosien. Lapsesta asti mies on ollut luonnoltaan botanisti, hän on tutkinut maastoa, kerännyt herbaariota, perehtynyt kasveihin ja niiden ominaisuuksiin. Itsekseen viihtyvä Luikka kulkee nyt jälleen pitkin tuttuja katuja, poikkeaa joutomaille, takapihoille ja rannoille. Hän tutkii, millaisia kasveja puna-armeijan jalanjäljissä on Viipuriin kulkeutunut.

Nina Humina asuu osan vuodesta Viipurissa, jossa hänelle on kehittynyt pieni suomalaisverkosto ja jossa hänen on helpompi perehtyä sukututkimuksiin. Nuori nainen on vähitellen kotiutunut kaupunkiin, joka poikkeaa hälisevästä Helsingistä, on täynnä historian kerrostumia, kulttuureja ja monelta suunnalta tulleita ihmisiä. Viipurissa on kuitenkin myös jotain poistyöntävää, kuten kulkukoirat ja näiden Ninalle aiheuttama trauma. Luikan ja Ninan tarinat lomittuvat hennolla tavalla toisiinsa ja jotain samaakin heissä on. Ulkopuolisuutta, itsekseen viihtymistä, vaatimattomuutta. Heidän kauttaan Siemen on kertomus ennen kaikkea heille yhteisestä Viipurista ja sen vuosista sodan jaloissa.  

Romaanissa on paljon haikeutta ja kauneutta, tarina on ytimeltään kiehtova ja salaperäinen. Hyvät puolet jäävät kuitenkin valitettavasti valtavan tietomäärän jalkoihin. Minua väsytti lukea huikeaa määrää yksityiskohtia ensin sukututkimuksesta, sitten etenkin kasveista ja niiden kasvuympäristöistä. Eikä siinä, rakastan kasveja enkä yleensä kyllästy maiseman kuvaukseen, mutta tässä tietoa oli listamaisesti ripoteltuna aika paljon liikaa. Ja vähitellen mikä tahansa vastaan tuleva aihe käytiin hyvin perusteellisesti läpi, tietysti Luikan työ sodan palveluksessa mutta myös vaikkapa koirien ominaisuudet ihmisen parhaana ystävänä.

Ihan viimeiset sivut olivat melkeinpä romaanin parasta antia, kun Luikka kuvailee hartaudella harrastuksensa luonnetta tapaamalleen naiselle. Samalla Luikan ja Ninan välille löytyy yllättävä yhteys. Jotain odotinkin jo kirjan alussa, mutta ehdin unohtaa odotukseni. Viipuri oli osuva miljöö romaanille, jonka teemoista löytyy ikiaikaisia ja jälleen tänäkin päivänä ajankohtaisia teemoja, kuten pakolaisuutta, koti-ikävää ja juurettomuutta. Muutenkin koin oppivani paljon Viipurin historiasta ja sotavuosista hieman uudenlaisesta näkökulmasta. 

Kirjasta riittää varmasti paljon keskusteltavaa lukupiirissä tammikuussa. Teoksesta on kirjoittanut myös Leena Lumi blogissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti