Minulla ei ole kovin laajaa kuvaa kotimaisesta dekkaritarjonnasta, mutta veikkaan että Tuominen on yksi parhaista. Hänen Delta-sarjansa on edennyt nyt neljänteen osaan ja lujaa menee edelleen. Teoksissa Verivelka, Hyvitys, Vaiettu ja Häväistyt liikutaan Porissa ja sen lähiympäristössä. Päähenkilöt ovat komisario Jari Paloviidan tiimi, Henrik Oksman ja Linda Toivonen, ja teoksissa näistä kolmesta jokainen pääsee vuorollaan osaksi dekkareiden tapahtumia. Jokaisen henkilökohtaista elämää myös ruoditaan vuorollaan, joten he tulevat vähitellen lukijalle hyvin tutuiksi. Olinkin jo ehtinyt odottaa, milloin Linda siirtyy pääosaan. Nyt oli hänen vuoronsa.
Lindalla on 13-vuotias tytär Linnea ja siksi hänestä tuntuu poikkeuksellisen pahalta tutkia samanikäisen Lauran väkivaltaista kuolemaa. Tämän teoksen teema on siis varsin ikävä - jos se dekkareissa on koskaan muuta - ja Tuomisella on tapana tarttua ajankohtaisiin aiheisiin ja ilmiöihin. Tällä kertaa teemana on nuoriin tyttöihin kohdistuva kosiskelu netissä, kuvien ja tietojen levittäminen sekä pahimmassa tapauksessa seksuaalinen hyväksikäyttö. Porissa tällainen tapaus on mennyt vieläkin pidemmälle, ja Lindan mieleen nousee pahoja muistoja hänen omasta nuoruudestaan.
Linda yritti vastata, mutta sanat pakenivat, eikä hän löytänyt ainoatakaan, joka olisi sopinut tilanteeseen. Hän tunsi, että oli jo menettänyt tyttärensä. Heidän väliinsä oli avautunut jo niin iso kuilu, etteivät he koskaan voisi kuroa sitä umpeen. Ja pahinta oli, ettei hän ollut edes huomannut mitään kuilua olleenkaan.
Jo nuorena alkoholista mielihyvää hakenut Linda uppoutuu työhön ja riitelee teinityttärensä kanssa. Liian usein hän palkitsee itseään tai rentoutuu vodkapaukun kanssa, eikä hahmota kaikkea sitä, mille Linnea altistuu. Surmattu Laura ei ole ainoa, jota porilainen mies viettelee viesteillään, eikä ilmeisesti ensimmäinenkään, sillä tutkimuksissaan Linda pääsee mahdollisen sarjamurhaajan jäljille. Kadonneita, häväistyjä tyttöjä on ollut Suomessa muitakin; poliisit eri piireissä eivät vain ole hoksanneet yhdistää tapauksia toisiinsa.
Varsinaista dekkarijuonta värittävät kivasti tyttöjen katoamisiin tai surmiin liittyvät lehtileikkeet 2000-luvulta. Niiden lisäksi keskustelussa on naispoliisin tappama, tyttöjä hyväksikäyttänyt mies. Linda pohtii itsekin, mihin kaikkeen olisi tai on ollut valmis suojellakseen tyttöjä tai kostaakseen heidän puolestaan. Pystyykö hän tälläkään kertaa ampumaan ohi? Kauniilla Lindalla olisi ollut lähes 30 vuotta aikaisemmin mahdollisuus ponnistaa maailmankuuluksi malliksi, mutta työmatka Milanoon pilasi haaveet, jätti ikuiset arvet ja antoi syyn kouluttautua poliisiksi.
Hieman kömpelön alun jälkeen tämäkin Delta-sarjan osa lähti pian hurjaan vetoon enkä malttanut laskea sitä käsistäni. Tuominen osaa totisesti koukuttaa lukijan. Hän paneutuu kussakin teoksessaan teemoihin perusteellisesti syyllistymättä kuitenkaan luentoon. Ihmissuhteet ovat kompleksisia, päähenkilöistä paljastuu vähitellen yhä enemmän mehukkaita yksityiskohtia, ja nytkin on päivänselvää, että haluan tietää, miten Linda ja Linnea selviävät koettelemuksista tai miten Jari Paloviidan perhe-elämälle käy. Sarjasta huolimatta uskon että teokset toimivat oikein hyvin myös itsenäisinä teoksina.
Tästä osasta lisää blogeissa Kirsin Book Club, Kirjaluotsi ja Luetut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti