Hyppäsin Kahvila Koivu -sarjan neljänteen osaan tietämättä että kirja on osa sarjaa. Ihan hyvin teos näyttää toimivan myös itsenäisenä teoksena, sillä kertaakaan ei tullut sellainen olo, että pitäisikö jostakin aiemmin tapahtuneesta olla tietoinen. Poimin kirjan Helmet-lukuhaasteen vinkeistä, sillä tarvitsin kirjan, jonka nimessä on jokin mauste.
Teoksen päähenkilö Kristiina on viettänyt puolisonsa Tommin kanssa vuoden Adrianmeren rannikolla. Vuosi on mennyt huonosti, sillä Tommin keuhkot ovat olleet huonossa kunnossa. Paluu kotiin Keski-Suomeen tuntuu hyvältä vaihtoehdolta, vaikka Kahvila Koivu on menettänyt viihtyisän rakennuksensa hieman erilaiselle yrittäjälle. Krissellä on kevät aikaa pohtia, mitä haluaa seuraavaksi alkaa tekemään. Samalla hänen ja Tommin omakotitalo nousee järven rantaan.
Jotain uutta ja täysin yllättävää astuu hänen elämäänsä, kun rakas ihminen menehtyy ja Krisse perii salaperäisen, vanhan talon tontteineen maaseudun rauhasta. Talolla on erikoinen menneisyys eikä sen korjaaminen valitettavasti ole enää mahdollista, mutta pihapiirin ennallistaminen ja kaiken ylimääräisen raivaaminen auttaa Krisseä suuressa surussa. Menneisyyden penkominen paljastaa jotain myös hänen sukunsa tarinasta.
Sitruunakevät on kepeää, hyvänmielen luettavaa, vaikka Krissen kevät onkin rankka. Mukaan mahtuu kuitenkin paljon rakkaita ihmisiä, pyyteetöntä tukea ja yhteisöllisyyttä. Nuori nainen löytää elämässään seuraavan luvun ja monet asiat loksahtelevat kohdilleen. Onko Krissen ja Tommin uusi koti se, mihin nainen haluaa kantaa tavaransa? Vai kuunteleeko Kristiina isoäitinsä pelkoa siitä, että seinät kahlitsevat liikaa? Korvapuustit tuoksuvat kuitenkin, kun kevät koittaa, mutta missä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti